Edelleen, mä en ole väittänyt, että esim. Tukholman lähiön kapinointi olisi jollain tavalla oikeutettua tai "oikeanlaista" kapinointia. Mä yritän tässä tuoda esille sitä, että kapinointia on niin monta erilaista; oli se sitten itselleen haitallista, läheisille, ystäville, tuntemattomille tai kelle tahansa. Jokaisen pahoinvoivan lähtökohdat on kuitenkin samat; se dokaava, nuori tyttö voi samaistua erittäin paljon siihen autoa sytyttävään pakolaiseen. Vähän niin kuin AA-kerhot toimii; kaikki alkoholistit paikalle kertomaan omista kokemuksistaan elämässä. Miksei rappiolla oleville nuorille tehdä samaa? Jos pakolainen, joka ei jostain syystä sopeudu yhteiskuntaan niin hyvin, voisi jutella ammattilaisten läsnäollessa myös kantasuomalaisen kanssa, jolla asiat ei myöskään mene putkeen, vaikkakin kapinoi eritavalla, voi saada yllättävää tukea molemminpuolin ja ehkä jopa ymmärtää asioita ihan eri tavalla, kun toinen ottaakin huomioon jotain muuta mitä toinen ei olisi voinut kuvitellakkaan.
Mä olen itse elänyt niin pakolaisten kuin huovovointisten suomalaisten keskuudessa. Ja sitä apua on todella vaikea ja hankala saada; olit kumpaa tahansa. Kuitenkin, kun heitä kuuntelee niin se valitus, masennus ja suru on ihan samaa; missä kaikki on? Jos haen apua, miksen sitä saa? Jos minua kiusataan koulussa, miksei kukaan auta? jne. Se miten se kapina sieltä loppujen lopuksi ilmenee, riippuu ihmisestä ja siitä mistä hän on tullut. Moni suomalainen nuori menee sen "pahis" kaveriporukan mukana, kokeilee kaikkea, huolestuttaa vanhempia ja hän hakee erilaista huomiota tällä tavalla niin koulussa kuin kotona. Taas moni sotaa pakeneva pakolainen osaa puolustautua ja kapinoida ainoastaan väkivalloin, koska sen sisällä he ovat kasvaneet.
Mä en silti leimaisi jokaista ulkomaalaista tai pakolaista samanlaiseksi. Koska työskentelen ja olen opiskellut tämän tyyppisiä asioita, huomaan, että ne kapinoivat nuoret/aikuiset ovat paljon vähemmässä, vaikka se mediassa tuntuu päinvastaiselta.
Jos kapinointi on alkanut ja se aiheuttaa turvattomuutta ja viattomia uhreja niin ehdottomasti siihen pitäisi puuttua. Esim. Ruotsin tilanteessa pitäisi ottaa kiinni jokaikinen kapinoiva ja perusteellisesti käydä läpi jokaikinen elämään liittyvä asia, oli se sitten sopeutumista uuteen kulttuuriin tai jotain muuta. Se, mitä Briteissä tapahtui, pitäisi viranomaiset ensinäkin sulkea extrememuslimien kohtaamispaikat, ihan samalla tavalla ajattelen esim. Ku Klux Klanien toimintaa. Eikä tämän extrememuslimin, joka kävi Suomessakin, saisi päästää esittelemään vihasanomia ns. "vääräuskoisista". En mäkään sitä ymmärtänyt, että miksi hänet päästettiin tänne Suomeenkin, ei se voi aiheuttaa mitään hyvää ainakaan pakolaisissa. Varsinkaan heissä, joilla "ei ole mitään elämää enää".