^ kyllä, noin käy aina. Mietinkin tuota yksi päivä kun juttelin erään kilparatsastajan kanssa, joka kertoili siitä miten paljon omassa lajissaan sattuu kuolemantapauksia niskojen mennessä nurin, hevonen astuu päälle jne. Kehonrakentajat eivät taida päästä suhteessa lähellekään, mutta miksi vain bodarit aiheuttavat tuon jäätävän tunnereaktion, että pitää päästä heti lyömään oikein kunnolla löylyä asian tiimoilta. Muuta järkevää selitystä ei tule heti mieleen, kuin kateus/ennakkoluulo. Harrastus/ammattiurheilumielessähän se on aivan yhdentekevää, että putoatko kalliolta, hevosen selästä, vai tuleeko esim. joku sisäelinvika. Vamma on aina vamma, mikä vaan tapahtui kun tehtiin jotain, mikä sisälsi riskejä.
Yllä olevassa kirjoituksessa mennään aivan asian ytimeen. Urheilun vaarallisuuteen ja kateuteen!
En nyt tarkemmin lähde kirjoittamaan urheilun vaarallisuudesta, mutta esim. kenttäratsastusta on erään arvion mukaan pidetty maailman vaarallisimpana urheilulajina; nykkeilyssä on tapahtunut satoja kuolemantapauksia ja moottoriurheilussa melko lyhyessä ajassa reilusti enemmän (lisäbonuksena myös yleisöä on kuollut); jenkkifudis, lätkä, eurooppalainen fudis ja monet muut lajit...kuolemantapauksia ja vakavia vammautumisia. Myös nuorten urheilijoiden sydänperäiset äkkikuolemat ovat olleet tavattoman yleisiä. Näitä on pyritty estämään ennakoivilla ns. urheilijoiden terveystarkastuksilla, jotta riskiryhmäläiset saataisiin karsittua pois kilpaurheilun parista. Kehonrakentajien joukossa on myös näitä sydänperäiseen riskiryhmään kuuluvia. Dallas oli varmasti yksi heistä, jonka ei - kaikesta lahjakkauudestaan huolimatta - olisi koskaan kannattanut ryhtyä kilpakehonrakentajaksi. Muiden lajien kuolemantapaukset ja vammautumiset oikeutetaan sillä, että riskit ja ääritilanteet kuuluvat kilpaurheilun luonteeseen eli niiden katsotaan olevan osa urheilua, eikä tästä nouse mitään katkeraa moraalipaatosta tai anti-urheiluliikettä. Mutta kehonrakennuksen kohdalla julkinen asenne onkin sitten täysin päivastainen eli hyvin kielteinen. Siinä missä moottoriurheilussa kuolee - sivulliset mukaan lukien - 25 vuoden aikahaitarissa yli 500 ihmistä, niin äärimmäisessä (roina)bodauksessa vain muutama henkilö, jossa kuitenkin syy-yhteys roinan ja kuolinsyyn välillä on kaikkea muuta, kuin kiistaton (en viittaa tällä Dallasin tapaukseen, jossa syy-yhteys näyttää olevan aika selvä: huono perimä, joka ei kestänyt vahvaa lääkitystä). Kehonrakennus on kuitenkin se laji, joka saa rauhassa "nauttia" kaksoisstandardi asemastaan ja jota on lupa arvostella täysin eri perusteilla kuin muita lajeja. Historiallisesti doupit ovat kuitenkin aina olleet osa urheilua, mutta kehonrakennus on kuitenkin saanut kantaa suurimpana sylkykuppina olemisen taakan muihin lajeihin verrattuna, mikä suurelta osalta johtuu myös kateudesta, mitä teemaa pyrin alempana vähän avaamaan. Ihmiset eivät kuitenkaan ole kateellisia roinaamisesta tai isoista lihaksista sinänsä, vaan sille, mitä isot lihakset symbolisoivat.
Mielestäni suurin syy sille, miksi kehonrakennus herättää ihmisissä kielteisiä tunteita on
kateus. Kateutta on kahdenlaista. Positiivista ja negatiivista. Positiivinen kateus ilmenee arvostuksena, ihailuna; jotkut alkavat itsekin tavoittelemaan sitä, mistä ovat kateellisia (esim. rakentamaan omaa kehoaan esikuvansa kaltaiseksi).
Negatiivinen kateus on taas tuhoavaa, halveksivaa, ylemmyydentuntoista ja kohdettaan mitätöivää. Kehonrakentajiin kohdistunut kateus johtuu siitä, että
kehonrakennus lajina tai
bodarin huippuunsa viritetty lihaksikas fysiikka hyvin kongreettisesti alleviivaa ja
symbolisoi - ja joita roinat vielä potensoivat - sellaisia arvoja ja ihanteita, joita monet ihmiset suovat vain mytologian sankareille tai muille supersankareille: ylivertainen voimakkuus, sankaruus, vitaalisuus, maskuliinisuus, paremmuus yms. Negatiivisen kateuden valtaamat ihmiset eivät suuressa tunnemyrskyssään kuitenkaan kykene erottamaan toisistaan todellisuutta ja mytologian symboleja, vaan ryhtyvät välittömästi ampumaan alas näitä kehonrakentajiin projisoimiaan
mahti- ja vitaaliarvojen symboleja. Siksi negatiivisen kateuden valtaamat ihmiset pyrkivät kaikin keinoin mitätöimään kehonrakentajan fysiiikan ja saavutukset. Monet hyvin koulutetut, kuten myös vähemmänkin koulutetut ihmiset degeneroituvat välittömästi putkinäkötilaan ja primitiiviseen tunneviestintään negatiivisesti värittyneillä stereotypioillaan, kun tulee puhe kehonrakennuksesta: kehonrakentajan on pakko olla heikko, suorituskyvytön, helvetin tyhmä ja muutenkin kognitiivisesti rajoittunut, impotenssi, keinotekoinen hormoonihörhö joka ei pärjää kehässä, eikä missään muuallakaan, Eikä sekään tunnu aina riittävän: vaikka bodari olisi monin tavoin menestynyt miljönääri: hän on totaali feikki, vaikka tekisi mitä. On mahdoton hyväksyä sitä, että pohjimmiltaan on vain kyse tavallisesta ihmisestä, jolla on vain tavallista suuremmat lihakset ja joka yhdessä muiden kanssa jakaa ne vahvuudet ja heikkoudet mitä ihmiset yleensäkin keskimäärin.
