Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Eihän influenssojakaan kaikkia sairasteta vaikka ei ole rokotetta.Rokotteen teho kestää sen 4-6kk ja meillä rokotukset alkoivat maaliskuussa. Pikkuhiljaa alkaa porukan suojatasot laskemaan, joten kolmatta piikkiä vaan käsivarteen niin päästään taas vähän pidempään jatkettua.
Muutenkin jos rokotteen suoja on vain 95%, niin tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki tulevat koronan saamaan jossain vaiheessa, ellei sitten tule sitä rokotetta, joka tekee immuuniksi. Yhteiskunnan polarisointi = ei demokratiaa.
Piikki tai ei, niin tehopaikat tulevat olemaan täynnä sesongin aikaan.
Kuten aikaisemmin puhuin; kujanjuoksua.
Siis Suomen kokoisessa maassa vain 220 voi päätyä teho-osastolle? Eiköhän siellä jo nyt ole ollut moninkertainen määrä.Rokottamattoman todennäköisyys päätyä tartunnasta teho-osastolle 4/100 000.
4/100 000/2vkoSiis Suomen kokoisessa maassa vain 220 voi päätyä teho-osastolle? Eiköhän siellä jo nyt ole ollut moninkertainen määrä.
Katsokaa toi Ivan Puopolon video. Ivan on itse ottanut molemmat rokotteet ja siinä on kerrottu miksi passia pitää vastustaa
View: https://www.youtube.com/watch?v=04K_c6KQ73Q
Aivan, mutta kannattaa mieluummin huomioida, mikä on kokonaisriski. Nythän tuntuvat asiantuntijat olevan varsin yksimielisiä siitä, että jokainen tulee viruksen kohtaamaan. Itse kohtaan viruksen mieluummin rokotettuna kuin rokottamattomana.
Olen kohdannut 40 kausi-influenssaa rokottamattomana, enkä näe miksi nyt pitäisi toimia toisin.Aivan, mutta kannattaa mieluummin huomioida, mikä on kokonaisriski. Nythän tuntuvat asiantuntijat olevan varsin yksimielisiä siitä, että jokainen tulee viruksen kohtaamaan. Itse kohtaan viruksen mieluummin rokotettuna kuin rokottamattomana.
Eihän influenssojakaan kaikkia sairasteta vaikka ei ole rokotetta.
Kehittyyköhän koronakin jo seuraavaan versioon ennekuin kaikki tätäkään versiota on sairastanut?
Oli esimerkkinä sen takia, kun ei influenssaakaan ole välttämättä jokainen kohdannut.Mutta eihän tämä ollutkaan influenssa?
Kumminkin meidän asiantuntija tuossa kuukausi tai kaksi takaperin totesi, että kaikki rokottamattomat tulevat saamaan koronan 19kk välein. Muistanko väärin?
Eiköhän se virus muunnu koko ajan, eikös nyt ollut jo Delta+ ja Afrikassa Lambdaa... vai mitä lie.
Nii in. Oisko tämä kuitenkin se todennäköisempi vaihtoehto kuin maailmanlaajuinen salaliitto, jonka sinä - oi uljas yksilö - olisit onnistunut paljastamaan.
Mutta eihän tämä ollutkaan influenssa?
Kumminkin meidän asiantuntija tuossa kuukausi tai kaksi takaperin totesi, että kaikki rokottamattomat tulevat saamaan koronan 19kk välein. Muistanko väärin?
Eiköhän se virus muunnu koko ajan, eikös nyt ollut jo Delta+ ja Afrikassa Lambdaa... vai mitä lie.
Se toimii kuten piti.
Juurihan tuota testauksen vähentämistä ja uutisoinnin muuttamista kokeiltiin.Jos testausta ja pelkouutisointia ei olisi niin kukaan ei huomaisi mitään eroa keskimääräiseen influenssakauteen.
Joka tapauksessa nuo ennätyksen kertoo selvää tarinaa siitä, että rokotteet eivät estä tartoja ollenkaan vaan pikemminkin käytännössä käy päinvastoin. Korkea rokotekattavuus + koronapassi -kombo näyttää muodostavan yhdistelmän, jolla vedetään tartuntaennätyksiä uusiksi läpi Euroopan.
Eikä tuolloin vuosi sitten ollut passia ja maskejakin oli huomattavasti vähemmän.
Oli esimerkkinä sen takia, kun ei influenssaakaan ole välttämättä jokainen kohdannut.
Toi on aika arvailua. Mutta jos se ei sen kummemmin muutu mitä nyt on muuttunut niin varmaan tulee kiertämään kansan jollain aikavälillä.
Malista täälläkin monesti siteerattu. Hän onkin erittäin karismaattinen puhuja. Tästä videosta heräsi mietteitä. Mitä mieltä kundit näistä:
- Iso H mainitsee, että salaliitot ovat viihdyttäviä. Niinhän nuo onkin ja niistä monia leffoja tehty. Katsoin erään dokkarin salaliitoista, mainittiin että salaliittoihin uskoo yleisesti sellaiset henkilöt, jotka ovat uskoneet salaliittoihin aiemminkin. Mitä tulee covid-salaliittoon.. niin Malisen seuraajat, ja täällä lanseerattu anticovidfanbase, vaikuttaa olevan kaikki henkilöitä, jotka jo ennen koronaakin olivat tyytymättömiä hallituksien toimintaan ja uskoivat monenlaisiin salaliittoihin. Tämä vain mietteenä, en väitä etteikö nyt olis salaliitto päällä. (Anekdoottina iso H sanoi, että todennäköisesti ei usko, että kuulento oli salaliitto MUTTA on varma, että oli tehtynä salaliittoja ja salaliiton salaliittoja backupiksi jos operaatio menis vituiksi)
- Malinen mainitsee, että kansanedustajat saattaa mennä eduskuntaan koko kansan etu mielessä, mutta raha alkaa painaa, puoluekuri ja oman edun tavoittelu ottaa vallan, jolloin ei enää kansan etu paina. Mielenkiintoista, että Malinen sanoo monesti mitä pahaa on tulossa, great reset, talous kaatuu.... mutta ei kerro mitä pitäisi tehdä.. VAAN, mainostaa videolla että hän kertoo mitä pitäisi tehdä, hintaan 159€! Eikö tuo jos mikä ole oman edun tavoittelemista. Kriisistä hyötymistä. Suoraa populismia. Just sitä mitä kritisoi. Tiedän, ei kukaan elä niinkuin opettaa.
- Malinen mainitsee disclaimerina loppuun, että niin toivoo olevansa väärässä ja toivoo että salaliittoa ei ole käynnissa. Saat tulla myöhemmin haukkumaan, että olit väärässä jne. Eli vähänkun vesittää kaiken väittämän, ei tämmöstä olekkaan käynnissä vaan pelkkää spekulaatiota ja toivoo olevansa väärässä. Tuohan on ihan perus huijaustekniikkaa, satoja vuosia käytettyä. Mukana pyramidihuijauksissa ym. Inhimilliseen puoleen vetoaminen.
Värikkäällä keskustelulla ja lennokkailla heitoilla Malinen herättää tietyissä piireissä kiinnostusta ja saa mainetta, jonka hän realisoi maksullisten kurssien muodossa.