James Nikander - men's physique

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jal8eni
  • Aloitettu Aloitettu
:D Katkeraa katkeraa. Itte en barbaarin edes toivonut voittavan, mutta toivon todellaki et noi Damn Nigga Geenit vie ykkössijan ja jengi katkeroituu vielä enemmän. Se on tehnyt paljon muutakin kun ton biisin ja on persoonaltaan show mies, viekö teiltä jotain pois? Julkisuudessa on nykyään helvetisti daijumpia ihmisiä ja barbaari ei pyöri oikeastaan kuin Some julkisuudessa. Mitä tulee tohon perussunnuntai reenailijaan, niin olkoo hyvä ja perussunnuntai reenailijat menee lavalle arvosteltavaksi. Täällä on monesti tuotu ennenkin esiin, että todellisuudessa ne kovimmat jätkät diettaa ittensä sitten kisakuntoon ja astelee lavalle. Se vaatii jotai mitä monelta kirjottelijalta puuttuu.

En ole jonne, enkä pidä suurena starana. Kunto näyttää hyvältä sunnuntaireenaajaks. Artisti joka itse ei ole sanottanut kappaletta ei muuten ole kovinkaan uusi villitys.
 
Miettikääs sitä, jos valkoinen mies räppäisi mamuista ja sossusta, olisi hän linnassa. Mutta kun musta mies tekee samaa, on hän Ylen uutisissa.

Mitäköhän tällä täysin epäloogisella vertauksella oikein haettiin? Sen sijaan valkoisia kantasuomalaisia räppäreitä on kyllä usein erilaisissa uutisissa, ja kun ottaa huomioon, että valtaosa suomalaisesta räpistä käsittelee samaan viiteryhmään kuuluvien valkoisten miesten toimeentulo-ongelmia, niin voidaan sanoa, että Musta Barbi ei ole sisällöltään kovin ainutlaatuinen, mutta siksi kai fiksuna miehenä tajuaa käyttää hieman ruskettuneempaa pigmenttiään hyödyksi. Ja ilmeisen onnistuneesti.

En lämpeä Mustan Barbin mediapersoonalle ollenkaan, mutta fysiikka Zeimssillä on kyllä kohdillaan. Tsemppiä botailuun (ja vähemmän sitä Internetiä ja musiikkia)!
 
Sortsisarjas ei ole vaparia. Sori hermanni.

Sori tietämättömyyteni, mutta eittämättä iso palanen Barbaarin potentiaalista jää varastoon. Se mitä tuohon sunnuntaireenailija-statukseen tulee, niin aika kovia jätkiä joillain saleilla on läjäpäin, kun tuon fysiikan rakentaminen/ylläpito on niin naurettavan helppoa.

Ps. Itseänikin ärsyttää toisinaan tuo vouhotus, mitä Musta Barbaari tekee, mutta eiköhän tämä ole lajille ihan hyväksi, että on muitakin lavalla kuin Matti Meikäläisiä Kiviapajalta. Uskoisin, että KP hymähtelee tyytyväisenä, kun Nikander herättää shortseissa kiinnostusta ja raskaassa on Wilenius vs. Kujala.
 
Nikander vaikuttaa melko leppoisalta tyypiltä, mutta eiköhän joku vatipää saa lukotettua tämänkin ketjun aivopieruillaan. On omalla tavallaan surullista, että joku jo otti kantaa herran suomalaisuuteen, sillä tulevaisuudessa näillä "naapuri-ei-voi-olla-suomalainen" -korstoilla tulee olemaan kovat ajat, kun muiden kulttuurien edustajia paukkaa lisää Suomeen...

En väittänyt ettei voisi olla suomalainen vaan ettei ikinä NÄYTÄ siltä että olisi täältä kotoisin, näätkö eron?
Lisää vaan muista kulttuureista tänne, valitettavasti en usko että se edistää heidän asemaansa ja hyväksyntäänsä, päinvastoin.

Kyllä James lavalle mahtuu siinä missä muutkin shortseilijat :D
 
Mielenkiintoinen vertaus shortsisarjan kisaajan ja bodarin välillä. Kyllä Pekka taitaa olla pikkasen massiivisempi. :D

Laskin pikseleistä. Tuo kuulokkeen korkeus otettu creativen sivuilta.

pikselilasku.webp

Tiijän että eibbi on vinossa tossa kuvassa, mutta sillä on paksu lihapäähuppari päällä.
 
En tiiä kumpi tässä on hauskempaa, väittely Barbaarin egosta vai se kuinka Hillitö:ntä jallitetaan ja kaveri on ihan pihalla :DD

Aiheeseen: Kova pohja kaverilla. Tulevaisuuden Suomen coleman!
 
Laskin pikseleistä. Tuo kuulokkeen korkeus otettu creativen sivuilta.

katso liitettä 119839

Tiijän että eibbi on vinossa tossa kuvassa, mutta sillä on paksu lihapäähuppari päällä.
Väärin. Ei ole huppari.

Ja kuva on viime talvelta, joko 2013 lopusta tai 2014 alusta.

Myönnän, häviän lihaksissa ja kunnossa ja fysiikassa. :( Carnis 1-0 Pekka
 
Porukka jauhaa tääl, että "sijottuu 3 joukkoon...sairaan kova fysiikka..." Ensinnäki ei tasan tuu 3 sakissa olemaa, tai sitte line-up on piiritasoo. Fysiikassa ei mitään erikoista mustaihoseks. Saa tossa vielä piffiä rakentaa sinne kärkipaikoille.
 
Samaa mieltä eli mun mielestä menee melko selvästi samaan kastiin normaaleiden pakkislaisten kans. Pitikö uus aihe luoda vain koska "julkkis"? Epäilen ettei tuu olemaan kärkikahinoissa.
 
Eiks tää ole kehonrakennusfoorumi ja kaveri on menossa kisailemaan? Ilmeisen tehokkaasti kaveri on päässy ihmisten ihon alle, tai sit siellä taustalla on jotain muuta... Oiski samanlainen fysiikka, ilmeisesti olen aika kaukana perus pakislaisesta :/
 
Barbaarin isä on suomalainen ja äiti Tansaniasta. Sori vaan uimalakit. Jalat ovat pillit ja sen itsekkin myöntää. Joku polvirikko ja ei ole pystynyt reenaan jalkoja kunnolla. En tiedä kuinka tulee sijoittumaan. Oikeastaan aivan sama. Mutta ilmeisesti yrittää innostaa nuorisoa bodaamaan yms liikkumaan. Eli ei voi olla ihan paska jätkä.
 
Samoin perustein vois tehä oman otsikon jokaselle kisalavoille kapuavalla henkilölle. Olis mukava nähä ensin jotain saavutuksia kisalavoilla, ennen ku perustetaan jotain omia otsikoita. No samapa tuo mulle, mutta vähä kummallista ku tämänhetkiset saavutukset taitaa olla paidan repiminen Megadethin keikalla ja joku salibiisi.

En tässä kirtisoi itse Nikanderia, vaan tätä otsikkoa. Onko muuten viime vuoden men's physique -voittajalla omaa otsikkoa? En jaksa kaivaa.
 
Samoin perustein vois tehä oman otsikon jokaselle kisalavoille kapuavalla henkilölle. Olis mukava nähä ensin jotain saavutuksia kisalavoilla, ennen ku perustetaan jotain omia otsikoita. No samapa tuo mulle, mutta vähä kummallista ku tämänhetkiset saavutukset taitaa olla paidan repiminen Megadethin keikalla ja joku salibiisi.

En tässä kirtisoi itse Nikanderia, vaan tätä otsikkoa. Onko muuten viime vuoden men's physique -voittajalla omaa otsikkoa? En jaksa kaivaa.

Ei muuta kuin tekemään ketjuja. Kyllä ne pysyy pinnalla tai katoaa historiaan, jos keskustelijat niin päättää. Saavutuksistaan huolimatta Nikander herättää aika paljonkin keskustelua interwebsissä ja ketju on ehkä ihan ansaittu. Ei moni salijannu ihan näin lujaa ole tullut pinnalle ilman, että on stringeissä/shortseissa käynyt lavalla. Toki tämä nyt johtuu ihan suomalaisuudestakin, mutta minusta on hienoa, että joku edes uskaltaa kertoa tavoitteensa ääneen ja uskaltaa ottaa paskamyrskyn niskoilleen. Sitä ei kaikki kestä.

E: tässä asiayhteydessä voisi kysyä, että miksi Mikellä on oma ketju, vaikkei ole ikinä kisannut, eikä aiokkaan kisata? Hänen ketjunsa kuitenkin lienee suosituin/(suosituimpia) koko pakkiksella ja ainakin omasta mielestäni ketju on täysin hyväksytty ja parhaimpia ketjuja koko foorumilla.
 
^juurikin näin. Kannatta ymmärtää, että keskustelufoorumille perustetaan ketjuja jotka herättää KESKUSTELUA.
 
Siihen siis viittasin, kun jotkut joskus antoi Greenen ketjussa ymmärtää ettei mies ole menestynyt ennenkuin voittaa olympian. En sulle henkilökohtaisesti vittuillut :)
 
Helvetin kovassa tikissä!

Nähnyt pari kertaa jopa reenaamassa. Treenaa kuin eläin ja antaa kaikkensa lajin eteen varmasti!
 
Back
Ylös Bottom