Opiskelijana on se hyvä, että voi käydä päiväsaikaan uimassa, niin olen tyypillisesti käynyt keskellä päivää, jolloin meikällä on yleensä koko allas omassa käytössä. Voin vaihdella ratoja vaikka huvikseni. En voi myöskään syyttää ketään muuta lämpimistä kohdista altaassa.
Ongelmia tuli Hollannissa tuon ratajaon kanssa. Delftin uimahallilla oli erittäin rajattu nuo kellonajat, jonka välissä pääsi uimaan, ja muistaakseni päivässä oli 2 x 2h väliä, jossa sai tulla yleisö uimaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että ilta-aikaan jengiä oli aivan helvetisti, ja se näkyi ratojen keskinopeudessa. Hitaimmalla radalla uidessa täytyi ihmetellä, miten uimarit ylipäätään pysyivät pinnalla, kun vauhti oli juuri ja juuri kellumisen ja etenemisen välissä, ja minulla ainakin oli vaikeuksia pitää hyvä uintiasento. Keskinopealla vauhti oli sellainen, että sitä olisi voinut jatkaa ensi viikkoon asti, ja sykkeet olivat jossain kävelyä vastaavalla tasolla. Nopeimmalla uinti oli sentään ihan ok, ja siitä sai treeninkin aikaiseksi, mutta kovin tehokasta se ei ollut. Jotain vikaa on siinä vaiheessa, kun uin rintaa vapaauintia uivan tyypin takana, ja silti pysyn hyvin perässä, ja voin tekemisen puutteessa läpsytellä jätkän jalkapohjia. Terveisiä myös viereisen radan neidille, jota läpsäisin reidelle nopean radan tilanpuutteen takia. Vuoden jälkeen meikän uintinopeus olikin laskenut sille tasolle, että nopeimmalla oli ihan sopiva uida.