Koronapassi saa rokotettujen elämän näyttämään liki normaalilta monessa EU-maassa – rokottamattomia odottaa jatkuva testirumba
Todistus koronarokotuksesta helpottaa matkailijan pääsyä toiseen EU-maahan, mutta matkakohteessakin elämä voi sen avulla hymyillä enemmän. Osassa EU-maita on turha mieliä museoon, kahvilaan tai jopa pitkänmatkan junaan ilman koronapassia
Uffizin galleriaan Firenzessä 7. elokuuta jonottaneet ihmiset näyttivät koronapassinsa ennen sisäänpääsyä. Kuva: Aleandro Biagianti / AOP
KATRIINA TÖYRYLÄ
7.9. 17:02
Monella EU-maalla on jo kesän ajalta kokemusta siitä, miltä elämä voi näyttää koronapassin avulla. Joissakin maissa passi on lähes välttämätön, jos ei halua viettää aikaansa vain kotikulmilla.
Koronapassi (siirryt toiseen palveluun)on viranomaisten myöntämä sähköinen tai paperinen todustus. Sen saa, jos on rokotettu, sairastanut koronan puolen vuoden sisällä tai saanut negatiivisen tuloksen koronatestistä. Testi on voimassa enimmilläänkin kolme vuorokautta.
Koronapassia on alettu vaatia monessa maassa esimerkiksi sisäänpääsyn ehdoksi. Tämän toivotaan toisaalta lisäävän ihmisten intoa ottaa koronarokote, toisaalta nopeuttavan yhteiskunnan paluuta normaaliin ilman pelkoa terveydenhuollon ylikuormittumisesta.
Näin toivotaan vältyttävän uusilta koronarajoituksilta ja -suluilta, jotka ovat jo 1,5 vuoden ajan verottaneet valtion, yrittäjien ja työntekijöiden kukkaroa sekä jopa ihmisten mielenterveyttä.
Vastustajien mielestä koronapassi asettaa rokotetut ja rokottamattomat eriarvoiseen asemaan ja puuttuu liikaa ihmisten vapauteen. Kannattajat puolestaan katsovat, ettei kaikkien pidä joutua pitämään maskeja ja pysyttelemään pienissä ympyröissä siksi, etteivät jotkut halua ottaa rokotetta.
Osalla EU-maista on käytössä oma koronapassisovellus, mutta kaikki hyväksyvät EU:n koronapassin eli "vihreän passin".
Belgiassa helpotusta maskipakkoon
Belgia otti oman koronapassisovelluksensa,
CovidSafeBE(siirryt toiseen palveluun), käyttöön kesäkuussa. Passin avulla saa osallistua joukkotapahtumiin.
Ihmiset pääsivät koronapassilla Gate-festivaaliin Brysselissä elokuun lopulla. Kuva: Shutterstock / AOP
Syyskuun alusta lähtien(siirryt toiseen palveluun) Belgiassa on saanut järjestää sisätiloissa 200 ja ulkotiloissa 400 hengen tapahtumia ilman koronarajoituksia, kuten maskeja tai turvavälejä.
Tätä suurempia tapahtumia voidaan niin ikään järjestää rajoituksitta, jos järjestäjä vaatii kaikilta koronapassin.
Belgia on muutenkin helpottanut maskipakkoa. Maskia on käytettävä, kun turvavälejä ei pysty pitämään, esimerkiksi julkisessa liikenteessä ja kaupoissa sekä suuremmissa tilaisuuksissa, joissa koronapassia ei vaadita.
Bryssel
on kuitenkin päättänyt(siirryt toiseen palveluun) pitää kuun loppuun asti voimassa muuta maata tiukemmat koronarajoitukset.
Virossa tarvitaan passi jopa kahvilaan
Virossa koronapassi on
elokuun 26. päivästä lähtien vaadittu(siirryt toiseen palveluun) 18 vuotta täyttäneiltä muun muassa urheilutapahtumiin, uimahalleihin, konsertteihin, näyttelyihin, museoihin, ravintoloihin ja kahviloihin.
Todistusta ei tarvitse(siirryt toiseen palveluun) sellaisiin ulkoilmatilaisuuksiin, joissa aluetta ei ole rajattu.
Myöskään esimerkiksi kaupoissa ja ostoskeskuksissa passia ei tarvita, mutta maskia on pakko käyttää.
Virolaisille on
oma koronasovellus,(siirryt toiseen palveluun) Hoia.
Tallinnassa mainostaulu kehotti 21. elokuuta ihmisiä ottamaan rokotuksen. Kuva: Juha Metso / AOP
Saksassa palvelutaloon vieraaksi vain koronapassilla
Saksassa koronapassivaatimukset vaihtelevat jossain määrin osavaltioittain, mutta elokuun lopulla
osavaltiot pääsääntöisesti yhtenäistivät(siirryt toiseen palveluun) ne.
Koronapassi on käytössä alueilla, joissa on todettu viikon aikana vähintään 35 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Muualla käytöstä päättävät paikalliset viranomaiset.
Koronapassi vaaditaan,(siirryt toiseen palveluun) jos haluaa esimerkiksi vierailla läheisensä luona sairaalassa tai palvelutalossa tai osallistua erilaisiin tapahtumiin, käydä museossa, huvipuistossa tai sisätiloissa pidettävissä urheilutapahtumissa.
Mutta Saksa on mennyt vieläkin pidemmälle:
Passi on esitettävä myös(siirryt toiseen palveluun) esimerkiksi kampaajalla ja kuntosalilla, eikä ravintolaan sisälle ole asiaa ilman sitä.
Esimerkiksi Berliinissä(siirryt toiseen palveluun) passiton hotellivieras joutuu esittämään negatiivisen koronatestituloksen kolmen päivän välein.
Sääntöjä rikkovaa yrittäjää rangaistaan, mutta sakot voidaan mätkäistä myös asiakkaalle.
Lokakuun 11. päivä
Saksa lopettaa(siirryt toiseen palveluun) kaikille ilmaiset koronatestit. Maksamaan joutuu, jos on oireeton ja saisi koronarokotteen, mutta ei ota sitä.
Ranskassa passia voi tarvita jopa työntekijä
Ranskassa koronapassin tarvitsee päästäkseen kahvilaan, ravintolaan, vierailulle sairaalaan, museoon, näyttelyyn tai julkisiin liikennevälineisiin.
Mutta Ranska on ulottanut vaatimuksen myös työpaikoille. Jo aiemmin kesällä laki määräsi, että kaikkien terveydenhuolto- ja hoiva-alalla työskentelevien on palkanmenetyksen uhalla otettava koronarokotus 15. syyskuuta mennessä.
Elokuun lopulla määrättiin, että(siirryt toiseen palveluun) myös asiakaspalvelussa kulttuuri-, ravintola- ja muilla vapaa-ajanviettoaloilla työskentelevien sekä pitkän matkan liikenteen ja ostoskeskusten asiakaspalvelun työntekijöiden on täytettävä koronapassin vaatimukset.
Työntekijöiden ei ole pakko ottaa rokotetta, mutta silloin heidän on esitettävä enintään kolme vuorokautta vanha negatiivinen koronatestitulos. Jos työnantaja ei huolehdi koronatodistusten vaatimisesta,
häntä uhkaa(siirryt toiseen palveluun) liikkeen tilapäinen sulkeminen tai jopa tuhansien eurojen sakko.
Koronapassin vastustajia kokoontui lauantaina Pariisissa nationalistisen Les Patriotes -puolueen järjestämään mielenosoitukseen. Mielenosoituksia on järjestetty eri puolilla maata. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA
Ranskassa on järjestetty suuria mielenosoituksia koronapassia vastaan. Niihin on osallistunut sekä rokotusten vastustajia että niitä, joiden mielestä passi puuttuu liikaa ihmisten vapauteen.
Tämä ei tarkoita sitä, että enemmistö ranskalaisista tyrmäisi idean: Kun koronapassin
käyttöönotosta ilmoitettiin,(siirryt toiseen palveluun) lukuisat ihmiset ryntäsivät rokotuksiin. Elokuun loppuun mennessä
rokotusaste oli Suomen luokkaa.
Italiassa kotimaanmatkaajakin tarvitsee passin
Italiassa koronapassi on ollut jo elokuun alkupuolelta lähtien pakollinen, jotta pääsee sisälle muun muassa ravintoloihin, museoihin, kuntosaleille, uimahalleille, teattereihin tai stadioneille.
Syyskuun alusta alkaen sitä on vaadittu myös pitkän matkan julkisessa liikenteessä sekä koulujen ja yliopistojen henkilökunnalta. Jos esimerkiksi junamatkustajalla ei ole esittää lipuntarkastajalle passia, hänen pitää poistua seuraavalla pysäkillä.
Jos yrittäjä päästää tiloihinsa passittoman asiakkaan, molempia voi odottaa jopa tuhannen euron sakko. Yrittäjä
voi joutua sulkemaan(siirryt toiseen palveluun) liikkeensä kymmeneksi päiväksi, jos rikkomus toistuu.
Myös Vatikaani noudattaa Italian koronapassisäännöksiä. Kuva: Backgrid / AOP
Italiassakin passin vastustajat
ovat järjestäneet mielenosoituksia(siirryt toiseen palveluun).
Ongelmaksi on noussut myös se, että vaikka suurin osa rokotetuista saa passin helposti sähköpostina tai tekstiviestinä saamansa koodin avulla, kaikkien tiedot eivät ole järjestelmässä. Silloin passin saaminen voi kestää viikkoja,
kertoo Euronews.(siirryt toiseen palveluun)
Passin saaminen voi takkuilla esimerkiksi, jos on ollut kirjoilla ulkomailla tai on saanut rokoteannokset kahdella eri alueella.
Espanjassa oikeus tyrmäsi koronapassivaateet
Espanjassa koronapassi on
matkustamista varten,(siirryt toiseen palveluun) sillä tuomioistuimet ovat tyrmänneet alueellisten viranomaisten yritykset määrätä se sisäänpääsyn ehdoksi eri paikkoihin.
Espanjan korkeimpaan oikeuteen asti(siirryt toiseen palveluun) eteni Andalusian aluehallituksen yritys säätää passi pakolliseksi yöelämän huvipaikkoihin. Tuomioistuimen mukaan aluehallitus ei esittänyt riittävää oikeutusta sille, että passia vaadittaisiin koko Andalusiassa tartuntamääristä riippumatta.
Espanjan hallitus ei ainakaan toistaiseksi ole halunnut säätää valtakunnallisia koronapassivaatimuksia.
Espanja luottaa edelleen muun muassa maskeihin koronaviruksen torjunnassa. Kuvan nainen herkistyi osallistuessaan 3. syyskuuta Valenciassa Las Fallas -festivaaliin, joka siirrettiin maaliskuusta syksyyn koronapandemian vuoksi. Kuva: Ana Escobar / EPA
Sen sijaan
Espanjassa rajoitetaan edelleen(siirryt toiseen palveluun) esimerkiksi yökerhojen toimintaa ja vaaditaan, että ihmiset pitävät sisätiloissa maskia. Rajoitukset vaihtelevat jonkin verran alueittain.
Ruotsissakin kannatusta
Ruotsi otti EU:n koronapassin käyttöön heinäkuun alussa, mutta kotimaassa sitä ei tarvita.
Koronapassi helpottaa matkustamista EU:n alueella,
kuittaa Ruotsin kansanterveysviranomainen(siirryt toiseen palveluun) passin tarpeellisuuden.
Ruotsin TV4:n tilaamassa
elokuisessa kyselyssä(siirryt toiseen palveluun) kuusi vastaajaa kymmenestä toivoi, että Ruotsikin alkaisi vaatia koronatodistusta muiden maiden tavoin. Kuun vaihteessa maan
jääkiekkoliitto vetosi(siirryt toiseen palveluun) hallitukseen, että koronapassi otettaisiin käyttöön suurempien yleisömäärien mahdollistamiseksi.
Tanska jo lopettamassa käytön
Tanska otti koronapassin käyttöön ensimmäisenä EU:ssa. Passi piti näyttää lukuisilla julkisilla paikoilla, kuten ravintoloissa.
Samalla erilaisia koronarajoituksia höllennettiin ja maskit sai pääosin tunkea kaapin perälle.
Kuun vaihteessa Tanskassa poistuivat yökerhojen aukiolorajoitukset ja tanssilattiat avattiin. Pian yökerhoihin pääsee myös ilman koronapassia. Kuva: Olafur Steinar Gestsson / EPA
Nyt Tanska
on jo luopumassa(siirryt toiseen palveluun) passista. Perjantaihin asti se pitää näyttää vielä discoissa ja yökerhoissa, mutta viikonlopusta lähtien niihinkin pääsee vapaasti.
Tanskalaiset tarvitsevat koronapassiaan vastedes lähinnä matkailuun.
Kasvomaskia he tarvitsevat(siirryt toiseen palveluun) yhä lentokentällä, ja sen käyttöä suositellaan sairaaloissa sekä testauspisteissä.
Periaatteessa EU-alueella matkustava on vapautettava kaikista liikkumisen rajoituksista, jos hänellä on koronatodistus. Myös ilman koronapassia voi matkustaa EU-maasta toiseen, mutta passin kanssa se on vaivattomampaa.
Virusmuunnosten leviämisen estämiseksi jotkut maat saattavat kuitenkin määrätä lisärajoituksia. Niistä
saa tietoa muun muassa täältä(siirryt toiseen palveluun).