Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Jumalauta kuntit on kevyt ja virkee olo. Pari isoa kiveä (ei kivestä) vierähtäny harteilta. Nyt nukkuu hyvin eikä tarvi järkeillä. Vois vaikka ottaa aamuonanian ennenku työn sarkaan kiinni.

edit. ennenki silti nukku hyvin eikä tarvinnu järkeillä, mut olivatpa vaan silti siellä.
 

Pääministerin tehtävästä on tullut kuormittava, mutta viisikon valtakausi oli myös harvinaisen myrskyisä, sanoo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. – Siinä voi sanoa, että henkisesti ja fyysisesti ihminen vanhenee neljän vuoden aikana hyvinkin kymmenen vuotta, Jokisipilä sanoo.

Eli sanooko Jokisipilä, että vanhoista naisista (30-40v) ei ole enää mihinkään 😄 Siinä syy miks viisikkoa ei enää ole.
 
En ole ihan varma onko kisullani ahdistusta, mutta muuten olen vahvasti trendissä mukana.

Itselläni kyllä on tällä hetkellä, koska erinomaisesti - suorastaan ällistyttävästi - toiminut nykylääkitykseni on osoittanut selviä merkkejä vaikutuksen hiipumisesta. Asiaa tutkittuani on selvinnyt, että minua vaivannee lääketoleranssi. Takyfylaksia hienosti ilmaistuna. Tämä on kauhistuttava ja hämmästyttävä asia, sillä eihän minulla ole toleranssia edes keskikaljaan! Kylmäkirurgi tiesi kertoa, että alkoholi ja lääkkeet ovat eri asioita.

Tänään on otettava yhteys tsykiatriaan. Jotain tarttee tehdä ja pian!!!! Voikohan amfetamiiniin saada reseptin - sehän on tunnetusti piristävä valmiste 🤔
 
Viimeksi muokattu:
Erikoinen maa tuo amerikoiden yhdysvallat. Siel on vittu 330 miljoonaa ihmistä. Noh suurin osa rednekkejä tai kereitä. Mutta kuitenkin 100 senaattoria tai 400 henkee töisä konkressissa. Joilla jotain kokemusta politiikasta. Ja jos ulkopuolelta niin joka vuos valmistuu hatusta heittämällä 30000 maisteria tai tohtoria viidestä parhaasta yliopistosta. Kaikenkaikkiaan yliopistoja sielläkin ihan vitusti.

Mutta ei silti löydy residenttiehdokkaita muita kuin Jou bideen 90v saattohoidosta. Ja Trump 80v. Parempia ei ole. Vittu on kyllä kansakuntansa näköiset presidentit istumassa kirstujen ja ohjuksien päällä.
 
Juu. Biden on seniili ja Trump umpihullu.
Miten voi olla mahdollista, ettei kummastakaan puolueesta löydy henkilöä, joka ei tarvitse holhousta, hoitoa ja edunvalvontaa?
Tähän väliin vähän deepstate horinaa: Nykyisellään Biden lienee ollut se täydellinen nukke, jota se taustalla toimiva koneisto on saanut ohjailla mielensä mukaan. Trump taas on just niin hullu, että häntä ei voi ohjailla -> koneisto koittaa päästä kaikin keinoin eroon. #foliohattupäähän

Se, että kumpi parempi, niin en ota kantaa.

EDIT: Onhan siellä toki tolkunkin ihmisiä hakemassa pressan paikkaa, eivät vaan pääse jalustalle, koska heillä on vielä jonkunsortin järki päässä ja eivät siten ole koneiston ohjailtavissa.
 
Trumpilla persoonallisuushäiriötä jonkun verran, mutta muutoin erittäin hyvä presidentti. Ei antanu Putinille Ukrainan maita yhtään, ukrainalaisilla oli melko rauhaisat oltavat sen neljä vuotta, ei lentäny ohjuksia Kiovaan, Suomellakin talous hyvä. Peace & prosperity ja välittää ihmishengistä ja kansalaisten hyvästä.
Bidenin ja Obaman aikana kuollu sodissa miljoona ihmistä, kummankin aikana pakolaiskriisi Eurooppaan, kummankin aikana Putin laajentanu maitaan Ukrainaan. Ja lehdistö vaan käy sotaansa Trumpin persoonaa vastaan. Biden on seniili ja järkyttävä failure kun antoi Puten hyökätä Ukrainaan.
Eli kyllä tässä vaan yksi erittäin huono ehdokas on. Trump toki turhan vanha itsekin, mutta meriitit hyvät ja ei silminnähden vanhuudenhöperö kuten Biden.
 
sählääminen.
Harva asia ahdistaa yhtä paljon, kuin sählääminen.

Hirveetä olla mukana jossain projektissa tai talkoohommassa, missä ympäröivät ihmiset on idiootteja.

Mitään, ei sitten mitään, voi suunnitella sekuntia pidemmälle 🤷‍♂️🤷‍♀️

Joku puutavarakasa laitetaan vain siihen mihin nopeiten pystyy.
Hetken päästä se on tiellä, pitää siirtää, taas siihen mihin nopeiten jaksaa.
Ja taas se on tiellä.

Usein tulee todettua, että teen asiat nopeiten yksin.
Muiden "apu" lähinnä ahdistaa, kun eivät ole ollenkaan samalla aaltopituudella.
 
Back
Ylös Bottom