Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


En minäkään. Paitsi itselle ostin kuun alussa jo otsalampun.

Juuri pihistin sumpin. Juon tämän ja lähden ostaan joululahjan. Haen sammutuspeitteen ja siinä onkin ne ostokset. Muille vien vain itseni lahjaksi sekä huonot ja mauttomat alapäävitsit. Pieruhuumorikin toimii oikeassa seurassa.

Aaa, aion myös olla humalassa. Alkoon pitää myös mennä. Teen sen kyllä huomenna. Ei tänään jaksa.
 
Se on pojat huomenna päivä pidempi muutamalla minuutilla kuin tänään. Kesä lähenee! Tampereella oli päivällä pituutta vain 5 h 21 min.

Niin no, lapin asukkailla näytti rovaniemellä olevan vain 2h 15 min. Hyi helvattu.
 
Mietin itsekin hankinnan lykkäämistä huomiseen, mutta onneksi päätin käydä tänään. Sain viimeisen kappaleen kyseistä tuotetta, huomenna sitä tuskin olisi ollut.
 
Sitä ohi ampumisen määrää. Siinä sarjassa on kyllä ehkä jopa huonompia ampujia kuin Bond leffoissa. Ihan ok sarja sen mitä itse olen katsonut.
Juu se on aina hienoo ku on viis äijää konekiväärien kans eikä osu yhteen mieheen, mutta Arrow kun ampuu ysimillisellä niin joka laukaus heti kohteessa :D Viihdyttävä sarja. Tykkään. Plus Felicity Smokes saa mut ajattelemaan, että ois kiva käyttää mekkoja.
 
Hyi ku oli pelottavaa unessa kun tipahdin mereen alas ammutusta lentokoneesta. :D Sängyssä hätkähti hereille ja sydän alkoi pamppailla hulluna. Kohta tekeen viimeinen työpäivä ja sit joululomalle. :D
 
Pihistin synttäri sumpin. Samanlainen kuin eilen. Ei muuta makua vanheneminen, minun.

Sit vähän töihin viinaa kaataan putkeen. Ei omaan.
 
Nyt on muuten asia niin, että väsyttää niin halvatusti.

Tämän johdosta vedin aamutuimaan tupla-espresson naamariin. Normaalisti kahvia juomattomalle ruumiilleni tuollainen aiheuttaa melkoisen shokin. Nyt en havainnut minkäänlaista vaikutusta.

- - - Updated - - -

Pihistin synttäri sumpin.

Onnittelut. Tai osanotot, riippuu tarkastelunäkökulmasta.
 
Oliko kunteilla eilen talvipäivänseisaus?

- - - Updated - - -

Punttisalijumpasta ei ainakaan allekirjoittaneella tullut yhtikäs mitään, joten jonkinlaisessa seisaustilassa oli myös, se.

- - - Updated - - -

Muita havaittuja seisauksia, mm. se.
 
Kiitos! Ei tämä vielä paha. Hyvä ikä ollut jokainen tähän saakka. Ei siis vielä kriisiä.

Mun pitäis ostaa kunnon kahvin jauhatusvehje. Sais tuolla AeroPressillä tehdä "espressoa". Nykyään teen sillä normisumpinkin. Sen verran maukasta tulee.
 
Joo, hyvää syntymäpäivää Joxuzille!

Mä paistoinkin kinkkua koko yön. Laskelmien mukaan sen piti olla valmista n. klo 02:00, mutta mittarin viisari oli oikeassa kohtaa vasta noin klo 06:00.

Kostoks, en tee tänään mitään työssä. Yhdeltä joululounas ja siittä kauppaan hakeen kalaa. Punkkua ja oluen vois ottaa lääkkeeks illansuussa.

- - - Updated - - -

Oliko kunteilla eilen talvipäivänseisaus?

- - - Updated - - -

Punttisalijumpasta ei ainakaan allekirjoittaneella tullut yhtikäs mitään, joten jonkinlaisessa seisaustilassa oli myös, se.

- - - Updated - - -

Muita havaittuja seisauksia, mm. se.

Siitäkö se paska reeni sitten johtuikin? Seisaus oli ilmeisesti itelläkin. Varsinkin aamulla oli ahdasta lahkeessa. Kireät farmarimallin housut eivät anna paljoa anteeksi. Onneks se laski ittestään.
 
Oliko kunteilla eilen talvipäivänseisaus?

- - - Updated - - -

Punttisalijumpasta ei ainakaan allekirjoittaneella tullut yhtikäs mitään, joten jonkinlaisessa seisaustilassa oli myös, se.

- - - Updated - - -

Muita havaittuja seisauksia, mm. se.

Itsellä oli aamuyöllä sellainen ureointihädän siivittämä talviyönseisaus.

- - - Updated - - -

Mä paistoinkin kinkkua koko yön.

Ei saa sitten kertoa kenellekään, mutta minä jätin NAISein hoidettavaksi tuon kinkun, jonka olen aina ennen rakkaudella paistanut.

Pilalle taitaa mennä.
 
Kostoks, en tee tänään mitään työssä. Yhdeltä joululounas ja siittä kauppaan hakeen kalaa. Punkkua ja oluen vois ottaa lääkkeeks illansuussa.

Minä en tee muutenkaan. Minun joululounaani on tänään mallia kanaa ja riisiä.

- - - Updated - - -

Tästähän on puhuttu. NAISet pilaa ruuan valmistamalla sitä. Varmasti jää märäks. Naisilla on semmonen ominaisuus, märkyys.

Joo, ajattelin totakin ja otan homman haltuun töistä päästyäni. NAIS-ihminen saa laittaa sen uuniin, mutta minä hoidan pois-oton. Mielestäni tässä on olosuhteet (töissä saatana) huomioon ottaen minimoitu pilaantumisriskit...Toivottavasti se ei laita sitä mikroon ja jos laittaa uuniin, toivottavasti laittaa sen päälle. Nyt jännittää. Ei varmaankaan ottaisi nokkiinsa, jos laittaisin viestiä, että älä sitten laita mikroon ja muista laittaa uuni päälle. Lisäksi se muovi kuuluu ottaa pois ennen uunia.

- - - Updated - - -

On muuten paskoja vedonlyntielämyksiä ollut viime aikoina. Sunderland ainoana valopilkkuna viimeisen viikon aikana.
 
Back
Ylös Bottom