Joakim Vigelius:
Kirjoitin Aamulehteen kehitysavusta ja sen kohtuuttomasta hinnasta suomalaisille veronmaksajille.
"Ottaisitko itse velkaa lahjoittaaksesi rahan Afrikkaan?
Säästää voisi kivuttomamminkin. Tämä on toistuva ajatus, joka pyörii mielessäni talouden takutessa ja eduskunnan peratessa säästölistojaan. Menot paisuvat tuloja nopeammin, ja velanhoito käy koko ajan kalliimmaksi. Talous junnaa paikallaan jo 17:ttä vuottaan. Kasvun pyrähdyksetkin ovat nollautuneet aina seuraavan laskun tullen.
Talouden kurimus ei ole abstraktia ylätasoa. Kurimus pakottaa jatkuvasti puntaroimaan mistä säästää, mistä tinkiä ja mitä veroja korottaa. Arkeen, palveluihin ja lompakoihin päätökset iskevät konkreettisesti, kun niiden toteuttajiksi joutuvat vuorollaan poliitikot oikealla, keskellä ja vasemmalla. Tuoreeltaan sitä todistaa Tampereen pormestari Ilmari Nurminen (sd.), jolla on leikkauskritiikistään huolimatta edessään jopa 200 työntekijän irtisanomiset. Säästöiltä tuskin säästytään tulevinakaan vuosina. Jakovaraa ei juuri ole, ellei jaeta velaksi.
Velaksi on jaettu pitkään. Yhtäältä velkaa on käytetty tärkeään, kuten sote-palveluiden turvaamiseen, maamme turvallisuuden takaamiseen ja ostovoiman kohentamiseen työn kireää verotusta keventäen.
Vaikeina aikoina velkarahaa on käytetty myös suomalaisten kannalta toissijaiseen, esimerkiksi kehitysapuun, johon on jaettu viimeisenä 17 vuotena yhteensä yli 18 miljardia euroa.
En ole talousneuvoja, en alan tieteilijä enkä asiantuntija. Silti sisimpäni kertoo, ettei rahaa kannattaisi ottaa velaksi ja sen jälkeen lähettää ulkomaille etenkään, jos joutuu jatkuvasti kiristämään omaa vyötään. Ottaisitko itse velkaa lahjoittaaksesi rahan Afrikkaan? Useimmat meistä eivät ottaisi, mutta niin valtiomme toimii joka vuosi.
Voisi olla toisinkin. Säästökohteista kehitysapu on suomalaisille mieluisimpia, kertoo Evan kyselytutkimus. Peräti 61 prosenttia olisi valmis leikkaamaan kehitysapua paljon tai jonkin verran. Kokonaan säästöittä sen jättäisi vain kymmenys suomalaisista. Peruslogiikka on lentokoneesta tuttu: happinaamari on asetettava ensin itselle ja vasta sen jälkeen muille. Jos taju lähtee itseltä, ei voi olla avuksi muillekaan.
Siksi perussuomalaiset ovat pitkään esittäneet kehitysavusta tinkimistä. Viime hallitusneuvotteluissa sovittiin hallituskaudelle historialliset miljardin euron kehitysapusäästöt. Seuraavissa riihissä säästöjä laajennettiin toisen ja kolmannen kerran. Neljäntenä ja tuoreimpana rahaministeri Riikka Purra (ps.) esitti ensi vuodelle vielä 100 miljoonan euron lisäsäästöä. Jos muut puolueet asettuvat esitetyn taakse, kehitysavun kokonaissäästö kipuaa jo 1,5 miljardiin euroon, mikä vähentää tinkimisen tarvetta toisaalta.
Laajasta tuesta huolimatta itsestään selvää kehitysavusta säästäminen ei ole. Kansasta poiketen puolueista liki jokainen tavoittelee avun lisäämistä. SDP, kokoomus, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit ovat kaikki julkisesti sitoutuneet nostamaan kehitysavun rahoituksen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Suomelle se tarkoittaisi, että nykyinen kehitysapumme lähes tuplattaisiin 2 miljardiin euroon joka vuosi.
Tavoite on kohtuuton niin Suomen kuin suomalaisten kannalta. Meillä ei ole varaa nykyisenkään apuun saati sen tuplaamiseen. Velaksi kehitysauttaminen tulisi ennemmin vähentää minimiin, kunnes taloutemme on taas terve ja tolpillaan.
Kuulen usein opponoitavan, ettei kehitysavusta säästäminen ratkaisisi kaikkia taloutemme kipuiluja. Ehkä ei, mutta monelta kivulta olisi säästytty, jos miljardiluokan apumme maailmalle olisikin ollut apuna omillemme.
Joakim Vigelius
kansanedustaja, 2. varapuheenjohtaja (ps.)"