Meta title: 🔥 CAGE FIGHTING MMA SUOMI – kotimaan häkkisodan kuumin areena 🔥

Meta description: Suomen armottomin häkkikehä jossa nälkäiset taistelijat, raaka energia ja puhdas kamppailufiilis kohtaavat.


täällä tuntuu monella olevan asenteena että cagen pitäisi toimia vaan alustana suomiottelijoille elää ufc-unelmaa sopivasti valkatuilla vastustajilla. nyt herätys! on hyvinkin todennäköistä ettei kukaan nykyisistä aktiiviottelijoista (siis tomppaa lukuunottamatta) sinne ufc:hen enää pääse. taso vaan on niin kova maailmalla ja lisäksi suomesta on sinne vielä asteen pari hankalampi päästä, kun jostain ufc:n varsinaiselta markkina-alueelta.

Suomessa ihan sama taso kun vaikka Ruotsissa. Tollanen perisuomalainen voivottelu on suurin este suomalaisten menestymiselle. UFC kasvaa ja juuri palkattu eurooppalainen talentin etsijä parantaa mahdollisuuksia tulla nähdyksi. Vuonna 2014 ufc järjestää 6 eventtiä euroopassa. Vuonna 2015 enemmän jne?

Jokainen tosissaan vaparissa mukana oleva ottelija pyrkii ufc:hen. UFC on aina paikka jossa voi kunnolla elantoa tehdä.
 
Suomessa ihan sama taso kun vaikka Ruotsissa. Tollanen perisuomalainen voivottelu on suurin este suomalaisten menestymiselle. UFC kasvaa ja juuri palkattu eurooppalainen talentin etsijä parantaa mahdollisuuksia tulla nähdyksi. Vuonna 2014 ufc järjestää 6 eventtiä euroopassa. Vuonna 2015 enemmän jne?

Jokainen tosissaan vaparissa mukana oleva ottelija pyrkii ufc:hen. UFC on aina paikka jossa voi kunnolla elantoa tehdä.

ettäkö ihanko sama? lisäksi tossa on se pienen pieni ero, että ufc järjestää tapahtumia ruotsissa...

mutta toivon todella että olen väärässä ja sä oikeassa.
 
No mainitsemassasi tapauksessa Suomi vs Suomi olisi varmaankn paikallaan, mutta yleisesti ottaen en pidä järkevänä sitä, että terävimmän huipun suomalaiset ottelisivat keskenään. Kuten Tincan tuossa ylempänä mainitsi, ei suomalainen huippuottelijakaan ole ulkoa katsottuna nimenä oikein mitään. Eli suomalaiset huiput ovat toisilleen siinäkin mielessä huonoja vastustajia, etteivät ole tunnettuja nimiä, vaikkakin kovia ottelijoita. Esim. Beebe varmaankin kaunisti Tompan listaa enemmän kuin voitto Salovaarasta olisi kaunistanut, vaikka Salovaara kovempi ottelija onkin.

Tarkoitin haluaako Gage kehittyä ja kasvaa organisaationa vai olla ilta mistä yritetään lähettää suomalaisia mailmalle ja hakea jokaiselle aina ulkomaalainen vastustaja? olisihan se hienoa kun Gagesta kehittyisi organisaatio missä on omat rosterit ja minkä mestaruuden voittaminen merkkaisi jtn. Homma laajenee, ismopia iltoja, kalliimpia otteluijoita, enemmän tapahtumia. Kun tosiaan ne kaikki sinne ufc ei kumminkaan pääse eikä oman uran tiellä toinen suomalainen saa olla ;)
 
Tässä on tapahtunut jokin väärinkäsitys, joka on hyvä oikaista alkuunsa, vaikka en Juhon asioida hoidakaan. Valamaa ei ottele treenikaveriaan vastaan.

Ottamatta kantaa, mikä on järkevää, kiinnostavaa tai tarpeellista, tässä konkreettisessa tapauksessa olennainen on tiivistettynä lainauksen viimeiseen lauseeseen. Valamaan nimen kohdalle voinee vaihtaa Puolakan. Juho itse kuittasi heti lauantai-iltana moisen ehdotuksen turhaksi haaveeksi. Kumpaakin kyseessä olevaa ottelijaa edustava managerikin on ilman kysymistäkin taatusti asiaa vastaan.
 
Suomessa ihan sama taso kun vaikka Ruotsissa. Tollanen perisuomalainen voivottelu on suurin este suomalaisten menestymiselle. UFC kasvaa ja juuri palkattu eurooppalainen talentin etsijä parantaa mahdollisuuksia tulla nähdyksi. Vuonna 2014 ufc järjestää 6 eventtiä euroopassa. Vuonna 2015 enemmän jne?

Jokainen tosissaan vaparissa mukana oleva ottelija pyrkii ufc:hen. UFC on aina paikka jossa voi kunnolla elantoa tehdä.

:face:
 
Jos Suomessa ei pysty hakkaamaan vastustajiaan, niin turha kuvitella maailmalla olevan helpompaa.


Salovaara voittaa Niinimäen, Niinimäki voittaa Puollakan, valamaa voittaa Silanderin, TPS voittaa jokerit!! Siitä kai ei ole kysymys kuka voittaa kenetkin vaan siitä miten saadan Suomi-ottelijoille kehityustä! Kehitystä saadaan Harjoituspartnereilla. Oletko PasiMMA ikinä harjoitellut kamppailua vai oletko vain rahoittaja?? Harjoitus seura tekee ottelijat! Puhut "rakkaudesta lajiin" sen pitäisi tarkoittaa poikien parasta ei harjoitusparien laittamista toisiaan vastaan...


Onko ahneus mennyt yli "rakkauden"?? Suomi vastaan Suomi-ottelut ovat halpoja Gagelle. Paljon yleisöä ja pienet kulut kun ei ole lentolippuja maksettavana ulkolaiselle ottelijalle ja hänen valmentajalle. Halutaan viihdyttää yleisöä eli saada rahaa. se on oikein mutta "rakkaudesta" tai lajin edusta on turha puhua!!


Pistät kuonoon jokaista Suomi-vastustajaa, niin voit edes ajatella että Sinulla olisi mahdollisuuksia maailmalla.


Pistät kuonoon jokaista Suomi-vastustajaa niin ei ole kauaa harjoituspartnereita! Häpeällistä ajattelua. Suomalaisten pitäisi talvisodan hengessä tehdä yhteistyötä maailmalle pääsemiseksi, ei tallata muita itsen nostamiseksi jos se voidaan välttää. Ahneus ja nurkka kuntaisuus rikkoo tuon suunnan. Toivottavasti ei! Yli 10 vuotta olen lajia seurannut ja nähnyt kaunan ja nurkka kuntaisuuden. Nyt siitä ollaan pääsemässä vihdoinkin eroon. Toivottavasti!

Joku sanoi yllä että Anton Kuivanen ja Niinimäki eivät tarvinneet voittoja Suomalaisista päästäkseen UFC:hen. Hyvä huomio!!
 
Mä toivoisin suomi-suomi matseja, ehdottomasti. On niitä muissakin kamppailulajeissa eikä haittaa mitään. Ei se mitään ufc paikkaa vie keneltäkään, miettiiköhän ne muuallakin ettäku sama kansalaisuus ni en ottele:)
 
No jopas on pöhinää...

Kaikilla on mielipide ja hyvät perustelut. En minäkään näe Suomi vs. Suomi-matseja mitenkään "pakkona". Mutta en myöskään ymmärrä sitä, että aika monella ottelijalla/managerilla vastaus on aina suoralta kädeltä "EI" kun kysytään että "otatko matsin tuota kaveria vastaan jonka kanssa pari kertaa vuodessa käyt treenaamassa". Vertaan mielelläni vapaaottelua tuohon lätkään, koska haluaisin joskus jonkun vapaottelujärjestäjän täyttävän Hartwall Areenan. HIFK:sta loikataan Jokereihin ja Nummelin palaa Rauman Lukkoon. Pöhinää syntyy ja seuraavassa matsissa taklataan naapurin poikaa jonka kanssa ollaan pelattu 5-vuotiaasta ihan samalla tavalla kuin muitakin. Loppujen lopuksi kysymyksessä on viihteen luominen yleisölle ja URHEILU. Se että vapaaottelun luonne on "kova" ei poista tätä perusperiaatetta. Tämä siis minun mielipide ja olkaa rauhassa eri mieltä - keskustelusta saa aina uusia ideoita jos on avoimin mielin liikkeellä.

Vastauksia:
"Oletko PasiMMA ikinä harjoitellut kamppailua vai oletko vain rahoittaja??"
- Olen todella ylpeä BJJ valkoisesta vyöstä yhdellä mustalla natsalla. Treenasin vanhalla iällä 18kk vain ymmärtääkseni lajia jollain tavalla. Treenaisin varmaan vieläkin, mutta tuli isohko loukkaantuminen ja sitten alkoi tulemaan muuta puuhaa tilalle --> ei ollut aikaa. ONNEKSI taustani ei ole kamppailu-urheilussa vaan tapahtumien ja viihteen tekemisessä. Mä ajattelen lajia helikopterinäkökulmasta, en sisältä päin. Tämä on varmaankin yksi syy siihen miksi CAGE on kehittynyt Pekan ja minun vetämänä viime vuosina voimakkaasti. En ole koskaan ollut CAGEn rahoittaja. MMA Finland Oy toimii terveesti tulorahoituksella niinkuin muutkin yritykset.

"Suomi vastaan Suomi-ottelut ovat halpoja Gagelle. Paljon yleisöä ja pienet kulut kun ei ole lentolippuja maksettavana ulkolaiselle ottelijalle ja hänen valmentajalle. Halutaan viihdyttää yleisöä eli saada rahaa. se on oikein mutta "rakkaudesta" tai lajin edusta on turha puhua!!"
- Osittain totta toi kustannuspuoli, mutta sillä ei ole merkitystä - ero on todellisuudessa "satasia" yksittäisen ottelun kohdalla kun otetaan huomioon Suomi vs. Suomi matseissa maksettavat normaalia korkeammat palkkiot. Me tehdään tätä hommaa yleisölle ja jos jollekin ottelijalle mielenkiintoisin saatavilla oleva vastus on Suomesta, niin ei meillä ole mitään syytä olla yrittämättä sitä matsia. Sehän on itse asiassa meidän velvollisuus yleisölle.

"Pistät kuonoon jokaista Suomi-vastustajaa niin ei ole kauaa harjoituspartnereita! Häpeällistä ajattelua. Suomalaisten pitäisi talvisodan hengessä tehdä yhteistyötä maailmalle pääsemiseksi, ei tallata muita itsen nostamiseksi jos se voidaan välttää. Ahneus ja nurkka kuntaisuus rikkoo tuon suunnan. Toivottavasti ei! Yli 10 vuotta olen lajia seurannut ja nähnyt kaunan ja nurkka kuntaisuuden. Nyt siitä ollaan pääsemässä vihdoinkin eroon. Toivottavasti"
- Ei hävetä yhtään. Nurkkakuntaisuus on juuri sitä, että ei kohdata edes satunnaisia treenipartnereita kisatilanteessa. Muissa lajeissa / vapaaottelussa maailmalla tämä ei ole mikään ylitsepääsemätön peikko.
 

Mäykyltä taas hienot perustelut.

Katsokaa vaikka Superior Challengen korttia jossa Anton ottelee. Ei siellä mitään tappajia ole vaan urheilullisesti ollaan samalla tasolla kuin Cagessa. Ensimmäiset matsit jopa huonompia tasoltaan kun miettii kuinka korkealle Sköld on laitettu. Gustaffson on ruotsalaisista sillä maailman hupputasolla muuten on tasaista suomalaisten kanssa. Ruotsissa on vaan faneja huomattavasti enemmän kuin suomessa. Ja tehdään paljon enemmän taustatyötä. Siksi UFC siellä matseja järjestää.

Huomio muuten, että myös SC kortilla on suurin osa otteluista Ruotsi vs muu maa. Eikös Cagella ole joku sopimus ottelijavaihdoista? Ei paljon Ruotsalaisia täällä näy. Suomi vs Ruotsi matsit vois myydä hyvin.
 
Sen verran pasin kirjotuksia kommentoin vapaaottelun eroa jääkiekkoon. Jääkiekkoilijan ura ei ehkä lopu tähän taklaukseen mutta vapaaottelussa häviöt ovat myrkkyä ainakin kun taso alkaa nousta.

Ainakin uran alussa on hyvä ottaa matseja alle suomi vs suomi tilanteessa, mutta kun tasoa nostetaan täytyy löytyä tasokkaita harjoituskavereitakin. En usko että on helppo asennoitua otteluun harjoittelukaveria vastaan..
 
Mäykyltä taas hienot perustelut.

Katsokaa vaikka Superior Challengen korttia jossa Anton ottelee. Ei siellä mitään tappajia ole vaan urheilullisesti ollaan samalla tasolla kuin Cagessa. Ensimmäiset matsit jopa huonompia tasoltaan kun miettii kuinka korkealle Sköld on laitettu. Gustaffson on ruotsalaisista sillä maailman hupputasolla muuten on tasaista suomalaisten kanssa. Ruotsissa on vaan faneja huomattavasti enemmän kuin suomessa. Ja tehdään paljon enemmän taustatyötä. Siksi UFC siellä matseja järjestää.

Huomio muuten, että myös SC kortilla on suurin osa otteluista Ruotsi vs muu maa. Eikös Cagella ole joku sopimus ottelijavaihdoista? Ei paljon Ruotsalaisia täällä näy. Suomi vs Ruotsi matsit vois myydä hyvin.

:face:
 
aika jännästi moni näyttää olevan huolissaan suomalaisten ottelijoiden urakehityksestä, taustajoukkojen ja treenikavereiden puolesta sen ymmärtääkin, mutta ei kai kaikki tänne kirjoittelevat ole sellaisia? rivikatsojana olisin enemmän kiinnostunut mielenkiintoisista ja tiukoista matseista, valitettavasti tämä usein tarkoittaa suomipojan laittamista tiukkaan paikkaan jossa ainakin ennakkoasetelmien perusteella häviön todennäköisyys lähentelee 50%:a. mä en ainakaan halua nähdä enää kertaakaan kun joku tipi vääntää avuttoman plungen ritarin jalkaan uuden saranan alle minuutissa.

lisäksi, jos ei täällä suomessa pysty putsaamaan pöytää tuli vastaan sitten kuka hyvänsä, ei sinne ufc:hen ole mitään asiaa.
 
Huomio muuten, että myös SC kortilla on suurin osa otteluista Ruotsi vs muu maa. Eikös Cagella ole joku sopimus ottelijavaihdoista? Ei paljon Ruotsalaisia täällä näy. Suomi vs Ruotsi matsit vois myydä hyvin.

Tähän pyritään, mutta ongelmana on sopivien ottelijoiden löytäminen Ruotsista, Ruotsalaiset ottelijat voi jakaa muutamaan kategoriaan:
1) UFC-ottelijat
-----> ei saatavissa

2) Ottelijat, jotka kuvittelevat olevansa lähellä UFC-sopparia --> eivät ottele oikeastaan kenenkään kanssa (tai ottelevat vain etukäteen selviä voitto-otteluita)
-----> eivät lähde Suomeen kovaan matsiin ja heikkoja matseja ei ole CAGEssa heille tarjolla

3) CAGE-profiiliin sopivat ottelijat (kuten kohdassa 2, mutta reality check tehty)
-----> saatavilla, mutta lukumäärä valitettavan pieni. Jokaisessa tapahtumassa tämä porukka kartoitetaan alkumetreillä.

4) Muut, alemman tason ottelijat
-----> Eivät kiinnosta CAGEa.

Mehän tehdään vähän eri muotilla SC:n kanssa kortteja. Heillä ihan terävin huippu (pääottelu) on kovempi kuin meillä, mutta undercard kokonaisuudessaan heikkotasoisempi.
 
Ismailov olisi todella kova testi Puolakan pystylle. Mielestäni Valamaa ottelee paremmassa paketissa kun Puolakka ja oma pää punottaa yleensä vähemmän, silti tuli Ismailovia vastaan kovia osumia läpi. Puolakan pysty on itsevarmaa ja ihan hyvännäköistä mutta ehkä pikkuisen avonaista.

Noh, Ismailov olisi kuitenkin kiva nähdä uudestaan Suomessa ihan ketä vastaan tahansa ja Suomi vs Suomi match upeista helmiä olisi

Puolakka - Valamaa
Salovaara - Amirkhan
 
Salovaara - Amirkhani: Vois olla kova mutta ei mitään järkee. Toisella alla tappio ja toisella iso voitto.

Puolakka - Valamaa: Valamaa otellut vasta muutaman ottelun A-säännöillä joten ei vielä titteliotteluun.
 
Salovaara - Amirkhani: Vois olla kova mutta ei mitään järkee. Toisella alla tappio ja toisella iso voitto.

Mielestäni olisi kovastikin järkeä, ainakin Amirkhanin uran kannalta, mikäli voitto tulisi ja on motivaatiota vielä panostaa uraan. Salovaaran uran kannalta taas ei ihan niin paljon järkeä mutta ei kaikki vastukset voi olla niitä valmiiksi meritoituneita nimimiehiä. Tässä olis kuitenkin 9-2 listanen päänahka otettavissa, näennäisesti paljon parempi kun esim. adam ward 11-6, jolle amirkhan juuri hävisi.


Puolakka - Valamaa: Valamaa otellut vasta muutaman ottelun A-säännöillä joten ei vielä titteliotteluun.

Samaa mieltä siinä mielessä, että kyllähän Valamaa tällä hetkellä selvä altavastaaja olisi tuossa matsissa ja Puolakan uran kannalta ei veisi mitenkään eteenpäin.
Miten olis Valamaa- J.Vänttinen ?

- - - Updated - - -

Salovaara - Amirkhani: Vois olla kova mutta ei mitään järkee. Toisella alla tappio ja toisella iso voitto.




Puolakka - Valamaa: Valamaa otellut vasta muutaman ottelun A-säännöillä joten ei vielä titteliotteluun.



Salovaara-amirkhan: Mielestäni olisi kovastikin järkeä, ainakin Amirkhanin uran kannalta, mikäli voitto tulisi ja on motivaatiota vielä panostaa uraan. Salovaaran uran kannalta taas ei ihan niin paljon järkeä mutta ei kaikki vastukset voi olla niitä valmiiksi meritoituneita nimimiehiä. Tässä olis kuitenkin 9-2 listanen päänahka otettavissa, näennäisesti paljon parempi kun esim. adam ward 11-6, jolle amirkhan juuri hävisi.


Puolakka-Valamaa: Samaa mieltä siinä mielessä, että kyllähän Valamaa tällä hetkellä selvä altavastaaja olisi tuossa matsissa ja Puolakan uran kannalta ei veisi mitenkään eteenpäin.
Miten olis Valamaa- J.Vänttinen ?
 
Suomi vs Suomi teemasta muihin aiheisiin. Ufc:stä viime vuonna potkittu Miguel Torres voisi olla kiinnostava vastustaja Salovaaralle, nyt kun Salovaara teki Cagen kanssa sopparin. Torres on jokseenkin syöksykierteessä, ja otti juuri toisen tappionsa potkujen jälkeen, nyt siis kolmen matsin tappiokierteessä. Cageen ei tietystikään lähtökohtaisesti varmaan haeta tappioputkessa olevia ottelijoita, mutta Torres on kuitenkin edelleen kohtuullisen iso nimi, ja varsin viihdyttävä ottelija yleensä ollut. En tosin tiedä onko sillä vielä soppari Wsof:n kanssa. Mutta kun Cagella on koko ajan resurssit ja budjetti kasvaneet, niin ehkä alamaissa olevan Torresinkin voisi tänne kohtuuhinnalla saada.

Miguel Torres MMA Stats, Pictures, News, Videos, Biography - Sherdog.com
 
Back
Ylös Bottom