Vois kyllä kokeilla vaihtaa.
Täällä on tuore toimialavaihdos meneillään. Ikinä en tosin ole samassa paikassa viipynyt muutamaa vuotta pidempään, mutta nyt meni paketti totaaliremonttiin. Muutama oma huomio pohdiskelun tueksi:
1. Kaikki mistä maksetaan sisältää tylsää, turhauttavaa tai jopa vittumaista toimintaa. Harrastukset eroavat tässä suhteessa työnteosta. Harrastus on toimintaa, josta ei makseta, koska jengi tekee sitä muutenkin puhtaasta tekemisen ilosta. Hyvissä hommissa erona on vain se , että niissä on suhteessa hieman enemmän kiinnostavia juttuja kuin huonoissa hommissa.
2. Työkavereilla on suuri merkitys viihtyvyyteen. Hommat voi sinällään olla vaikka päiväkerhotasoa, mutta töihin on kiva mennä jos siellä on kivoja päiväkerhokavereita.
3. Ihminen kokee elämän oman nahkansa sisällä. Jos omassa nahkassa on hyvä olla niin ulkomaailman stimulaatiolla ei ole niin paljon väliä. Jos on huono olla niin stimulaation vaihtelu ei tilannetta korjaa. Evoluutio ei muokannut ihmistä heiluttelemaan pörssikursseja vaan selviytymään elossa. Siksi aikamme työelämä aiheuttaa parhaimmillaankin vain lievää stimulaatiota verrattuna tilanteeseen johon alitajuisesti tylsässä arjessa kaipaamme. Turha siis odottaa työltä liikoja tai vetää itseään burn outtiin. Deadline ei ole sapelihammastiikeri.
4. Jos on ajautunut totaalisen vääriin hommiin niin sopivampiin hommiin vaihtaminen kyllä auttaa. Kyse on kuitenkin suurista linjoista tyyliin ihmisten palvelu vs. koneiden tunkkaus. Jos pystyt analysoimaan mikä on tällä hetkellä huonosti ja miten se asia olisi paremmin niin duunin vaihtaminen voi tuottaa positiivisen tuloksen. Ilman analysointia elämä menee helposti varjojen jahtaamiseksi, jossa epämääräisen kutinan ajamana säntäät "parempiin hommiin" ja kun parin vuoden päästä tajuat mihin tulit hypänneeksi niin taas alkaa persausta kutittaa.
5. Pääasiallisesti työn sisältö muodostuu siitä, että itse päättää, että tämä homma X on mun juttu ja tän mä teen niin hyvin kuin pystyn. Tämä vaatii sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä, koska kunnolla tekeminen vaatii aikaa enemmän kuin kenelläkään on kärsivällisyyttä. Myös uralla eteneminen onnistuu paremmin, kun malttaa hieman olla aloillaan. Uudessa ympäristössä menee aina hetki, että oppii talon tavoille ja saa todistettua kykynsä vieraille ihmisille. Harvassa nykyhommassa on pohjimmiltaan mitään järkeä, joten työn sisältöasiaa ei kannata miettiä liikaa.
6. Duunia ei voi arvioida erillään muusta elämästä. Perhe ja omat pikku paheet täytyy ottaa mukaan kuvioon, kun arvio duunin hyvyyttä/huonoutta. Jos elämästä ei saa toimivaa kokonaispakettia niin duuni sinällään ei kovin pitkälle kanna.