Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Sataa tuollaisia liito-oravan kokoisia lumihiutaleita.
Tämä vuodenaika on kyllä mielenkiintoista, ei tiedä mitä milloinkin tulee taivaalta. Yhtenä päivänä on niin liukasta, että pohkeet kipeät ja toisena päivänä maa aivan loskapaskassa. Tai sitten on tullut puolimetriä lunta.
 
Varmasti näkyy pidempinä saikkuina, koska jos ennen otit sen yhden päivän rokulia omalla, niin nythän samaan rahaan ihminen on kaksi tai kolme päivää poissa, kun kerran tilipussissa tuntuu joka tapauksessa. Vähintäänkin niin, että
...se sunnuntai-iltana pitkäksi menneeksi todettu viikonloppu vaikuttaa samalta vielä silloin keskiviikkonakin.

Ainaki omien työnantajien kohdalla nämä satunnaiset päivän saikutukset hankaloittaa toimintaa niin paljon, että huh. Ja siitä seuraukset kannetaan me saikuttamattomat. Hyvä, jos tätä pelleilyä saadaan kuriin.

Etkös sinä oo taannoin täällä komnentoinu, kuinka oot flunssassa ja kuumeessa vääntäny silti hommia koneella kotona etänä? Ei taida paljoa sun kaltaisia työntekijöitä koskea tämä.
 
...se sunnuntai-iltana pitkäksi menneeksi todettu viikonloppu vaikuttaa samalta vielä silloin keskiviikkonakin.

Ainaki omien työnantajien kohdalla nämä satunnaiset päivän saikutukset hankaloittaa toimintaa niin paljon, että huh. Ja siitä seuraukset kannetaan me saikuttamattomat. Hyvä, jos tätä pelleilyä saadaan kuriin.
Voi ristus sentään.. jos kourallinen jotain raksapölhöjä vetää viikonloppunsa pitkäksi, niin siinä on kyllä timanttinen peruste laittaa lainsäädännöllä eka saikkupäivä palkattomaksi kaikilta (jotka on sopparinsa puolesta pelkästään työlainsäädännön varassa).
 
Tämä vuodenaika on kyllä mielenkiintoista, ei tiedä mitä milloinkin tulee taivaalta. Yhtenä päivänä on niin liukasta, että pohkeet kipeät ja toisena päivänä maa aivan loskapaskassa. Tai sitten on tullut puolimetriä lunta.
Näytti äsken maitokaupan parkkipaikka siltä että kohta siellä on 2-vetokeijot ihmeissään.

Eikä näyttänyt hyvältä kassajonossakaan. Edelläni ollut sangen viehkeä neito osti levyn suklaata ja 2 yksikköä redbullia.

Voi voi.
 
mutta onko se tämän ketjun kunteille niin kova menetys jos ne vuoden ensimmäiset saikkupäivät menee omasta pussista?

Minulle ei ole

montako ensimmäistä saikkupäivä teille keskimäärin kertyy? seekerille ei ainakaan ensimmäistäkään
 
Ehkä 2022 +- vuosi pidin pari päivää saikkua etätöistä. Koronan jälkimaininkina tuli niin sikke puon sekä mahan vuoto, ettei ilennyt vessasta poistua niin että olis hakenu läppäriä sinne. Sitä ennen en muista saikkuja. Muutama päivä työuran aikana.
 
Back
Ylös Bottom