Minä myös vetelin amiksen aikalailla näppäillen kaikkea muuta kuin kirjoja. Tosin, ala taas oli sellainen, että ainut koulu suomessa, joten vaadittiin onneksi suhteellisen paljon. Eli vaikka en niin panostanut selvisin kuitenkin läpi kohtuullisilla papereilla. Tästä sitten hyvän kouluvalinnan takia intti ja työ meni nappiin.
Joku voisi pitää hölmönä omia valintojani, kun irtisaunoutunut vakihommista ja hypännyt järvelle kellutteleen vapa kädessä.
Mutta samaa soperran minä, että oma nuoruus on kyllä ollut sellainen, että jättänyt tietyn maailmankatsomuksen. Siihen vielä itse otettu sapattivapaa ja jo ei sitten sen jälkeen ole työelämä ahdistanut.
Minä taas kyllä olen saanut käyttää iltani kouluhommiin ja viikonloput. Mutta kun kaikki ennen vihaamani aineet kiinnostaa ja uskomatonta on se, että se tieto jää siinämäärin päähän mitä kurssiarvosanoja katsoo, että neloset harmittaa, kun laskee keskiarvoa.
Ja kun vielä tietää, että niillä numeroilla ei ole väljä työelämässä, mutta silti haluaa vääntää jotain kaavaa.