Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Jäsen V tarttee persettä.
Kyllä, nainen sille jostain niin johan taas maailma säihkyy!
Tiedetään sekin että helpommin sanottu kuin tehty mutta ite voin sanoa että se auttaa.
Jäsen d joskus pohtinut mitä tehdä sitten isona. Vois hyvinkin sopia tsykologin hommat.
 
Itse kävin 2019 ihan ite kun tuntui että nyt lahoo pää, siellä se vasta sekaisin menikin kahden kerran jälkeen.
En kyllä ihan äkkiä mene uudestaan mutta ehkä kyse oli siitä että silloin olisin oikeasti tarttenut jotain akuuttia ihan nappia ahdistukseen enkä mukavia juttelevaa tätiä joka kertoo mulle että pitää muitakin aatella. Kun just sen takia oli pää pari kierrosta pyörinyt.
Psykoterapeutilla parin käynnin kerta on vähän sama kuin kävisit hammaslääkärin vastaanotolla toteamassa, että kyllä sulla on reikiä hampaissa jonka jälkeen et enää käykään hammaslääkärissä (karkea vertaus, mutta pointti varmaan tuli ilmi) monesti nämä hoitokontaktit kestävät vuosia.

Se miten kuvailit tuntemusta siitä, että ajatuksesi meni sekaisin parin käynnin jälkeen on ihan normaalia ja odotettavissa oleva reaktio. Mitä todennäköisemmin alat myös itse käsittelemään tilannettasi ja puolustautumaan joka myös on normaali reaktio.
 
Jos V poistuisi, niin iso onkelma on se, että en ehtinyt tavata häntä. Sen verran harvoin käyntiä niillä suunnilla, joten ei ole onnannut.

Mutta, nyt sumpin pihautus. V:n kunniaksi.
 
Jos jäsen V myöhemmin löytää naisimisen niin vähintään tai viimeistään silloin pitää tämä riemastuttava uutinen tänne ilmoittaa. Vaikka olisi #0
 
Psykoterapeutilla parin käynnin kerta on vähän sama kuin kävisit hammaslääkärin vastaanotolla toteamassa, että kyllä sulla on reikiä hampaissa jonka jälkeen et enää käykään hammaslääkärissä (karkea vertaus, mutta pointti varmaan tuli ilmi) monesti nämä hoitokontaktit kestävät vuosia.

Se miten kuvailit tuntemusta siitä, että ajatuksesi meni sekaisin parin käynnin jälkeen on ihan normaalia ja odotettavissa oleva reaktio. Mitä todennäköisemmin alat myös itse käsittelemään tilannettasi ja puolustautumaan joka myös on normaali reaktio.
Jeps. Ja terapiassa käyntiin tarvii yleisestikin sitoutua ja löytää semmoinen terapeutti, kenen kanssa synkkaa. Turhaan terapioista maksaa edes kelan osuuksia, jos ei oo aikomustakaan yrittää ite käsitellä omia asioitaan.

Nappia saa kyllä työterveydestä (tiettyyn pisteeseen saakka), jos meinaa, että ongelmat ratkeaa parilla Opamoxilla.
 
Viimeksi muokattu:
Perhana kun on kalliita nuo moottorit suppilautaan, 500e. Olis hiano päästellä saareen ja vetää uistinta.
tuotesivu_SUP-LAUDANMOOTTORIAQUAMARINABLUEDRIVES_6954521629483_e124717b9c681404b8aa571ccbe7dfe8_2.jpg

Tällaisia tuli nähtyvä Epsun reissulla, näytti kyylä niin mageelta et saas nähä jos joutuu jossain vaiheessa hommaamaan n.10k€ et jos kuitenkin lähtis eka sattanan ehdotuksella koittamaan?
 

Liitteet

  • ROD3936.webp
    ROD3936.webp
    50,7 KB · Katsottu: 54

Melko äkkijyrkkä viiva 👏🏻
Piti itsekin antaa ääni. Eihän noissa hinnoissa ole mitään järkeä enää.
 
Back
Ylös Bottom