Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Koronavirus, COVID-19 – maailmanlaajuinen kriisi joka mullisti arjen, talouden ja politiikan kertaheitolla

Meta description: Keskustelua COVID-19:n vaikutuksista, tutkimuksista, rokotteista ja arjen muutoksista – kokemuksia ja näkemyksiä ilman paniikkia tai alakehää.

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 90 27,8%
  • Ei

    Votes: 234 72,2%

  • Total voters
    324

Kukaan ei tiedä, kuinka moni on jo tänä vuonna kuollut influenssaan - 700 vuosikuolemaa tilastoitu aiemmin​

Influenssakuolemien määriä ei voi tarkalleen määrittää, toteaa erityisasiantuntija Niina Ikonen Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta (THL).

Influenssa harvoin kirjataan välittömäksi kuolinsyyksi. Kuolinsyynä voi olla perussairauden paheneminen.

– On myös huomioitava, että kaikkia niin kutsuttuja influenssakuolemia ei välttämättä ole laboratoriovarmennettu, Ikonen toteaa.

Arvioiden mukaan todellinen influenssakuoleminen määrä voi olla vuodessa jopa pari tuhatta.

Eipä näistä enää puhuta mitään. Ihan siitä kiinni tämä pandemia miten asiat merkitään. Toki nyt ne on merkitty täysin oikein koronaksi.
Saadaan lukuja ja tarvittaessa väännetään ne luvut niin että kuulostaa isolta tai käytetään sellaisia termejä mediassa. Toista ja aivopesu käy.
 
Paljonkoha noita influenssa kuolemia olis todellisuudessa ollu jos olis samanlailla pakotettu menemään testeihin. + kaikki 30 päivää positiivisesta kuolleet heitetty influenssan piikkiin. Voihan joku ihan perus nuha kuumekkin olla hengenvaarallinen jollekkin yli 80 vuotiaalle saatikka yli 90v joita joka 4 koronaan kuollut on ollut.
 
Tuo tekee sinulle vain oman kuplan.
Itse en ole nähnyt mitään tarvetta hidettää yhtään ketään täältä vaikka olen täysin erimieltä asioista, koska se itse asia täällä menee silloin tunteisiin jos tarvitsee noin tehdä ja jos joku asia rupeaa vituttamaan kovasti on aina syytä miettiä miksi näin teki. Monesti voi löytyäkin puutteita omassa ajattelussa mikä kumpuaa näin.

Mä ainakin pidän esim. mikasa90 vaikka en ole oikestaan missään samaa mieltä. Asiallinen kaveri kokonaisuudessa. Voisin ottaa oluen hänen kanssaan.
Oma mielipide noista ignoreen laitoista on et noita ei pitäis edes olla missään foorumilla. Jokainen saa minun puolesta laittaa kenet haluaa listalle ja ymmärrän miksi mutta itsellä ei tule koskaan tilannetta et jonku laittaisin. Niin ärsyttävää tapausta ei ole et se pitäisi vaientaa.

Kaikille pitää antaa mahdollisuus keskustella omilla arvoilla ja omalla tyylillä. Asiasta voi huomauttaa jos se ärsyttää ja niin olen tehnytkin.
 
Kannattaa myös muistaa se et koronaan kuolleiden mediaani keskiikä on suomessa 84 vuotta. Ei meidän eliniän odote edes ole noin korkea. Kaikilla kuolleilla ollu taustalla joku sairaus. 30 päivää positiivsen testin jälkeen ties ketä merkattu kuolleeks.

Vois jopa sanoa et suurin osa kuolleista ollut jo muutenkin elämänsä ehtoo puolella.

Covid-19-virusinfektioon kuoli erityisesti ikääntyneitä. Koronaan kuolleista suurin osa, lähes 90 prosenttia oli täyttänyt 70 vuotta, ja joka neljäs oli täyttänyt 90 vuotta. Covid-19-tautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84, kun kaikkien kuolleiden mediaani-ikä oli 81. Covid-19-tautiin kuolleissa ei ollut ennakkotietojen mukaan alle 20-vuotiaita, 20–49-vuotiaita oli kahdeksan, 50–59-vuotiaita oli 17 ja 60–69-vuotiaita oli 35.
Jep. About 99%sti samaa mieltä! Jenkeissä 95% kuolleista keskimäärin 4 muuta riskiä. 80% kuolleista +65v.

Voisin kirjottaa tänään myöhemmin muutamasta outoudesta esim. Italian ja nykin 2020 vuoden alun touhuista. Ne on ihan käsittämättömiä.
 
Jos influenssa päällä kuolleet oltais tilastoitu influenssaksi, olisi se lähellä 10 tuhatta influenssakuolemaa vuodessa. Mutta koska tätä päätöntä laskentatapaa noudatetaan vain koronan osalta, niin ei saada tietää. Ikävä tosiasia monelle kuolemia hehkuttaville on se, että koronaan oikeasti kuolleita on todella pieni määrä.
 
Ei kai niitä nyt kukaan täysjärkinen hehkuta. Jokainen koronakuolema on turha oli niitä
yks tai enemmän. Tilastoja tänne kyllä laitetaan mutta tilastointitapoja näyttää olevan monenlaisia.
 
Kun kerran näistä niin pidetään, niin laitetaan lisää (muuten en ois laittanu...).

214819625_10223661225452024_4400737648838146420_n.jpg
 
Voisin kirjottaa tänään myöhemmin muutamasta outoudesta esim. Italian ja nykin 2020 vuoden alun touhuista. Ne on ihan käsittämättömiä.
Oletko huomannut mitä Italian kokonaiskuolleisuustilastolle on tapahtunut? Itsekin tuota samaista (euromomon) tilastoa aika monta kertaa tännekin postanneena, niin se oli aivan erinäköinen vielä keväällä (piikitti rajusti), siis viime vuosi, nyt siis näyttää niin kuin italiassa olisi ollut selvää alikuolleisuutta viime vuonna.....onko nyt tilastossa käynyt kämmi vai onko se "kämmi" käynyt aikaisemmin, joka nyt korjattu, vai mistä on kyse?

1625836947984.webp
 
katso liitettä 229478
Se mistä piti kirjottaa oli beda stadlerin sveitsin bernin yliopiston jantteri. Mikäli häneen uskominen niin sairaalan- ilmeisesti paikallisesta päivystyksestä koronan kanssa lähettivät potilaat toisten vanhusten luo. Sama homma tapahtu nykissä. Koronan saaneet pistettiin vanhustenkotiin terveiden vanhusten kanssa. Typerintä ikinä! Tää lisäs ilmeisesti kuolemia ihan merkittävästi.

View: https://twitter.com/Mikkaup/status/1413497711521828865?s=20

------------
On tos italian kohdalla selkeetä eroa, jos tuo sun linkki on päivitetty uus. Tää on vanhempaa.
1625838652636.png

Edit. joo, toi on ihan aito toi uus versio tuosta. Jaa'a, mitä lie tapahtunut. Heränny eloon..:unsure:
 
Se mistä piti kirjottaa oli beda stadlerin sveitsin bernin yliopiston jantteri. Mikäli häneen uskominen niin sairaalan- ilmeisesti paikallisesta päivystyksestä koronan kanssa lähettivät potilaat toisten vanhusten luo. Sama homma tapahtu nykissä. Koronan saaneet pistettiin vanhustenkotiin terveiden vanhusten kanssa. Typerintä ikinä! Tää lisäs ilmeisesti kuolemia ihan merkittävästi.

View: https://twitter.com/Mikkaup/status/1413497711521828865?s=20

------------
On tos italian kohdalla selkeetä eroa, jos tuo sun linkki on päivitetty uus. Tää on vanhempaa.
katso liitettä 229479

Eikös tuo sama tapahtunut Ruotsissa? Sairaalasta vanhuksia(joilla oli tartunta) takaisin vanhainkoteihin ja siellä sitten kävi niinku kävi.
 
Näköjään oli suurempi luku kuin muistelin. Muistelin et ois ollu 30-40%luokkaa.

''More than half the deaths in Sweden have occurred in care homes for older people, something Tegnell has admitted is a “failure,” especially since a cornerstone of the strategy was protecting those over 70''

Ruotsissa on käytetty todella rajua kieltä mediassa:

''Yngve Gustafsson, professor of geriatric medicine at Umea University, noted that the proportion of older people in respiratory care nationally was lower than at the same time a year ago, despite people over 70 being the worst affected by covid-19. He expressed concern about the increasing practice of doctors recommending by telephone a “palliative cocktail” for sick older people in care homes. “Older people are routinely being given morphine and midazolam, which are respiratory-inhibiting,” he told the Svenska Dagbladet newspaper,5 “It’s active euthanasia, to say the least.”''

Eiköhän tää korona voida lyödä pakettiin jo. Vanhoille sairaille ihmisille tää on paha flunssa niinku käytännössä aikasematki flunssat. Nuorille ei normi flunssaa kummempi. Rokote turha nuorille terveille ihmisille. Riskiryhmäläiset voi ottaa jos haluu niinku sen nykysenki influenssa rokotteen.

Mikä täs on vielä niin ihmeellistä. Luulis jo näillä tiedoilla mitä on saatavilla pääsevän tästä yli. Ei ku pitää vittu vielä keksiä varianttia variantin perään ni saadaan myytä kolmannet, neljännet.... rokotteeet.
 
Ruvetaan olee näkemyksissä jo aika lähellä. :)
 
Reilun vuoden verran ollut jo samaa mieltä......aikaisemmin vain sai aina ryöpyn niskaansa kun moista meni ääneen sanomaan.
 
Eiköhän tää korona voida lyödä pakettiin jo. Vanhoille sairaille ihmisille tää on paha flunssa niinku käytännössä aikasematki flunssat. Nuorille ei normi flunssaa kummempi. Rokote turha nuorille terveille ihmisille. Riskiryhmäläiset voi ottaa jos haluu niinku sen nykysenki influenssa rokotteen.

Mikä täs on vielä niin ihmeellistä. Luulis jo näillä tiedoilla mitä on saatavilla pääsevän tästä yli. Ei ku pitää vittu vielä keksiä varianttia variantin perään ni saadaan myytä kolmannet, neljännet.... rokotteeet.
Mä vähän haluan lisätä tähän kokemuksia koronasta. Nämä ei ole sitten mitään hevosmiesten juttuja vaan tapahtui tosielämässä. Mitä tulee koronan vaarallisuuteen niin kyllä se voi olla myös vaarallinen muillekkin kuin vain vanhuksille, nimenomaan VOI olla. En sano, että se on kaikille mutta joilekkin se voi tosiaan olla muutakin kuin perusflunssa. Hyvin pienelle osalle ihmisiä se voi olla vaarallinen iästä huolimatta. Tuskin kukaan tietää etukäteen miten se omalla kohdalla kolahtaa.

Meidän likka ja sen poikakaveri sairasti koronan jo viime vuonna suht alkupuolella kun korona alkoi leviämään Suomessa. Tytöllä ei oireen oiretta mutta pojalla korkea kuume ja vetelä olo sitä myötä ja haju ja makuaisti hävisi muutamaksi viikkoa kokonaan, sanos et pahinta oli juuri tuo ettei maistanu eikä haistanu mitään. Nuoripari hiukan yli 20V. Ja molemmat urheilee.

Kaveri joka harrastanu UFC:tä yli kymmenen vuotta ja varmasti kovassa kunnossa fyysisesti oli työkyvytön yli puolitoista kuukautta ja siitä reilun aikaa lasaretissa. Kaverilla ikää noin 30V.

Vaimon työkaveri nainen sairaalassa yli kuukauden henki oli kuulemma muutaman kerran lähellä, sai koronasta jotain ihme kohtauksia, ei ollut rokotettu, ikää noin 40V.

Salikaveri sairasti vasta, hänellä ei mitään muuta kuin nuhaa mutta naisella ihan kunnon koronaoireet, kuumetta, paska ja vetelä olo. Pariskunalla ikää noin 40V.

Lähestulkoon kaikissa muissa asioissa olen kanssasi samaa mieltä, koronasta on tehty suuri mörkö. Tätä on jatkunu nyt 1,5 vuotta ei tämä tule loppumaan ihan vähään aikaan.

Tiedän, että en saa tähän mitään kommenttia mutta kerroin nyt kuitenkin sen mitä tiedän faktaksi.
 
Mulla kaks tuttua saanu rokotteen jälkeen veritulpan. Toinen jalkaan ja toinen aivoihin.

Kenel meni aivoinhin ni joutuu opettelee kävelee ja puhuu uudestaan. Täysin terve nuori mies.

Olis varmaan mielummin sairastanu koronan...
 
Back
Ylös Bottom