❄️ ICE CAGE FIGHTING ❄️

Meta title: 🔥🥶 ICE CAGE FIGHTING 🥶🔥

Meta description: Räjähtävä pakkanen ja raaka kontakti yhdistyvät – pysy kärryillä kylmimmistä matseista ja tuoreimmista uutisista.

Jake Paul on hyvällä matchmakingilla ja kovalla panostuksella huippuvalmennuksessa kehittynyt ihan oikeaksi nyrkkeiliijäksi. Urheilullista lahjakkuutta siellä toki on oltava taustalla, mutta ei ole ollut myöskään haitaksi, että hän on multimiljonääri ja voi täten panostaa täysillä treenaamiseen sekä hommata parhaat puitteet kaikin puolin tähän toimintaan.
On hyvä kuitenkin muistaa, että Paul on hyvin poikkeuksellinen tapaus ja niitä yrittäjiä on vuosien saatossa riittänyt.
Nyt varsin tuoreena esimerkkinä 48-vuotias Nogueira palasi eläkkeeltä ja tyrmäsi nyrkkeilyssä huomattavasti nuoremman fitness-vaikuttajan.

Toki Stagalallakin on mahdollisuudet kehittyä, mutta tuosta lyhyestä pätkästä muumioitunutta Immua vastaan ei voi kyllä oikein päätellä vielä yhtään mitään.
 
^ Eikä seuraavakaan paljoa lupaa.

BTW Tuota en jaksanut tuoreeltaan linkittää:

"- Jerehän ei sitä tiedä, mutta promoottori soitti minulle. Minulle oli jo varamies katsottuna. Ilmeisesti miehen kanssa tapahtuman järjestäminen on vaikeaa, Niemi väitti.

Niemi puhui ensin kruunupäästä. Hän vahvisti, että Karalahden tilalle kaavailtiin kohumies Joni ”Stagala” Takalaa.

– Stagalan kanssa oli sovittu paino ja kaikki. Sanottiin, että jos tämä pressi ei onnistu, Jere lähtee tästä pois."

Mä näkisin että isossa osassa Paulin menestykseen on lisäravinteiden käyttö.
Vähän sama jos natu haluaa kehittyä bodauksessa neljässä vuodessa, vs että sama kaveri käyttäis aineita sen 4 vuotta.
Taitotaso kehittyy myös paremmin koska voi harjoitella paljon enemmän.
Toki myös se että kaveri urheillut ikänsä.
Stagalaan nyt vaikea verrata, paitsi että urheilutausta ja tuntuis että henkiset ominaisuudet toimii kilpailupaineen alla, tää ei ole ihan helppo juttu.
Tunnen useamman suomen huipun joilla eka taikka ekat matsit ei ihan putkeen, yleensä jännitys ja liika yrittäminen syinä.
Ja kyse amatöörimatseista.
Itsellä kävi myös aikoinaan näin.
Stagala suoriutui hyvin.
En nyt häntä ennakkosuosikiksi nostais sm-voittajaa vastaan vaikkakin eri lajista, mutta mahdollista on hyvin nopea kehitys.
 
OT:

YouTube laittoi äsken tuon videon tärpille, vaikken ole tehnyt yhtään hakua aiheesta. En ole tutustunut videon enkä ottelijoiden taustoihin, en sitten yhtään. Mutta jos ajateltaisiin että tuo on aito matsi*, niin ei toki kannata olla pitämättä huolta kondiksestaan (ja terveellisillä elämäntavoilla myös stondiksestaan, vaikkei "painia" harrastaisikaan) tekosyyllä: ikä. Se, kannattaako kenenkin mennä kehään tai provosoitua kadulla, on sitten ihan eri asia. :) Edit. *Ja vaikkei ajateltaisi

View: https://youtube.com/shorts/Y64fjpIhgqc?feature=shared
 
Jake Paul on hyvällä matchmakingilla ja kovalla panostuksella huippuvalmennuksessa kehittynyt ihan oikeaksi nyrkkeiliijäksi. Urheilullista lahjakkuutta siellä toki on oltava taustalla, mutta
Entäpä skenaario jossa Jake Paul löi Silvalle 10 milliä riihikuivaa handuun ja sanoi että häviä tyylikkäästi. Sehän ei Paulilla tuntuis missään koska noste jonka hän voitosta sai toi vähintään 100 milliä lisää tilipussiin.

Näitä vanhoja mestareita joilla ei raha-asiat ole ihan jiirissä ei välttis ole kovin vaikea houkutella rahalla sopumatsiin.
 
Entäpä skenaario, jossa Jake Paul on tätä nykyä yksinkertaisesti parempi nyrkkeilijä kuin Silva, vaikka se kuinka katsojia harmittaisi. Noiden salaliittoteorioiden heitteleminen on ihan yhtä tyhjän kanssa, jos väitteen tueksi ei ole muuta näyttöä kuin että ”olis se Paul olis pystyny sen verran kassastaan heittää ja kyl Silvallekin varmaan raha kelpais.”
 
Boxrecin matemaattisesti muodostetussa rankingissa Jake Paul on nykyään cruiserweightin sijalla #72, kun korkeimmalle rankattu suomalainen miesnyrkkeilijä Samuli Kärkkäinen on sijalla #121, hänkin sattumalta juuri cruiserissa.

Eli periaatteessa Jake Paul on nyt Robben lopettamisen jälkeen selvästi parempi kuin kukaan suomalainen ammattinyrkkeilijä. (Korkeammalle rankattuja naisia tosin on, mutta näiden sarjoissa on luokkaa 5-10 % miesten sarjojen ottelijoista.)

Siitä että Jake Paul on pärjännyt poikkeuksellisesti, ei kuitenkaan seuraa että myös Stagala pärjäisi poikkeuksellisesti.
 
Intro vastasi huonosti kokonaisuutta ja Akam vetikin homman hyvin. Olennainen anti "palaverista" oli, että Stagalalla Maxin mukaan lähemmäs kymmenen kilon painonpudotus matsiin.
 
Pitkästyttävä haastattelu, ei oikein mitään järkevää sisältöä.
No ei sisältö sinänsä ollut kiinnostavaa, ilmeisesti Maga on hieman hengannut Akamin kanssa (Akam kertoo), kun ei valmenna enää Stagalaa. "Juorulehtikamaa"

Mutta se mikä jonkin verran lisäsi omaa mielenkiintoani itse matsiin, on Stagalan tarkemmin määrittelemätön painonveto otteluun mennessä. Lähemmäs kymmenen kiloa pois on varsin paljon lähtötasosta, kun lisäksi otetaan huomioon: jos vastustaja oletettavasti ei joudu lähellekään vastaavaan. Ja mihin viittaan lähtötasolla on se, että suhteellisen paljon lihasmassaakin tulee lähtemään lukemaa varten, kun ei ole syöttöporsas Immun malliin. Ei ole eduksi tuo projekti, mutta siihen on lähtenyt. (Ja ehkä säilyttää itsevarmuutensa paremmin kuin moni Pakkiksen "roinakuningas" säilyttäisi, jos "joutuisi" kutistumaan suhteessa saman verran. Kiintoisaa nähdä. Akam jo kuittaili Stagalan epäedullisesta pienentymisestä.)

Sitten jos seuraavaa vastustajaa varten tarvitsisi mielellään olla painoa enemmän kuin viime toukokuun matsissa...
 
Juu, toki ei Stagala mikään kisakunnossa oleva bodari ole, mutta toki lihasmassaakin varmaan vähän lähtee, mutta onko se sitten haitaksi vai eduksi? Isoista lihaksista nyt itsessään ei ole hyötyä kamppailulajeissa.

Vaikuttaa myös varmaan paljon, että missä ajassa painoa pudottaa. Nopea painonpudotus ei ole hyväksi elimistölle ja siitä voisi ehkä olla vain haittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Stagalalla ei valmiiksi ollut erityisen suuri lihasmassa nyrkkeilynkään näkökulmasta.

Varmaan joutuu "sisäänajamaan tuntumaa lyömiseen" muuttuneella kropalla. (Itse en vielä kymppitonnista (€) pudottaisi painoa kymmentä kiloa (edes vähäksi aikaa), vaikka sen lisäksi ei muuta tarvitsisi tehdä. Vuodessa kertyy säästöön enemmänkin, niin ei olisi riittävä motivaattori ja kropasta ei löydy rasvaa sitä kymmentä kiloa, ei millään.)
 
Ei vaikuta nyrkkeilytaitoihin mitenkään mutta voi jeesus stagalan ulosanti on äärimmäisen kömpelöä 😅

En laskenut kuinka monta kertaa puhui itsensä pussiin (esim. ensin haukkuu toisen homoksi kun tämä on nähnyt onlyfans videon mutta pian käykin ilmi että stagala itse on kaivellut jotain ylilautaa löytääkseen akamin videon jossa näkyy tämän kulli).

Ja muutama jäätyminen taas.
Ehkä kannattaisi pysyä vaan vähäsanaisena ja kylmähermoisena
 
Vaikka Stagalaa ei arvostaisikaan, niin tavalla tai toisella tarjoaa viihdettä :)

Edit. En viittaa onlyfansiin, mutta ehkä joillekin senkin kautta, heh
 
Vaikka Stagalaa ei arvostaisikaan, niin tavalla tai toisella tarjoaa viihdettä :)

Edit. En viittaa onlyfansiin, mutta ehkä joillekin senkin kautta, heh
No ehdottomasti.

Saa nähdä tuleeko tästä niin suuri spektaakkeli kuin Immu-matsista mutta joka tapauksessa varmasti on hieno ilta kaikin puolin tulossa
 
No ehdottomasti.

Saa nähdä tuleeko tästä niin suuri spektaakkeli kuin Immu-matsista mutta joka tapauksessa varmasti on hieno ilta kaikin puolin tulossa
Uskon myös että illasta tulee hieno ja näyttävä. Toistakymmentä tuhatta katsojaa antaa melko lailla eri tunnelman kuin joku liikuntahalin jumppasali.

Mutta se spektakkeli ja tunnelma tulee kyllä stagaloista huolimatta, ei näiden ansiosta. Ei pahemmin onneksi ole promootion omien kanavien ulkopuolella tuosta ottelusta puhuttu mediassa etenkään jos edelliseen kohuun vertaa. Ja erittäin hyvä niin.

Ehkä ensi kerraksi saadaan riittävän hypekelpoisia ja mielenkiintoisia oikeiden urheilijoiden otteluita tarpeeksi täyttämään areenat ja voidaan astua tässäkin paljon terveempään suuntaan.
 
Max pelaa pidempää peliä ja fiksummin kuin osa ymmärtää.

Tämä on selvästi Stagalalle välimatsi. Tarkoitus ei ole myydä lippuja sen avulla tähän tapahtumaan, koska Makwan vs. Theo myy Turussa jo hallin täyteen. Toki se voi lisätä jonkin verran striimien myyntiä, mutta pointti ei ole tehdä rahaa nyt.

Matsin idea on pitää Stagala ihmisten ja median muistissa sillä että hän ottelee ja hänestä on siten jotain uutta juttua kerrottavaksi ja seurattavaksi. Tuo rikosilmoitusasia Pirttikankaasta liittyy tietenkin samaan.

Johonkin myöhempään Ice Cageen voidaan sitten ottaa Stagala taas pääotteluun ja myydä se tapahtuma hänen nimellään.
 
Tää kuulostaa erittäin loogiselta.

Tosin entä jos akam voittaisi "heittämällä" stagalan ja tulisi ilmi että hän ei olekaan oikeasti lahjakas nyrkkeilijä niin otettaisiinko häntä enää seuraavaan ice cageen?

Tosin onhan Magakin ollut monessa ja tainnut hävitä kaikki
 
Back
Ylös Bottom