Janne Pohjala:
TIEDEMIEHET PELOTTELIVAT PSYKOLOGISIN KEINOIN IHMISIÄ PERUSTEETTA KORONALLA
The Telegarph uutisoi Scientific Pandemic Influenza Group on Behaviour (SPI-B) -ryhmä pahoittelee että se käytti psykologista pelonlietsontaa ja myöntää että heidän käyttämänsä keinot olivat epäeettisiä ja totalitaarisia. [1]
Maaliskuussa 2020 brittiministerit kehottivat toimiin, koska "huomattava määrä ihmisiä ei kokenut riittävää heihin kohdistuvaa uhkaa ja pelkoa".
Gavin Morgan, ryhmään kuulunut psykologi sanoo “Pelon käyttäminen ihmisten kontrolloimiseen ei ole eettistä, vaan totalitaarisen valtion toimintaa. Minkään modernin valtion ei tulisi sitä käyttää".Dystooppisella pelonlietsonnalla haluttiin saada kansa tottelevaiseksi.
Hallinto on syöttänyt yleisölle loputtomiin huonoja uutisia, kuolemia, sairaanhoitoon joutuneita, kertaakaan laittamatta lukuja mittakaavaan tai kertomatta ollaanko normaalin kausikuolleisuuden rajoissa. Kuulostaako tutulta? Minusta tämä psykologinen operaatio kuulostaa tismalleen samalta kuin mitä Suomessa on tehty.
Tämän pelonlietsonnan keskellä on ollut ihmisiä, jotka ovat kaivaneet lukuja, tutkineet avointa dataa, lukeneet raportteja ja kysyneet ääneen että mitä ihmettä meille syötetään?
Meille on suunitelmallisesti syötetty dystoppista, totataarista vääristelyä jotta ihmiset sastaisiin nöyrästi tottelemaan pelolla. Iso osa Suomen kansasta pelkää edelleen hysteerisesti virusta, joka ei lopulta eronnut juurikaan influenssasta (WHO CFR 0,14% vs influenssa noin 0,1%).
Tämä pelottelu oli tautia pahempi, etenkin nuoria on nyt ennätysmäärä mielenterveyspaleluiden tarpeessa. Tällä psykologisella operaatiolla pelotellut ihmiset saatiin käymään niiden kimppuun, jotka yrittivät osoittaa että todellisuus ei vastaa pelotelua, leimaamalla näitä kulkutautimyönteisiksi salaliittoteoreetikoiksi, joita verkkosilakat laitettiin vainoamaan.
Britteihin ja Suomeen luotiin sairas ja pelokas yhteiskunta tietoisesti ajatushallinninnan kenoin, valtiojohtomme hyväksynnällä. Meidän tulee kysyä mihin meidän yhteiskuntamme on menossa kun oma johtomme manipuloi meitä tällä tavoin. Miksi johtomme ei usko että kansaa voi johtaa totuudella?
[1]
https://www.telegraph.co.uk/…/scientists-admit…/