Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Tilasin veljen vaimolta simaa. Eli tuo töistä tullessaan. 3h sitten oli shoppailemassa, raportoi tulloin, että saattaa mennä vanhemmilleen päiväunille. Nähtävästi hyvät päiväunet.

E: 4h sitten
 
Minä nautin kohta alkoholia ruuan kera. Sillä kaadoin olutta possun joukkoon pataan aamusella.

Loput viemäriin. Ei auta alkoholisoitua liikaa.
 
Mikäs tuohon korvien välin jumitukseen toimii parhaiten, vai onko parantumaton vaiva?

Luulen, että on aika vaikeasti parannettava. Napakka känni voisi olla tietenkin, mutta kun sitä migreeniä sen jälkeen ei jaksa.

Jos imaisis jääkaapissa majailevan shamppanjapullon?
 
Itse päädyin vaihtamaan vetopyörästöjen öljyt juuri tänään, koska hypoidista lähtevä vieno oksennuksen tuoksu kuuluu elimellisenä osana suomalaiseen vapunviettoon.

Voimansiirtoöljyjen vaihtokin on ihan mukavaa puuhaa, kun ajoneuvon alla mahtuu istumaan tuolilla ja voi siitä työskennellä.

Kyllä ei voi kuin ihailla tuollaista kalustonhuoltointoa. Minulla tarvitsee rasvata vain pyssyt, pyörät ja kikkeli, mutta monesti silti passiviteetit vie voiton.
 
Eilen turvotti koko päivän niin penteleesti, että tänään menty kevyemmillä vaihtoehdoilla. Ja puntarikin pelästytti aamulla.

soppa.webp
 
Vaan tappi aanukselle puuttuu. Nyt pitää olla vyöt!

Vai onko se väärinpäin. Takana ainakin tappi.

onko tämä se ns. emännän jakkara
 
Takaisin Ryssiin on hieno elokuva. On se.
 
Kylläpä tuntui hassulta arkivapaa. Ihan hämillään, että mikä päivä. Nukkumaankin joutaisi, ettei aamulla väsytä liikaa.
 
Back
Ylös Bottom