Meta title: 🔥 CAGE FIGHTING MMA SUOMI – kotimaan häkkisodan kuumin areena 🔥

Meta description: Suomen armottomin häkkikehä jossa nälkäiset taistelijat, raaka energia ja puhdas kamppailufiilis kohtaavat.

Olen tästä vinkunut aikaisemminkin mutta edelleen toivoisi suoraa nettistriimiä, kun ei viitsi Turkuun saakka lähteä ja mielellään siitä vaikka parikybää maksaisi. Joskus myöhemmin tuleva TV-kooste ei palvele ketään. Suorana netistä on nykyaikaa ja ennemmin tai myöhemmin se on kuitenkin edessä, niin miksei sitten ennemmin?

Eikö näihin vinkumisiin ole aikasemminkin vastattu että on sopimust mtv kanssa ainakin tämän vuoden vielä.
 
Saattoi olla näin mutta varmuuden vuoksi palautetta että maksavia asiakkaita olisi, kun taisi argumenttinä myös olla ettei olisi taloudellisesti kannattavaa mitä on hieman vaikea uskoa.
 
Kahranaholle toivois voittoa, voi muuten vähä motivaatio hiipua, jos ekat neljä matsii on tappioita...

Motivaatiosta en tiedä, mutta Kahranaho puheli eilen sen suuntaista, että matsi saattaa jäädä viimeiseksi, herra kun on erikoistumisvaiheesa oleva lääkärinalku.

Eikä sen nettistriimin suhteen kannata ihan vielä ainakaan tansseja viritellä, ei ole näillä näppäimillä moista näköpiirissä.
 
Toivottavasti Vänttisellä on pystyssä tarjottavanaan jotain muutakin kuin häkkiin painamista. Ollut tehokasta mutta tuskin niin tehokasta etteikö siihen vastalääkkeitä keksittäisi ja silloin käy huonosti.
 
Heitetäänpä vähän omia veikkauksia, joille voi sitten illalla naureskella. :D

Juho Kahranaho (0-4-0), Sankukai vs. Roope Jokinen (pro-debyytti), FFG
Submission (Heel hook, round 2)
En näe, että Kahranaholla olisi kovinkaan paljoa mahdollisuuksia tässä matsissa. Voi olla, että hän on parempi kuin mitä rekordi antaa ymmärtää, mutta ei kyllä minua ole vakuuttanut näkemissäni matseissa. Ja ilmeisesti kyseessä on uran viimeinen matsi, niin eipä lähtökohdat suuria anna odottaa. Jokinen on voittamaton amatöörinä ja treenaa huippujätkien kanssa. Ratkaisu voi tulla pystyssä tai matossa, mutta veikataan nyt perinteistä FFG-lopetusta.

Aleksi Nurminen (0-1-0), RNC vs. Patrik Pietilä (0-1-0), Shooto Lahti
Unanimous Decision
Kumpikaan ei näyttänyt huonoilta ammattilaisdebyyteissään, mutta jotenkin kallistun enemmän Nurmisen puolelle. Oli sen verran ennakkoluulotonta menoa viime Cagessa.

Mikael Nyyssönen (3-0-0), MMA Team 300 vs. Suleiman Bouhata (8-3-0), Ranska
Unanimous Decision
Nyyssösen toisen erän comeback Khataevia vastaan oli syyskuussa sen verran upea, että pakko häneen on tälläkin kertaa luottaa, vaikka vastustajasta ei juurikaan tietoa olekaan.

Tina Lähdemäki (4-0-0), RNC vs. Karla Benitez (10-4-0, 1 NC), Espanja
Unanimous Decision
Nyt on kyllä Tinan kohdalla otettu aikamoinen harppaus vastustajan tasossa. Benitez vaikuttaa kaikinpuolin huippuottelijalta. Toivon tietenkin Lähdemäen voittoa, mutta on kyllä valitettavasti sellainen fiilis, että nyt tulee ensimmäinen merkintä tappiopuolelle rekordia.

Teemu Packalen (3-0-0), FFG vs. Damien Lapilus (5-2-0, 1 NC), Belgia
Submission (Kimura, round 1)
Packalen on ollut huikean vakuuttava kaikissa aikaisemmissa otteluissa. Tällä kertaa edessä on jälleen entistä kovempi vastustaja, mutta en vain näe, että hänellä olisi mitään mahdollisuuksia Teemun vaparijujutsua vastaan. Tämä on ehdottomasti yksi illan kohokohdista, sillä Packalen ei varmasti tule tylsää matsia vetämään. Ikinä. Jollain tavalla se käsi sieltä kaivetaan.

Janne Elonen-Kulmala (7-4-0), Kehähait vs. Salah Elkas (3-2-0), Ranska
Submission (RNC, round 2)
Jamba on näyttänyt todella hyvältä syksyn aikaisemmissa matseissa, joten eiköhän sama tahti jatku tänäänkin. Vastustajan kaikki tämän vuoden matsit ovat menneet tuomareille, joten voi olla että niin käy tänäänkin, mutta veikataan nyt kuitenkin, että Janne pääsee jollain tavalla selkään puikahtamaan.

Juho Valamaa (5-2-0), FFG/TMF vs. Romain Perras (4-1-0), Ranska
TKO (round 3)
Hyvin mielenkiintoinen kohtaaminen. Perras vei Halosta aika komeasti viime Cagessa, joten helpolla Valamaa ei missään nimessä tule pääsemään. Veikkaisin, että matsi käydään pääasiassa pystyssä. Jossain vaiheessa Perrasilta kuitenkin loppuu kunto, kun Valamaa painaa väkisin päälle.

Makwan Amirkhani (9-1-0), FFG vs. Adam Ward (11-6-0), Yhdysvallat
Unanimous Decision
Makun voitto lienee selviö, sillä en näe, että Ward olisi hänen tasollaan. Mielenkiintoisempaa onkin siis lähteä veikkaamaan lopetustapaa. Jenkkipoikaa on ilmeisesti vaikea lopettaa, joten heitetään nyt sitten, että näemme pitkästä aikaa täyden ajan kestävän Amirkhanin matsin.

Timo-Juhani Hirvikangas (7-2-0), FFG/TMF vs. Niko Gjoka (9-7-0), Englanti
Submission (Heel hook, round 1)
Tipi vie karatemiestä ensin pystyssä niin kauan, kunnes britti on saanut tarpeeksi ja vie matsin mattoon. Ja mitäs siellä sitten mahtaakaan tapahtua? :)

Marcus Vänttinen (23-5-0), Fight Factory vs. Charles Andrade(25-13-0, 1 NC), Brasilia
Unanimous Decision
Vänttisen edellinen matsi oli hirveää katsottavaa. Toivottavasti tänään ei nähdä samanlaista. En kuitenkaan valitettavasti näe, että Marcus Andradea pystyy lopettamaan. Tuomariäänillä voitto siis Vänttiselle tai brassi tyrmää. Veikataan nyt sitten sinivalkoisin lasein ensimmäistä vaihtoehtoa. Mielestäni tätä ei olisi pitänyt valita pääotteluksi, vaikka toki ymmärrän miksi näin on toimittu.
 
Onko olemassa infoa monelta alkaa tapahtua Logomolla ? Ovet aukeaa klo 18. Olisi menoa ennen sitä, niin ei haluaisi turhaan tulla "odottelemaan" , muttei myöskään haluaisi missata mitään!
 
:)

Ja jos haluaa vielä hieman lisäjännitystä niin koko ottelukortille voi lyödä vedon veikkaushuoneella. Tän linkin kautta vielä riskittömästi mut se tietty vie pois osan jännityksestä:)
https://www.veikkaushuone.com/kampanjat/riskitoncage24
 
Heitetäänpä vähän omia veikkauksia, joille voi sitten illalla naureskella. :D

Mikael Nyyssönen (3-0-0), MMA Team 300 vs. Suleiman Bouhata (8-3-0), Ranska
Unanimous Decision
Nyyssösen toisen erän comeback Khataevia vastaan oli syyskuussa sen verran upea, että pakko häneen on tälläkin kertaa luottaa, vaikka vastustajasta ei juurikaan tietoa olekaan.

Tina Lähdemäki (4-0-0), RNC vs. Karla Benitez (10-4-0, 1 NC), Espanja
Unanimous Decision
Nyt on kyllä Tinan kohdalla otettu aikamoinen harppaus vastustajan tasossa. Benitez vaikuttaa kaikinpuolin huippuottelijalta. Toivon tietenkin Lähdemäen voittoa, mutta on kyllä valitettavasti sellainen fiilis, että nyt tulee ensimmäinen merkintä tappiopuolelle rekordia.

Pakko vähä heittää omaa settii väliin. Muuten pitkälti samaamieltä, mutta itte en kyllä laittais Nyysöstä välttist voittajaks. Sulemi oli aika vakuuttava Fight for Gloryssä, pysty oli todella nättiä ja matossakin vähintään perusasiat tuntu olevan kunnossa. Itte odotan tätä matsia todellamielenkiinnolla! Benitez on perustellusti ennakkosuosikki, mutta niin kai oli aikanaan Kankaanpäätäkin vastaan. Toivon ja salaa uskonkin Lädemäen voittoa tosissaan. Hienosti vois seurata Kankaanpään jalanjälkiä!
 
Pakko vähä heittää omaa settii väliin. Muuten pitkälti samaamieltä, mutta itte en kyllä laittais Nyysöstä välttist voittajaks. Sulemi oli aika vakuuttava Fight for Gloryssä, pysty oli todella nättiä ja matossakin vähintään perusasiat tuntu olevan kunnossa. Itte odotan tätä matsia todellamielenkiinnolla!
Nyt täytyy kyllä myöntää, että unohdin totaalisesti Nyyssösen vastustajan olevan sama kaveri, joka kohtasi Rantasen. :nolo: Hän oli siinä matsissa todellakin vakuuttava. Voittajaveikkauksen voisi siis kääntää toisinkin päin, mutta pidetään nyt kuitenkin tuossa alkuperäisessä muodossa.

Nyt kohti Logomoa! :rock:
 
Yle puheelta tuli tauolla Sormusen ja Matchmakerin haastattelu. Haluavat enemmän Suomi vs Suomi matseja. Itse en ole ihan samaa mieltä. Perus "Kalle Cagenkatsoja" haluaa nähdä Suomalaisen voittavan ulkomaalaisen. Aika harvalla on kuitenkaan tiedossa Suomalaisten ottelijoiden taustat. Moni katsoja varmaan tuntee vain maineventin kamppailijat. Niinimäki otteli 11 voittoa putkeen jotta pääsi ufc. Suomi vs Suomi matseissa tulee aina jommalle kummalle tappio.
 
Back
Ylös Bottom