Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

Noniin, tulee ulkomailla vietettyä hyvän aikaa ja osa suomalaisista sivustoista blockaa mun nykyistä ip-osoitetta. Netflixikin vittuilee eikä tue kyseistä maata eikä varsinkaan tarjoa pääsyä suomalaiseen versioon. Milläs tän saisi parhaiten ohitettua? Jotain ilmaisia http-proxyja oon aikaisemmin kokeillut lähinnä paskoin tuloksin.
Hola hoitaa. Saa ainaki chromeen ladattua. Tolla saa hyvin vaikka jenkkien netflixinki näkymään.
 
Jos ovi on auki toisen omistamassa kiinteistössä ja menet sisälle, niin onko tämä murto?

Kun nusaistaan pilkkua, niin ei ole olemassa rikosnimikettä "murto". Ja jos et ole rikkonut/murtanut sisälle pyrkiessäsi mitään lukkoa/ovea/ikkunaa tms., niin et ole myöskään murtautunut sisälle. Silti tuollaisessa tilanteessa voi tulla kyseeseen rikos, esim. varkaus/törkeä varkaus/varkauden yritys tai kotirauhan rikkominen. Riippuen onko paikka asuttu, anastaako sisällemenijä jotain, miten kiinteistön omistaja näkee/kokee asian jne.
 
Kiitos tiedosta, tarkennan nyt että en itse ole ollut asialla vaan on miettinyt kyseistä kysymystä :D
 
Katselin tuossa tuolta hauskoista videoista noita tyrmäysvideoita ja tuli tuossa mieleeni että mikä kohta se on päässä josta lähtee ns. herkimmin taju pois. Paljon näkee sellaisia pätkiä että iskun osuessa leukaperiin vastapuoli tipahtaa, mutta jos tulee esimerkiksi suora isku silmien / silmäkulmien / nokan alueelle niin veri tirskahtaa mutta vintti ei pimene. Onko tuohon nyt mitään eksaktia kohtaa vai onko kyse vaan sattumasta ja/tai riittävän kovasta iskusta jotta aivot tärähtää tarpeeksi?
 
Mutu: muistelisin jostain, että et isku leukaan ylikuormittaa leuan hermoradat, josta seurauksena pyörtyminen. Samalla painopiste on niin alhaalla, että aivot heilahtaa iskun voimasta ees/taas, seurauksena tajunnanmenetys tai vähintään tajunnan heikentyminen.
 
Katselin tuossa tuolta hauskoista videoista noita tyrmäysvideoita ja tuli tuossa mieleeni että mikä kohta se on päässä josta lähtee ns. herkimmin taju pois. Paljon näkee sellaisia pätkiä että iskun osuessa leukaperiin vastapuoli tipahtaa, mutta jos tulee esimerkiksi suora isku silmien / silmäkulmien / nokan alueelle niin veri tirskahtaa mutta vintti ei pimene. Onko tuohon nyt mitään eksaktia kohtaa vai onko kyse vaan sattumasta ja/tai riittävän kovasta iskusta jotta aivot tärähtää tarpeeksi?

Isku korvan alapuolelle niin se on lights out.
 
Minkä perusteella verokarhu katsoo asuinpaikan? Olin tuossa toissa kesänä töissä 110 km päässä ja luonnollisesti minulla oli kämppä ko. paikkakunnalla, josta oli tieto minulla ja vuokraisukilla. Postilla, maistraatilla ja Kelalla oli kuitenkin tieto, että asun täällä 110 km päässä työpaikasta.

Joudunko kuritushuoneeseen veropetoksesta tai veronkierrosta, jos anon km-korvaukset(vähennykset tms) verokarhulta tuolta kesältä? Moraalisestihan tässä on kaikki ns väärää, kun opintotuen lisäksi koittaa nyhvätä lisää rahaa valtiolta ilman sen ansaitsemista. Vai tuleeko verottajalta vain kielteinen päätös?

E: kysehän olisi noin 17,5tkm:stä, josta tulisi köyhälle jo ihan ok potti.
 
Jos olet "pimeästi" asunut työpaikkakunnalla eli et ole ilmoittanut minnekään etkä tehnyt kirjallista vuokrasopimusta, eipä sitä verokarhu saa mitenkään tietoon. Enkä edes pidä moraalisesti ongelmallisena, ottaen huomioon nämä meidän kansanedustajien touhut.
 
Minkä perusteella verokarhu katsoo asuinpaikan? Olin tuossa toissa kesänä töissä 110 km päässä ja luonnollisesti minulla oli kämppä ko. paikkakunnalla, josta oli tieto minulla ja vuokraisukilla. Postilla, maistraatilla ja Kelalla oli kuitenkin tieto, että asun täällä 110 km päässä työpaikasta.

Joudunko kuritushuoneeseen veropetoksesta tai veronkierrosta, jos anon km-korvaukset(vähennykset tms) verokarhulta tuolta kesältä? Moraalisestihan tässä on kaikki ns väärää, kun opintotuen lisäksi koittaa nyhvätä lisää rahaa valtiolta ilman sen ansaitsemista. Vai tuleeko verottajalta vain kielteinen päätös?

E: kysehän olisi noin 17,5tkm:stä, josta tulisi köyhälle jo ihan ok potti.

Verottajalle pitää antaa todenmukaiset tiedot. Jos verottajalle valehtee ja siten saa alemmat verot kuin kuuluisi, kyseessä on veropetos, josta rangaistaan sakolla tai enintään kahden vuoden vankeudella, taikka veronkorotuksella. Eri asia sitten jääkö siitä kiinni.

- - - Updated - - -

Jos olet "pimeästi" asunut työpaikkakunnalla eli et ole ilmoittanut minnekään etkä tehnyt kirjallista vuokrasopimusta, eipä sitä verokarhu saa mitenkään tietoon.

Sattumanvarainen verotarkastus, asian tuleminen esiin muun asian yhteydessä, verottaja lukee Pakkotoistoa, joku kateellinen ilmiantaa... en nyt sanoisi "mitenkään". Epätodennäköistä toki.
 
Katselin tuossa tuolta hauskoista videoista noita tyrmäysvideoita ja tuli tuossa mieleeni että mikä kohta se on päässä josta lähtee ns. herkimmin taju pois. Paljon näkee sellaisia pätkiä että iskun osuessa leukaperiin vastapuoli tipahtaa, mutta jos tulee esimerkiksi suora isku silmien / silmäkulmien / nokan alueelle niin veri tirskahtaa mutta vintti ei pimene. Onko tuohon nyt mitään eksaktia kohtaa vai onko kyse vaan sattumasta ja/tai riittävän kovasta iskusta jotta aivot tärähtää tarpeeksi?
Tyrmäys ? Wikipedia
 
Tuostahan seuraa jälkiverot koroilla, eli korkohäviö on se mikä tulee takkiin jos käry käy.

Veronkorotus itse asiassa. Ei siis pelkät korot. Vaihtoehtoisesti voivat siirtää asian poliisitutkintaan (aiemmin tehtiin molemmat, nykyään ei ole sallittua).
 
Kuinka pitkään muilla on kestänyt flunssa jos sellaista ollut?
Itsellä kohta viikon ja ihan outo kun ei yskitä eikä räkä lennä mutta pitää pientä lämpöä ja päässä tuntuu siltä kuin joku katkoisi virtakytkintä on/off välillä tai jos toisinsanoo niin hieman huippailee ja vetopois.
(toivottavasti ei koskaan tarvitse alkaa esittelemään sinkkuketjussa itseään, tuollaisen tekstin jälkeen olisi aivan turhaa)
 
Minkä perusteella verokarhu katsoo asuinpaikan? Olin tuossa toissa kesänä töissä 110 km päässä ja luonnollisesti minulla oli kämppä ko. paikkakunnalla, josta oli tieto minulla ja vuokraisukilla. Postilla, maistraatilla ja Kelalla oli kuitenkin tieto, että asun täällä 110 km päässä työpaikasta.

Joudunko kuritushuoneeseen veropetoksesta tai veronkierrosta, jos anon km-korvaukset(vähennykset tms) verokarhulta tuolta kesältä? Moraalisestihan tässä on kaikki ns väärää, kun opintotuen lisäksi koittaa nyhvätä lisää rahaa valtiolta ilman sen ansaitsemista. Vai tuleeko verottajalta vain kielteinen päätös?

E: kysehän olisi noin 17,5tkm:stä, josta tulisi köyhälle jo ihan ok potti.

Jos olisit perheellinen kyseeseen tulisi työasuntovähennys, mutta koska viittaat opintotukeen, luulen että tämä vähennys on poissuljettu.
Verohallinto > Työasuntovähennys verotuksessa

Itse olen myös paininut saman tilanteen kanssa. Työasuntovähennyksen saa, jos työpaikka on 100 kilometrin päässä kotoa. Mulla oli työmatkaa muutama sata metriä alle 99 kilsaa. Soitin verotoimistoon ja kysyin rajasta, heidän mukaansa raja on ehdoton. Sinänsä ymmärrän tuon, että pitää joku raja-arvo olla, mutta jotenkin niin suomalais-byrokraattista toimintaa. Asuin sitten osan viikosta työpaikkakunnalla ja osan kotipaikkakunnalla ja hain matkoista (yht 198 km/pv) joka päivältä vähennykset. Tulkitsen, että en tehnyt mitään väärää, koska verottajan mukaan tuo toinen asunto ei ollut työasunto.
 
Onko montakin vuotta, kun olet tuon tehnyt? Sillä vain kyselen, että onko tullut mitään selkkauksia tuosta?
 
Back
Ylös Bottom