Ranska on, ja oli jo ennen Hollandea, monella tapaa hyvin opettavainen esimerkki siitä, mitä kaikkea keskushallinto voikaan saada aikaiseksi. Tällä hetkellä Pariisissa on se tilanne, että vuokra-asuntoja on tyhjillään 100 000 ja samaan aikaan on pulaa vuokra-asunnoista. Tämä tilanne on saatu aikaan lainsäädännöllisesti, joten onhan pelkästään johdonmukaista, että siihen on puututtu lisäämällä lainsäädäntöä, eli lyömällä ylimääräinen vero tyhjille asunnoille, eikä esim. purkamalla typerää lainsäädäntöä. Kun tämäkään lisälainsäädäntö ei ole poistanut ylimääräisellä lainsäädännöllä aiheutettua ongelmaa, niin on suunniteltu uutta lainsäädäntöä, jolla rakennettaisiin tulonsiirto veronmaksajilta vuokranantajille.
Röyhkeä asuu Pariisissa ilmaiseksi, keskituloinen voi jäädä nuolemaan näppejään | Yle Uutiset | yle.fi
Suomen talouteen ja tähän ketjuun tapaus liittyy siten, että vasta väännettiin kättä irtisanomissuojasta. Asunnon vuokraaminen noudattaa pitkälti samoja lainalaisuuksia kuin työllistyminen. Vuokranantaja myy käyttöaikaa omistamaansa omaisuuteen ja halukas vuokralainen ostaa sitä. Tilanteessa, jossa molemmat hyötyvät kaupasta omasta mielestään, syntyy kauppa. Lainsäädännöllä voidaan hankaloittaa tilannetta - tällä kertaa (vuokralaisen) irtisanomissuojalla. Kun vuokralaisesta ei tarpeen vaatiessa pääse eroon, syntyy tilanteita, joissa vuokranantajan ei ole kannattavaa ottaa vuokralaista.
Kuulostaako yhtään samalta kuin että työntekijällä on voimakas irtisanomissuoja, työnantajalle ei ole tämän takia kannattavaa palkata työntekijää ja saavutetaan samanaikainen työvoima- ja työpaikkapula? Toki kokemuksesta ja maailmaa tutkimalla tiedämme, että mikäli vuokralaisen häätäminen on mahdollista, niin se johtaa siihen, että mummot kuolevat hankiin, aivan kuten Suomessa. Ja jos työntekijän irtisanominen mahdollistetaan, niin työttömyys räjähtää käsiin, siirrytään orjatalouteen ja mummot kuolevat hankiin, aivan kuten Tanskassa.