Rasul Khataevilla taas väkevä alku, mutta taas kaasutti jo ekan erän lopussa. Nyyssöseltä hyvä nousu vaikean alun jälkeen, Lamppeenilta hienoa koutsausta.
Mika Hämäläinen, haluaisin nähdä sinut sarjaa alempana. On kyllä piristävä ilmestys kaikin puolin, hauska ukko.
Tipi pääsi vihdoin näyttämään vähän pitkään hiomaansa lyöntipeliä, potkut jäivät vielä varastoon. Vihaisesti lähti. Sitä tarvitaan marraskuussa.
Puolakka paranee matsi matsilta, kuten tietysti pitääkin. Kuten joku ylempänä totesi, hienosti näkyy pitkäjänteinen työ. On keskitytty treenaamiseen, huutelut jääneet vähemmälle.
Vänttiseltä ei kovin hurmaavaa meininkiä ja mies oli itsekin pettynyt. Mutta hattua ilmaan tanskalaiselle, ei ollut kokematon eikä puolustanut huonosti.
Tomppa... järjettömän hyvä esitys, ei ainuttakaan virhettä, Watsonille ei mitään saumaa tulla selältään pois, jenkin kuristus ei ollut edes lähellä. Toisen erän alussa Watson pääsi kerran yrittämään hyppypolvea - tuli selälleen alas. Jos Hirvikankaan kulmaohjeet saisi töllölähetykseen selostukseksi, kuulisi kuinka Niinimäki toteutteli niitä kuin opasvideota kuvatessa.
Antonille karu tappio, mutta ei kai tämä Reynolds mikään "helppo vastus" ollut? Kovaa osasi lyödä, ja osui korvan tienoille hyvin, peli oli siinä selvä. Ja valmentajan puheiden perusteella Reynolds osasi nimenomaan hakea sellaista lyöntiä Kuivasen käden yli, pitää tuijotella videolta myöhemmin.
Niin tylyä draamaa kuin Kuivasen tappio olikin, niin yleisesti ottaen uskottavuus-mielessä on hyvä, että näinkin voi käydä. Sama pätee esim. Halosen tappioon, siis se, että kotikehän mies voi hävitä tasaisen matsin pistein.
Niinimäen
ruuvaus osui kohdalle kameralla.