@Oy Masa Ab
Suomalaisten isot tuhoojapartioot onnistuivat jatkosodan aikana tekemään useamman onnistuneen retken. Tässä niistä ensimmäinen
Kaukopartiomiehet olivat mukana noilla retkillä - omaksi ihmeekseen. Heidän ja monen muunkin mielestä, noiden erikoismiesten käyttö olisi pitänyt rajoittaa pikemminkin vain tiedusteluun ja salavihkaa tehtyihin esim. siltojen ja ratojen tuhoamaiseen.
Heitä, jotka osasi ne hommat, oli näet melko vähän. - ES.
MAI GUBA, Itä-Vienna : 14.- 21.1.42
Suomalaisille oli jo hyvin varhain selvinnyt rakentamisen yhteydessä karmean maineen saaneen Muurmannin radan (nyk. Kirovin rata) merkitys Neuvostoliitolle. Rataa rakennettiin vuosina 1915–1917. Lavantauti raivosi 70 000 rakentajan keskuudessa ja heistä arviolta 25 000 menehtyi. Rakentajat olivat saksalaisia, itävaltalaisia ja unkarilaisia sotavankeja.
Mukana oli myös värvättyjä kiinalaisia ja suomalaisia rakentajia.
Päämajassa syntyi ajatus rohkeasta sissi-iskusta vihollisen selustaan vuoden 1942 alussa. Puna-armeijan divisioonien huolto ja täydennyskuljetukset tulivat Maaselän kannakselle pohjoisesta Muurmannin rataa pitkin. Yli 1 400 kilometriä pitkä rata yhdisti Neuvostoliiton ainoan ympäri vuoden toimivan Muurmanskin sataman ja Leningradin toisiinsa. Päämaja halusi katkaista tuon kiusallisen ratayhteyden.
Muurmannin yli 1400 kilometriä pitkä rata yhdisti Neuvostoliiton ainoan ympäri vuoden toimivan Muurmanskin sataman ja Leningradin toisiinsa. Länsivallat toimittivat reitin kautta syyskuun 1941 ja syyskuun 1942 välisenä aikana Neuvostoliittoon muun muassa yli 3000 lentokonetta, yli 4000 tankkia ja yli puoli miljoonaa moottoroitua ajoneuvoa.
Suomen päämajassa päätettiin laittaa Neuvostoliiton huoltoreitti poikki uhkarohkealla yllätyshyökkäyksellä.
Kaukopartioretken aivoina toimivat Raappana, Mannerheim ja kenraali Aksel F. Airo. Päätös sissi-iskusta tehtiin päämajassa tammikuussa 1942. Tammikuun 8. päivänä 14. divisioona sai päämajasta käskyn noin kahden pataljoonan vahvuisen taisteluosaston muodostamisesta ja osaston marssittamisesta Rukajärveltä Särkijärven alueelle, noin 75 kilometrin päähän.
Tehtävään valikoituivat kapteeni Eino Laiston johtama, pääosin varusmiehistä koostuva jalkaväkirykmentti 10:n ensimmäinen pataljoona (I/JR10) ja majuri Matti Murolen johtama rajajääkäripataljoona 6 (RjP 6). Pataljoonien yhteinen taisteluvahvuus oli1217 miestä.
Lisäksi reissuun lähti ilmatorjuntajoukkue, pioneeri- ja viestiryhmä, armeijakunnan yhteysosasto, lääkintäryhmä, sekä esikunta- ja huoltokomppaniat. Kaikkiaan majuri Majewskin johtaman osaston vahvuus oli lähtöpäivänä 14.1.1942 1924 miestä ja 268 hevosta kaikkine tarvikkeineen.
Mai Guba -retki on jäänyt ihmisten mieliin myös sen vuoksi, että luonnonolosuhteet koettelivat suomalaista sotajoukkoa rankalla kädellä. Retken alussa pakkasta oli vain kymmenen astetta, mutta myöhemmin se kiristyi yli 50 asteeseen.
Majewski antoi miehille ohjeet kantamusten keventämisestä. Varustuksesta poistettiin suojanaamarit, työkalut, kypärät ja varajalkineet. Mukaan otettiin kaksi alusvaatekertaa, villapaita ja päällysvaatteet. Selkäreppuun otettiin kolmen päivän muona. Jälkeenpäin on mietitty, olisiko matkaan kuitenkin kannattanut ottaa varajalkineet, sillä jalkojen kastumisesta johtuneita paleltumisloukkaantumisia osastossa koki moni.
Osasto Majewski lähti liikkeelle keskiviikkoaamuna 14. tammikuuta vuonna 1942 kello seitsemän. Miehet hiihtivät nelijonoissa. Osaston leveys oli puoli kilometriä ja hevosilla kuljettiin osaston keskellä. Majewski kulki yhden hengen kirkkoreessä keskimmäisenä.
Sunnuntai-iltana tammikuun 18. päivänä kello seitsemän Majewski antoi hyökkäyskäskyn. Hyökkäyksen H-hetki oli sovittu tiistaiyölle kello yksitoista. Päämajan antaman käskyn mukaan miesten oli tuhottava rataa kymmenen kilometrin matkalta, sekä tuhottava Mai Guban asema laitteistoineen. Tarkoituksena oli myös tuhota Uikujärven rannalla oleva kylä ja pitää puna-armeijalle tärkeää rataa hallussa kolme vuorokautta.
Pari minuuttia ennen kuin miehet ehtivät kohteisiinsa. Rataa pitkin paikalle saapui juna. Paikalla olijoiden kummastukseksi se ei pysähdy vaan ajaa miehityksen läpi, sotilaiden heitellessä sen kyytiin kasapanoksia ja käsikranaatteja.
Mukana ollut vänrikki Narva seurasi etenemistä katse terävänä:
”Kuin herhiläiset ryntäävät joukkomme esiin piilopaikoistaan. Joukkue toisensa jälkeen, komppania komppanian perästä pulpahtaa kuin taikurin sauvan kosketuksesta esille piilopaikoistaan ja ryntää vihurin lailla kohden hyökkäyskohteitaan. Pian on asema yhtenä ainoana tulimerenä, sitä seuraavat kohta muut rakennukset. Hävitys tunkeutuu kaikkialle. Rakennusryhmä toisensa jälkeen leimahtaa tuleen, kunnes koko seutu tuntuu olevan yhtenä ainoana loputtomana tulimerenä”, Narva kuvailee iskun etenemistä.
Toisten sytyttäessä paloja toiset tuhoavat rataa 70 kohdasta. Osasto Majewski poltti retkellään 92 taloa, 12 täyttä varastorakennusta tavaroineen ja sahan. Osasto tuhosi rataa, sekä lennätin- ja puhelinlinjoja 10 kilometrin matkalta, hävitti 11 rautatievaunua, 8 rautatievaihdetta, sadan hevosen tallin ja rautatiesillan.
”Hävitys on ollut perinpohjainen, kauhea. Se on yhdessä ainoassa yössä pyyhkäissyt pois komean karjalaiskylän jättäen jäljelle vain tuhkaa ja taivaalle törröttäviä savupiippuja. En sääli vihollista. Muistelen Kannasta ja Viipuria, jonka lukemattomien kotien savupiippujen kokot piirteet eivät koskaan haihdu mielestäni”, Narva totesi.
Viholliselta kuoli operaatiossa kaksi siviiliä ja neljä sotilasta. Suomalaisten tappiot olivat neljä kaatunutta, 10 haavoittunutta ja 79 paleltunutta. Paleltumat aiheuttivat suurimmat tappiot ja sotilailta amputoitiin kymmenittäin sormia, varpaita ja jäseniä
Uupuneet miehet hiihtivät kotiinpäin näkkileivän ja pervitiinin avulla.
Palkkioviinoja oli varattu tuhat puolen litran pulloa.
Osasto Majewskin sotilaat saivat onnistumisestaan kiitosta ja heille esitettiin ylennyksiä. Muun muassa kaikki ryhmänjohtajina toimineet korpraalit ylennettiin alikersanteiksi.
Koska Majewskin retki oli menestys, Päämaja päätti suorittaa jo kohta seuraavan iskun.
