Ikinä en ole, ikinä en tule narkkeja tai alkoholisteja ymmärtään. Elämä on rankkaa no doubt, & omankin elämäni koen aikamoiseks näännytystaisteluks kohdusta asti. Alati läsnä oleva ahdistus, masennuskaudet jne, detaljeihin sen enempää menemättä. Mun järki silti sanoo, ettei rankkaa todellisuutta voi MITENKÄÄN paeta millään päihteillä. Uskomattoman tuhoontuomittu idea, koska:
A) Sivuvaikutukset niin älyttömän pahat, et kaivat about 100x syvempään kuoppaan ittes, & aiheutat peruuttamatonta vahinkoa.
B) Utopiassa sivuvaikutuksia ei olis ollenkaan, eli huumeiden käyttö olis jopa suotavaa kinda

. Mut joudut oleen 24/7, 365pv vuodessa aineissa, tai riudut todellisuuden kourissa. Mahoton tehtävä, ellet oo rikas narkki. Suurin osa ui veloissa.
Tuli vaan pohdittua, kun näin eilen seminarkkari kaveriani. Vaatinee jonkun sortin ihmeen, jos hän vielä saa asiansa kuntoon, vaikka ei nyt legit pohjalla olekkaan. En tiiä mitä se vaatis. Toivottavasti ei Jeesuksen löytämistä, vaan jtn parempaa.
Onko ihmis-psyyke vaan nii helvetin hauras? Kuinka paljon narkkauksen alotus on ÄO-kysymys? Entä genetiikka? Henk. koht en anna viimesimpänä mainitulle juuri arvoa, & pidän lähinnä tekosyynä.