Immulta kun on kysytty, onko hän katunut jengin väreissä tekemiään pahoinpitelyitä, hän on useampaan kertaan kertonut vakuuttavansa, että kohde on sen ehdottomasti ansainnut. Hän ei kadu niitä. Kohde on saanut "kymmeniä" kohteliaita kehotuksia maksaa velkansa. Silti velat on jätetty haisemaan, mistä on seurannut vaikeuksia myös muille, kun kohde on vetänyt esim. huumekaupparahat liiveihinsä.
Kirjassa oli kuvailu, että velka-apina oli teipattu johonkin pöydänjalkaan tmv. ja sai marinointia pesäpallomailalla ja välillä ysimillisen suuhunsa. Välillä vaimo pyysi Immua käymään maistamasaa jotain grillattua pihviä. "Onpa hyvää naminami." Sitten takaisin pahoinpitelemään velka-apinaa.
Jollain videollaan Immu kertoi cannonballin käytännöstä, jossa jollekin nistille tai vastaavalle tarjottiin huume-erää jengin kustantamana ja sanottiin että tämä saisi hinnoitella huumeet itse ja pitää voitot. Sitten kun uhri lähti hommaan, sanottiin että jengille pitää tulla rahat vauhdilla. Aina siinä vaiheessa kun kauppaaja oli jo melkein sujut jengin kanssa, tälle annettiin uusi erä ja kehotettiin pitämään kiirettä rahojen toimittamisen kanssa. Joskus kuukausien päästä diileri saattoi huomata ettei ollut netonnut itse senttiäkään, vaan ollut ainoastaan juoksupoikana järjestämässä fyrkkaa upseeristolle. Sitten kun tämä yritti laittaa pillit pussiin toimenkuvastaan ja hyvitystä itselleen, sai cannonballin kimppuunsa. Sellaisesta kaverista tuli kuvauksen mukaan loppuiäkseen ihmisraunio, jolla turahtaa housuun kun bussi ajaa ohi.
Striimi lagasi jumiin juuri ottelun alussa ja seuraavan kerran näkyi kun kehä oli täynnä porukkaa ja mietin että mitäs tässä välissä on käynyt. Sitten näkyi Stagalan suorittama tyrmäys ja ai että kun tuntui pahalta, vaikka olin uskonut Stagalan todennäköisesti voittavan siitä asti kun näin Immun lyhyen videon säkki- ja sparritreeneistään ("minuutti" saada lyönti perille) ja Stagalan versiot. Ja toivoin Stagalan voittoa.
Immu itse omilla valinnoillaan aiheutti tyrmätyksi tulemisensa. Hän hoiti elämäntapansa hyvässä ja huonossa vuosikymmenet niin kuin hoiti, lähti itse tuohon hommaan mukaan ja nousi vapaaehtoisesti kehään. Hän oli sellaisessa fyysisessä ja henkisessä kunnossa kuin oli otellessaan. Hän "kusi" Stagalan päälle kuukausien ajan ja hänelle luultavasti olisi sopinut että Stagala olisi matsin jälkeen ollut sylkykuppi ja ihmisraunio myös henkisesti lopun elämäänsä. Silti en toivo Immullekaan mitään pahaa ja arvostan sitä kuinka hän vankilan jälkeen on pyrkinyt auttamaan nuorisoa kehottaen olemaan tekemättä yhtä huonoja valintoja kuin itse aikanaan ja olemaan kovia jätkiä paremmalla ja rehdillä tavalla.
Ihailen Stagalan henkistä voimaa esim. paskankestämisen suhteen, kun pysyy samalla korkeasti toimintakykyisenä ja toimintakykyään vieläpä kasvattaen (mihin erittäin harva tuossa määrin kykenee) ja iloitsen hänen voitostaan. Immun kokema nöyryytys tuntuu silti suorastaan kivulta minkä vuoksi voisi lähestulkoon itkeä sisäisesti, mutta muistutan itseäni siitä ettei hän ole uhri. Tuo kuului hänen pelaamaansa peliin, jossa asetelmat (keneen sattuu ja kuinka paljon) voivat vaihtua.
Rehellisyyden nimissä osa minusta myös nauttii kyseisestä tyrmäyksestä ja olen katsonut sen moneen kertaan eri kuvakulmista ja nopeuksilla. Empaatikko minussa ei ole päällepäsmäri, heh.