Salikomediaa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Raven
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 🤣 Salikomediaa? – kun rauta, egot ja arjen sekoilut muuttuvat tahattomaksi stand-upiksi

Meta description: Keskustelua salien koomisista hetkistä, mokista, tyypeistä ja legendoista – kaikki ne jutut jotka naurattaa vielä vuosien päästä.

Tapahtui eilen.

Meillä on salilla ylätalja aika keskellä salin lattiiaa. Siitä suoraan eteenpäin on tila käsipainoilla treenamiseen ja tietenkin iso peili. Painopakka on sen taljatelineen sivulla.

Olin juuri kumartuneena vaihtamaan tikkua vähän alemmas pakassa, kun silmäkulmaan tallentui ensin liike, joka tarkentui murto-osasekunnissa lähes täydelliseksi treenatuksi naisen peräksi, joka lipui silmieni ohitse n. 60cm päässä. Se oli vanhoille aivolleni liikaa. Koordinaatio meni moisessa informaatityrskyssä ihan sekaisin. Tömäytin otsani suoraan taljan pystypilariin. Aika voimalla ja äänekkäästi.

Nuorempi alan harrastaja teki edessä vipareita sivuille ja näki peilin edessä mitä tapahtui. Kaveri veti helvetin leveän virneen naamalleen ja kohoteli minulle kulmiaan peilin kautta. Minulla on kuhmu ja mustelma otsan oikeassa kulmassa muistona.
 
Salinoviisille tän ketjun lukeminen on tosi lohdullista. Tulee sellanen fiilis, että ei haittaa vaikka jotain mokailisikin, koska aina löytyy joku, joka on vielä nolompi. Vaikka edellisen sivun elmukelmumimmi ja adhd-kundi :hyvä:
 
Tänään pukkarissa joku äijä kuivas kainaloita hiustenkuivaajalla. Lähteehän se jälkihiki varmaan noinkin, semisti hymyilytti. :D

Kiinassa oli normaalia että ukkelit kuivasi pukkarissa itsensä kokonaan hiustenkuivaajalla. Voit kuvitella kun ensimmäistä kertaa paikan päällä meen salille ja pukkarin oven avatessa siellä on kiinalainen hartoiden levyisessä haara-asennossa toinen jalka penkin päällä muniansa kuivattelemassa :eek:
 
Jep! Kolleega tästä aina mainittiki :D "Taas oli joku kuivaamassa muniaan ku pääsin pukkariin."
Kiinalaiset naiset ei tota pahemmin tehneet, mutta kaikkee muuta kyllä.
 
"Lajiharjoittelijat"
Ei jum******a kun ne ei tiedä mistään mitään. Salilla käy joku keski-ikäinen mies joka ottaa aina 1kg käsipaino ja alkaa tekemään tennis lyöntejä. Eilen äijä oli vapaapaino puolelle tekemässä näitä harjoitteitaan ja kyllä siinä oli välillä lähellä että joku olisi saanut painosta päähän.
 
Toisaalta koomista ja toisaalta hämmentävää nähdä salilla vihkoa ja kynää kantavia häiskiä, jotka ymmärtääkseni merkitsevät ylös jokaisen sarjan eri lihaksille. Tutkimusta? Insinööribodaamista? Kun esim. itse saan pelkille hauiksille monta erilaista liikettä (käsipainoilla, tangolla, myötä- ja vastaotteella, jne.), joihin siis tulevat eri sarjat. En halua halveksia kenenkään tunnollisuutta - ei vain mahdu tajuntaan ja tiedän, että oma tajuntani ei ole maailman ainoa mahdollinen.

Salitragediaksi voin kutsua sitä, kun joku seniori - nainen tai mies, samantekevää, hautoo vartin putkeen rintalaitetta, jossa siis istutaan, silloin, kun en voi vaivani takia kunnolla tehdä penkissä vapailla painoilla mitään. Yleensä pystyn avaamaan suuni, mutta ihan kuin ei aina kehtaisi. Todellisuudessa ihmiset loukkaantuvat aika lailla herkästi. Sinänsä voidaan ihmetellä, että jotkut tuhlaavat salikorttiin, jolla käydään istuskelemassa salilla kolme varttia tehden kerran jotain per vartti, elleivät sitten saa sitä korttia jostain kuntoutustuesta tai sossusta.

Salimysteeri ovat keski- ja myöhäiskeski-ikäiset äijät, jotka sinänsä ovat riskin ja terveen näköisiä, mutta heidän kumpunsa ei laske, eivätkä lihaksensa erotu vuosienkaan tiheän, ainakin joka toinen päivä suoritetun kuntovoimailun jälkeen. Itsekin keski-ikäinen, mutta saan erottuvuutta jotenkin, vaikken asu salilla. Onko meillä sitten niin erilainen rasva- tai muu metabolia eri äijien välillä, who knows.
 
Toissapäivänä huvitti eräs yltiökohtelias jätkä joka tuli kysyy tarviinko vyötä vai saako hän ottaa sen. Olin just ladannukin peräti vitosen kiekot kyykkytankoon, niin siinä toki tarvitaan vyötä....
 
Toisaalta koomista ja toisaalta hämmentävää nähdä salilla vihkoa ja kynää kantavia häiskiä, jotka ymmärtääkseni merkitsevät ylös jokaisen sarjan eri lihaksille. Tutkimusta? Insinööribodaamista? Kun esim. itse saan pelkille hauiksille monta erilaista liikettä (käsipainoilla, tangolla, myötä- ja vastaotteella, jne.), joihin siis tulevat eri sarjat. En halua halveksia kenenkään tunnollisuutta - ei vain mahdu tajuntaan ja tiedän, että oma tajuntani ei ole maailman ainoa mahdollinen.

Yritänpä laajentaa tajuntaasi: Treenipäivyri auttaa mm. pitämään progression ja/tai varianssin liikkeissä. Jos mennään pelkällä tuntumalla, niin aika helposti käykin niin, että olet taputellut viimeiset 10 vuotta joka viikko samoilla painoilla ja samoilla toistoilla. Lisäksi vielä samoilla liikkeillä. Toinen pointti, mielestäni ehkä jopa tärkeämpi, on se, että treenipäivyri motivoi huomattavasti tähän touhuun.

Tietenkin, jos harrastuksesi on sillä tasolla, ettet haluakaan kehittyä optimaalisesti ja treenisi ovat vain pinttynyt tapa, ei treenipäivyreillä ole mitään merkitystä.
 
Toisaalta koomista ja toisaalta hämmentävää nähdä salilla vihkoa ja kynää kantavia häiskiä, jotka ymmärtääkseni merkitsevät ylös jokaisen sarjan eri lihaksille. Tutkimusta? Insinööribodaamista? Kun esim. itse saan pelkille hauiksille monta erilaista liikettä (käsipainoilla, tangolla, myötä- ja vastaotteella, jne.), joihin siis tulevat eri sarjat. En halua halveksia kenenkään tunnollisuutta - ei vain mahdu tajuntaan ja tiedän, että oma tajuntani ei ole maailman ainoa mahdollinen.
.

Milloin olet viimeksi seurannut omien sarjapainojesi kehitystä, tai yrittänyt pysyä kärryillä oletko edistynyt optimaalista tahtia treeneissäsi? Ne jotka noita treenipäivyreitä pitää on niitä, jotka haluaa vielä joskus treenata isoilla painoilla tai omistaa kunnon lihasmassat. Sitten on erikseen ne, jotka eivät seuraa omaa kehitystään muuta kuin fiilispohjalta - ja näitä kavereita löytyy vuodesta toiseen salilta ilman kehityksen hiventäkään.
 
Salimysteeri ovat keski- ja myöhäiskeski-ikäiset äijät, jotka sinänsä ovat riskin ja terveen näköisiä, mutta heidän kumpunsa ei laske, eivätkä lihaksensa erotu vuosienkaan tiheän, ainakin joka toinen päivä suoritetun kuntovoimailun jälkeen. Itsekin keski-ikäinen, mutta saan erottuvuutta jotenkin, vaikken asu salilla. Onko meillä sitten niin erilainen rasva- tai muu metabolia eri äijien välillä, who knows.
Tai sitten kaikkia vaan ei niin paljon kiinnosta päästä siitä mahasta eroon. Joku voi tykätä käydä salilla ihan vain huvikseen tai hankkimassa/ylläpitämässä jonkinlaisia voimatasoja, eikä välttämättä välitä ulkonäöstään sen enempää. Salilla treenaaminen pitää sisällään aika paljon muutakin kuin "kehonrakennuksen".
 
Ennen itsekkin vähättelin treenipäiväkirjan pitämistä, mutta kun kokeilin sitä, niin kyllä siitä ainakin itselleni oli selvä hyöty. Selvästi auttoi kehittymään ja toi nousujohteisuutta treeneihin. En mitään vihkoa kanna mukana, mutta kännykän sovellukseen merkkailen ja sen avulla on helppo seurata kehitystä.
 
Mikä on oikein ja mikä väärin? Jotku pitää kirjaa, jotku ei. Ei ole kehityksen kannalta oikein mitään merkitystä, kunhan muistaa suunnilleen, millä on viime aikoina tehny. Ei ole kovin vaikeaa muistaa. Itse toki pidän kirjaa excel-muodossa, koska on hauskaa kattoa, millä on joskus aikasemmin tehny.

Nyyssölä ei tietääkseni pidä mitään treenipäiväkirjaa, mutta lihaa on enemmän ku laki sallii... Melko absurdi väite sanoa, että pidä kirjaa tai ole kynis.
 
:D
Omat sarjapainoni ovat vähintään vartilla pienentyneet entisestä ilman kirjanpitoa. Ennen väänsin joka 3. ja 4. käyntikerta jossain liikkeessä voimasarjoja vaihtelun vuoksi ja muka kehityksen kannalta toisenlaisen ärsykkeen perässä. Aion myös "enkkoja" koitella joskus myöhemmin. Tässä on nyt vain puoli vuotta menty yhtä ainoakaan särkyä paikoissa, kun olen malttanut pumpata naisten painoilla hyvin pitkiäkin sarjoja. Salilla yksi jo ihan kaappi jätkä (puolet ikäänsä treenannu) oli laskenut myös painot puoleen entisestä joksikin aikaa, millä sanoi tavoittelevansa tuntumaa harjoitettaviin lihaksiin.

Toi mukana kulkeva kirjanpito treeneissä näkyy olevan päällä enimmäkseen muilla kuin pro-äijien (ja muijien) näköisillä tyypeillä. Kai heistä sitten tulee isona Mistereitä. Tulihan Tapsukastakin. Eikä vihot ja kynät ole mulle mikään uusi juttu. Kyllä niitä oli joillain jo kaukaisella 90-luvulla.

Meistä suurin osa käy jumpalla salilla liikunnankin ilosta. Ihmettelen vain joidenkin vartalon muuttumattomuutta - sellaistenkin, jotka tavallisesti vääntävät vähän isommillakin painoilla ja treenikerroilla kuin minä. Asia erikseen sitten on, kannattaako antaa metabolisen oireyhtymän olla päällä vuodesta toiseen. Omalla kohdallanikin se pulpahti päälle stressistä, huolista ja liiasta duunista takavuosina. Sokerit normaalin ylärajoilla sitkeästi ja muuta. Voin varoittaa, että älkää päästäkö itseänne siihen jamaan kuin itse päästin itseni, kun 40 oli tullut jossain vaiheessa mittariin. Vaikka kävin salillakin yleensä vakituiseen. Breikkejä kuntoiluun on toki aina tullut.

Menee OT:ksi pahasti, mutta löysin tossa vasta hiljattain, viime kesänä itseasiassa, kävelyn kovasti hyödylliseksi itselleni fillaroinnin lisäksi. Ei hurjaa sykettä paitsi vähän ylämäissä ja happea tulee palkeisiin. Tosibodiäijä ei saisi aerobiseen tuhlata itseään, mutta mua se tervehdyttää.
 
Milloin olet viimeksi seurannut omien sarjapainojesi kehitystä, tai yrittänyt pysyä kärryillä oletko edistynyt optimaalista tahtia treeneissäsi? Ne jotka noita treenipäivyreitä pitää on niitä, jotka haluaa vielä joskus treenata isoilla painoilla tai omistaa kunnon lihasmassat. Sitten on erikseen ne, jotka eivät seuraa omaa kehitystään muuta kuin fiilispohjalta - ja näitä kavereita löytyy vuodesta toiseen salilta ilman kehityksen hiventäkään.

minä olen yksi tällainen elämäntapa treenaaja joka ei jaksa raijata vihkoa ja kynää mukana ja jätän aina pukuhuoneen väliin mennessäni treenaamaan noin 3-4krt viikossa. Mutta olen kehittynyt viimeisen parin vuoden aikana (puolessatoista vuodessa 15kiloa massaa ja kaikki eiole läskiä) niin paljon että moni vanha tuttu tai sillointällöin tapaamani ihminen ei enää ole tunnistanut samaksi. Mulla on treeniohjelmat päässä ja tiiän treenaamisesta riittävästi (n. 15vuottasalilla käymistä)kehittyäkseni kokoajan ilman isoa salikassia ja vihkoa.
 
Back
Ylös Bottom