Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

Kun käyttää aistejaan (haju, näkö, maku), niin pääsee jo pitkälle. Jos vaikuttaa olevan ok, niin ei muuta kuin ääntä kohti. Jotkin ruoka-aineet on hiukan eri juttu, esim. kala pilaantuu herkästi, PAITSI kypsennettynä melkein mikä vaan ruoka on syömäkelpoista yön pöydällä olon jälkeenkin.

Ihmiset heittää ylipäänsä aivan turhaan ruokaa roskiin. Ei se hemmetin viim.käyttöpäivä/parasta ennen tms. ole mikään kiveen hakattu aika, jonka jälkeen kuolet jos ruokaa suuhusi laitat. Eikä mene vatsakaan sekaisin niin helposti, kun on tottunut kaikkeen... nimim. 3kk vanha jugurtti on hyvää.

Juu toki näinkin. Mites sitten, kun joitain kertoja paistijauheliha on ruskettunut jonkun verran ja haiskahtaa hieman epäilyttävälle vaikka viimeiseen käyttöpäivään on ollut aikaa? Olen tuossa tapauksessa kyllä heittänyt roskiin tai paistanut koiralle. Btw, millä ne sen viimeisen käyttöpäivän siihen osaa päivälleen laittaa? :D
 
Laitoin yhen jäpän tilille rahaa pari kuukautta sitten ja tän piti lähettää mulle asia. Mutta ei oo näkyny eikä pahemmin kuulunu! Tuntematon siis. Mitenkähän sais rahat takas, vituttaa sen verran?! Tyhmä olen tiedän :D
 
Riippuu varmaan kuinka isosta summasta kyse ja onko minkäänlaisia todisteita, että asia on näin? Esim keskusteluja tallennettuna tms. Poliisin juttusille mars.
 
Laitoin yhen jäpän tilille rahaa pari kuukautta sitten ja tän piti lähettää mulle asia. Mutta ei oo näkyny eikä pahemmin kuulunu! Tuntematon siis. Mitenkähän sais rahat takas, vituttaa sen verran?! Tyhmä olen tiedän :D

Et voi tehdä muuta kuin rikosilmoituksen. Ja sekin vaatii sen että sinulla on näyttää jotain dokumenttia asiasta että olette kauppaa ollut tekemässä. Jos tyyppi on "ammattilainen" niin rahoja on todella vaikea saada mahdollisen tuomion jälkeen ulosotostakaan takaisin..
 
Laitoin yhen jäpän tilille rahaa pari kuukautta sitten ja tän piti lähettää mulle asia. Mutta ei oo näkyny eikä pahemmin kuulunu! Tuntematon siis. Mitenkähän sais rahat takas, vituttaa sen verran?! Tyhmä olen tiedän :D
Jos kyse on laittomista aineista (tuli vain mieleen) niin kantsii pysyä vaan hiljaa ja laittaa ens kerralla tilaus eri tyypille :D
 
Jos on mun faijan mutsin veljentytär niin mikä se on mulle?
Ahlgreeneiltä kun kysyin niin sanoivat että serkkutyttöhän se.
 
Juu toki näinkin. Mites sitten, kun joitain kertoja paistijauheliha on ruskettunut jonkun verran ja haiskahtaa hieman epäilyttävälle vaikka viimeiseen käyttöpäivään on ollut aikaa? Olen tuossa tapauksessa kyllä heittänyt roskiin tai paistanut koiralle. Btw, millä ne sen viimeisen käyttöpäivän siihen osaa päivälleen laittaa? :D
No ei nyt ihan arvalla, mutta jotenkin se lasketaan. Ja juurikin niin, että harvoin se viimeinen käyttöpäivä on oikeasti se "viimeinen"... Itse käytän surutta, jos hajuaisti ei haraa vastaan.
 
Jos on mun faijan mutsin veljentytär niin mikä se on mulle?
Ahlgreeneiltä kun kysyin niin sanoivat että serkkutyttöhän se.

Sille sukulaissuhteelle ei taida olla omaa nimeä, mutta sun faijan mutsin veljen tyttären lapsi on sun pikkuserkku.
 
Sille sukulaissuhteelle ei taida olla omaa nimeä, mutta sun faijan mutsin veljen tyttären lapsi on sun pikkuserkku.

Isän serkku. Sen lapsi ois sun lasten kans pikkuserkku. Muistaakseni. Jotenki näin.

Näin kaverikin väitti, väitin piruuttani vastaan kun se selitti tuon saman pikkuserkku kuvion. Koko homma vaan tuntui jotenkin hassulta.
Noi ei siinä, me mennään naimisiin ja tehdään pirusti lapsia.

Onko loukkaavaa puhua tyttöystävästä muijana vai ihan ok?

Mun mielestä on ok. Sana muija ei ole mun päässä mitenkään negatiivinen.
 
Onko loukkaavaa puhua tyttöystävästä muijana vai ihan ok?

Semi-ok, ehkä vähän juntti, mutta menettelee. Kerran keskusteltiin muutamien sukulaisten kanssa tästä asiasta. Päädyin ite tämmöseen listaukseen:

Muija - hieman juntti
Ämmä - loukkaava
Emäntä - helvetin juntti
Vaimo - (ok jos naimisissa)
Eukko - vanhoollinen, hieman juntihtava
Akka - vanhoollinen, pohjaalainen
Tyttöystävä - (ok jos ns. seurusteluasteella, jos pidempiaikanen suhde niin vähän harhaanjohtava)
Puoliso - hmm... ehkä paras näistä
Seuralainen - muovinen, jotenkin ei tarpeeks pysyvä (jos ollaan oikeesti yhdessä)
Naikkonen - tylsähkö, mutta semi-ok.

Mitähän niitä muita?
 
eli onko pikkuserkku siis sama asia kuin toinen serkku? Itsekin monesti miettinyt että miten nämä oikein menee :)

Toinen serkku? Ikinä kuullutkaan.

Sisarustenlapset ovat keskenään serkkuja. Serkusten lapset ovat keskenään pikkuserkkuja. Isän/äidin serkku on isän/äidin serkku.
 
Kyllä Wikipedia tietää: "Kahden serkun lapset ovat keskenään pikkuserkkuja, heillä on yhteinen isoisoäiti ja isoisoisä. Pikkuserkkua sanotaan myös toiseksi serkuksi"
 
No ei nyt ihan arvalla, mutta jotenkin se lasketaan. Ja juurikin niin, että harvoin se viimeinen käyttöpäivä on oikeasti se "viimeinen"... Itse käytän surutta, jos hajuaisti ei haraa vastaan.
Kunnon liha paranee vaan kylmässä kun viimeiset käyttöpäivät jää taakse. Jauhelihamössöstä voi kyllä maku kärsiä, mutta ei sitä yleensä ole muutenkaan. Sitten kun koirakin alkaa nuuhkimaan tarkemmin, pitää mieluummin laittaa pois. :D
 
Back
Ylös Bottom