HS kirjoittaa vaihteeksi ihan asia artikkelin otsikolla: ”Tauti meni, virus jäi”
VÄHÄN yli sata vuotta sitten vaarallinen virus levisi nopeasti ympäri maailmaa. Aluksi tietoja taudista pimitettiin. Elettiin ensimmäisen maailmansodan loppuvaihetta. Sotasensuuri esti huolestuttavien tautiuutisten julkaisemisen tai sitten niitä vähäteltiin lehdistössä. Ikävien uutisten pelättiin heikentävän joukkojen moraalia.
Sodan ulkopuolella olleessa Espanjassa taudista uutisoitiin. Siksi se sai – harhaanjohtavasti – nimekseen espanjantauti.
Ensimmäiset tapaukset oli todettu alkuvuodesta 1918 Yhdysvalloissa. Maaliskuussa tartuntoja puhkesi armeijan tukikohdassa Kansasissa. Tauti aiheutti potilailla korkean kuumeen, pääkipua, yskää ja keuhkokuumetta. Lääkärit olivat ihmeissään, kun nuoret terveet ihmiset sairastuivat vakavasti.
Sotilaiden mukana virus levisi Eurooppaan. Ihmisiä alkoi sairastua Ranskassa, missä yhdysvaltalaiset joukot nousivat maihin. Sitten Italiassa, Britanniassa, Saksassa ja Espanjassa. Ennen pitkää tartuntoja todettiin Intiassa, Kiinassa, Venäjällä, Australiassa ja Tyynenmeren pikkusaarilla, vähän joka puolella.
ESPANJANTAUDIN ensimmäinen aalto levisi keväällä 1918 ja hiipui kesään mennessä. Tauti vaikutti kuitenkin usein olevan melko lievä, ja monet potilaat toipuivat. Sodan aikana riesana olivat muutkin taudit, kuten tuhkarokko.
Toinen aalto iski saman vuoden syksyllä, ja se oli ensimmäistä pahempi. Tautiin kuoli etenkin nuoria työikäisiä ihmisiä, toisin kuin influenssassa yleensä.
On ollut paljon keskustelua siitä, oliko espanjantaudin toisessa aallossa kyseessä muuntunut viruskanta, sanoo professori François Balloux. Hän toimii University College Londonin genetiikkainstituutin johtajana ja on tutkinut useiden tautien ja epidemioiden kulkua. Koronapandemian aikana Balloux on tullut julkisuudesta monelle tutuksi tutkimuksen kansantajuisena kommentoijana.
Sata vuotta sitten ei vielä tunnettu viruksia. Mutta vainajilta kerättyjä viruksia on voitu tutkia myöhemmin, eikä Balloux pidä luultavana, että viruksen muuntuminen selittäisi espanjantaudin toisen aallon korkeita kuolinlukuja.
”En henkilökohtaisesti usko, että virus oli muuntunut kovinkaan paljon vaarallisemmaksi. Se vain tartutti niin paljon enemmän ihmisiä.”
Ensimmäisen maailmansodan vuoksi virus oli ehtinyt levitä laajalle. Se matkasi aina uusiin satamakaupunkeihin ja niistä rautateitä, jokia ja maanteitä pitkin eteenpäin.
Kolmas aalto saapui seuraavan vuoden talven ja kevään aikana. Joissain paikoissa koettiin myös neljäs aalto. Suomessa se iski ankarasti Lappiin.
VUODET eivät ole veljiä keskenään. Mutta espanjantaudin kulku vaikuttaa hämmentävän tutulta. Kevät, syksy, kevät. Tarkat vaiheet vaihtelevat alueittain, mutta pääpiirteissään espanjantauti noudatti samantapaista aaltokuviota kuin uusi koronavirus. Onko se sattumaa?
Ei oikeastaan, vastaa Balloux.
Vaikka espanjantautivirus ja tämä uusi ovat eri viruksia, molemmat ovat hengitystieviruksia, tarkkaan ottaen vaipallisia rna-viruksia. Monilla muillakin hengitystieviruksilla on samantapaisia epidemia-aaltoja.
”Voi sanoa, että emme kunnolla tiedä, miksi näin on”, Balloux sanoo.
Se tiedetään, että hengitystievirukset leviävät kaikkein parhaiten kuivassa ja kylmässä ilmassa. Pohjoisen pallonpuoliskon influenssakaudetkin ajoittuvat talviin ja hiipuvat kesään mennessä. Aaltoihin vaikuttaa myös ihmisten käytös.
Ihmisillä on tapana käyttäytyä eri tavalla talvella ja kesällä, mutta myös silloin kun he tuntevat olevansa taudin uhkaamia.
Sattumaa on tietysti se, milloin virus hyppää eläimestä ihmiseen. Läheskään kaikista tartunnoista ei synny epidemioita tai aaltoja, Balloux sanoo. Joskus tartuntaketjut vain hiipuvat pois.
Mutta toisinaan, jos olosuhteet ovat otolliset ja viruksella on hitusen onnea, se pääsee leviämään tuhoisina aaltoina.
Espanjantauti levisi alun perin maailmalle sen verran myöhään keväällä, että se ei ehtinyt muodostaa täyttä ensimmäistä aaltoa, Balloux sanoo. Mutta se ehti kulkeutua vaikka minne, ja kun syksy tuli, alkoi seuraava, paljon ikävämpi aalto.
ESPANJANTAUTIPANDEMIA tappoi enemmän ihmisiä kuin ensimmäinen maailmansota. Se tappoi etenkin nuoria työikäisiä, ei vain ikääntyneitä.
Siihen nähden se, mitä pandemian jälkeen tapahtui, on erikoista.
Ihmiset unohtivat espanjantaudin. Tai siltä ainakin vaikuttaa.
”Sen päätyttyä siitä ei ole juuri mitään kirjallisuudessa. Aivan kuin se olisi täysin kiistetty. Se on outoa ja psykologisesti kiinnostavaa”, Balloux sanoo.
Espanjantaudista julkaistiin joitain lääketieteellisiä tutkimuksia, mutta Balloux’n mukaan se ei iskostunut ”kulttuuriseen tietoisuuteen”. Se ei leimannut muisteloita.
Sama pätee Suomeenkin. Espanjantauti ei noussut täällä esiin kirjallisuudessa tai ylipäätään taiteissa. Sitä ei mainita edes Väinö Linnan kirjassa Täällä pohjantähden alla, joka kuitenkin käsittelee aikakautta.
Kenties sodan kauhut ja uhraukset jättivät jalkoihinsa historiallisen espanjantaudin.
Vaikka pandemia päättyi, itse virus ei kadonnut. Se muuttui endeemiseksi eli paikallisesti jatkuvasti esiintyväksi.
”Siitä tuli hallitseva influenssakanta, joka sairastutti ihmisiä vuodesta toiseen. Joinain vuosina oli melko vakaviakin influenssakausia”, Balloux sanoo.
Itse virus ei hänen mukaansa luultavasti ollut sinänsä muuttunut vähemmän vaarallisemmaksi. Kun useimmat ihmiset olivat jo altistuneet sille, he eivät vain enää sairastuessaan tulleet niin kipeiksi.
Influenssavirus kyllä muuntuu jatkuvasti väistääkseen ihmisen immuniteettia ja levitäkseen paremmin. Mutta muutokset eivät ole niin dramaattisia, että ne olisivat selittäneet kuolleisuuden laskua.
Espanjantautivirus kierteli ihmisten parissa aina vuoteen 1957 saakka.
Silloin sen syrjäytti uusi influenssavirus, joka aiheutti aasialaisen influenssapandemian. Uudella viruksella oli puolellaan kilpailuetu, koska ihmisillä ei ollut sille vastustuskykyä.
ESPANJANTAUTIVIRUS ei silti hävinnyt maailmasta, ainakaan pysyvästi. Se teki häkellyttävän paluun vuonna 1977, parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
”Ja se ilmestyi muodossa, joka on niin samanlainen kuin mitä se oli ollut 20 vuotta aiemmin kadotessaan, että epäilys on, että se on karannut laboratoriosta joko Venäjällä tai Kiinassa”, Balloux sanoo.
Asiaa on vaikea vuorenvarmasti todistaa, mutta Balloux’n mukaan siitä vallitsee melko yleinen yhteisymmärrys tiedeyhteisössä.
Tässä vaiheessa saattaa alkaa helposti kuvitella synkkiä suunnitelmia, joita viruksen karkuun päästäneessä laboratoriossa salaisesti valmisteltiin. Mutta sellaisista ei välttämättä ollut kyse. Yksi vaihtoehto on, että laboratoriossa tehtiin rokotekokeita.
Todennäköisimmin virus sairastutti jonkun työntekijän ja pääsi karkaamaan sitä kautta. Sellainen ei olisi täysin poikkeuksellista. Esimerkiksi Sars-Cov-1 on karannut laboratoriosta kahdesti ja aiheuttanut pieniä tautiesiintymiä, Balloux huomauttaa.
”Sellaista tapahtuu”, hän sanoo.
Myös uuden koronaviruksen alkuperästä on esitetty samanlaisia epäilyjä. Balloux’n mukaan sitä vaihtoehtoa ei voida sulkea kokonaan pois. Emme välttämättä saa koskaan tietää, miten uusi koronavirus pääsi ihmisiin, hän sanoo.
Joka tapauksessa espanjantautivirus oli tullut takaisin ja lähti jälleen kiertämään maailmaa. Koska aikuisilla ihmisillä oli vastustuskykyä sitä kohtaan, se ei enää päässyt aiheuttamaan samanlaista pandemiaa kuin aikoinaan.
Se kiersi sairastuttamassa ihmisiä aina vuoteen 2009 saakka, jolloin sikainfluenssavirus iski. Hetken aikaa espanjantautivirus kiersi maailmaa yhdessä parin muun influenssaviruskannan kanssa, mutta sitten se joutui väistymään. Se syrjäytettiin uudestaan.
”Nykyään sen voi löytää hyvin hyvin poikkeuksellisesti. Käytännössä se on kadonnut”, Balloux sanoo.
ENTÄ nyt? Ei vaikuta siltä, että voisimme unohtaa koronapandemiaa vielä hyvään aikaan.
Vai voimmeko?
Maailmassa on entuudestaan liikkeellä neljä koronavirusta, mutta niiden perusteella on vaikea ennustaa mitään. Ei ole aukotonta näyttöä siitä, milloin ne ovat siirtyneet ihmiseen.
Balloux’n mukaan useat tutkijat arvelevat, että vuosien 1889–1890 pandemia eli niin sanottu ryssänkuume on saattanut olla koronaviruksen aiheuttama. Varmaa näyttöä siitä ei ole.
Historiallisten pandemioiden vertailu on muutenkin vaikeaa. 2 000 vuotta sitten emme olisi luultavasti huomanneetkaan koko koronapandemiaa, Balloux sanoo, emme ehkä juurikaan edes 150 vuotta sitten. Ihmisiä kuoli niin paljon muihinkin tauteihin. Eikä viruksen vaarallisuus riipu vain siitä itsestään. Espanjantaudin aikaan ei ollut antibiootteja, mutta toisaalta ei myöskään samanlaista ongelmaa diabeteksen, verenpaineen ja ylipainon suhteen kuin nykyisin.
Balloux itse on nyt varsin toiveikas.
”Uskon, että kesän loppuun mennessä elämä voi palata Britanniassa, Yhdysvalloissa ja osissa Eurooppaa enemmän tai vähemmän normaaliksi. Ainakin kaikille, jotka niin päättävät.”
Osa ihmisistä saattaa käyttää kasvomaskeja talvisin tulevina vuosinakin. Japaniin maskit jäivät sars-epidemian jälkeen. Matkaillessa tarvitaan jonkin aikaa ehkä testejä, mutta matkustaminen tulee takaisin, Balloux arvioi.
Siellä, missä rokotekattavuuden saavuttaminen kestää pitkään, tilanne on vaikeampi ja varotoimia tarvittaneen pidemmän aikaa.
Entä vaaralliset virusmuunnokset? Ne herättävät paljon pelkoja. Niiden on pelätty jopa tekevän kertaalleen annetut rokotukset tyhjäksi. Sellainen avaa silmien eteen dystooppisen vision, jossa koronapiina jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Balloux pitää huolia tämän hetken tietojen valossa ylimitoitettuina. Hänen mukaansa useimmat varianteista ovat odotettuja. Brittivarianttina tunnettu B117 tosin on ”vähän outo”, hän sanoo. Se leviää alkuperäistä kantaa helpommin ja on vähän vaarallisempi, mutta ei vaikuta kiertävän immuniteettia. Rokotteet vaikuttaisivat siis toimivan siihen varsin hyvin.
Osa varianteista onnistuu väistämään jonkin verran immuniteettia, eli tartuttamaan rokotettuja tai taudin jo sairastaneita.
Se ei ole Balloux’n mukaan mikään maailmanloppu, kunhan heille ei aiheudu kovin vakavaa tautia.
”Aina on valitettavasti tietysti poikkeuksia. Ihmisiä, joiden terveydentila ei ole entuudestaan kovin hyvä. Mutta valtaosalla immuniteetin kerran saaneista ei vaikuta tulevan erityisen vakavaa tautia.”
Koronavirus jäisi siis kiertämään maailmaa samaan tapaan kuin parisataa muutakin hengitystievirusta. Nekin voivat toisinaan olla varsin ikäviä, Balloux huomauttaa. Kukaan ei vielä tiedä, tuleeko uusia vaarallisia variantteja, mutta toistaiseksi hän sanoo olevansa ”erittäin optimistinen”.
”Olen enemmän huolissani siitä, suostuvatko ihmiset hyväksymään, että nykyinen pandemia on joskus ohitse.”
Vaikka koronakuolemien määrä laskisi aiempien vuosien influenssakuolleisuuden tasolle, se aiheuttaa luultavasti yhä paljon huolta ja pelkoa, hän sanoo.
”Voi viedä paljon aikaa hyväksyä, että tämä on riski, jonka kanssa meidän täytyy elää.”