Meta title: 🔥 CAGE FIGHTING MMA SUOMI – kotimaan häkkisodan kuumin areena 🔥

Meta description: Suomen armottomin häkkikehä jossa nälkäiset taistelijat, raaka energia ja puhdas kamppailufiilis kohtaavat.


+1

Standupwarissakin oli jo katsomot aikalailla täynnä, joten yleisöä luulisi riittävän.

+2

Täältäkin ääni Tampereelle :thumbs:
 
Eikös Lappeenrannassa ole ihan omat kemut lähes samoihin aikoihin? Pikkulinnut lauloivat, että kevät tuo Jyväskylään jotain rähinää (ei siis Cagea).

eipä oo ainakaan vielä mitään kuulunu.toivottavasti
 
CAGE-promootio on täydessä touhussa valmistelemassa ensimmäistä ensi vuoden viidestä päätapahtumasta. Turun Logomossa otellaan 2.2.2013 ja mukanaolonsa varmistaneet ottelijat tässä vaiheessa:

Juice Saarinen, Timo Juhani Hirvikangas, Kai Puolakka, Rafael Domingos, Juho Valamaa, Jani Salmi, Kennet Mattson, Mika Hämäläinen, Tuomo Peltoniemi, Aleksi Kainulainen, Harri Määttä, Olli Tuomi

LISÄKSI: Niinimäen Tomppa on lomailemassa ja toivottavasti saamme varmistuksen hänen ottelemisestaan mahd. pian.

Liput on jo myynnissä, OSTA
 
Juice Saarinen, Timo Juhani Hirvikangas, Kai Puolakka, Rafael Domingos, Juho Valamaa, Jani Salmi, Kennet Mattson, Mika Hämäläinen, Tuomo Peltoniemi, Aleksi Kainulainen, Harri Määttä, Olli Tuomi

Hyvältä näyttää. Mattsson ei tosin itse vielä tiedä matsista bloginsa perusteella, mutta se riittänee, että manageri tietää... valtava peukku Tuomo Peltoniemen paluulle.
 
Toivottavasti tulee paljon tasasia vääntöjä ja vähemmän latvian nobodyjä poikien recordien täytteeksi.
Balttiasta onneks löytyy myös tasaista vääntöä ja ilmeisen sopivaan hintaankin. Kyllä mulle kelpaa ainakin Vaidas Valanciuksen ja Viktor Tomasevicin tasoiset kaverit, vaikka aika nobodyjä tai ainakin nonameja ovat.
 
Onko Musan jatkosta Cagen riveissä tietoa?

Ei mitään estettäkään jatkolle ole. Turun tapahtumaan vaan haluttiin kaikki mahdolliset Turun miehet ja tällä kertaa Musalle ei Löytynyt ruutua. Tulee varmasti ottelemaan Cagessa 2013 jos on terve/käytettävissä.
 
Ohessa tämän hetkinen ottelukortti. Yksi korkeamman profiilin ottelu jo vielä suunnitteilla

A93 kg
Juha Saarinen ( 9-2-0 ) FFG vs TBA

A63 kg
Timo-Juhani Hirvikangas ( 5-2-0 ) FFG / Team MMA Finland vs. Evgeniy Odnorog ( 7-0-0 )

B77.1 kg
Juho Valamaa ( 3-1-0 ) FFG / Team MMA Finland vs Åke Bergvall ( 4-6-0 ) Team Superior Sweden

B77.1 kg
Tuomo Peltoniemi ( 2-1-0 ) FFG vs Jussi Halonen ( 3-1-0 ) GB Gym / Team MMA Finland

B72 kg
Jani Salmi ( 1-1-0 ) GB Gym / Team MMA Finland vs. Kennet Mattson ( 4-2-0 ) MMA Team 300

B65.8 kg
Rafael Domingos ( 2-0-0 ) Team Demian Maya vs Simon Sköld ( 2-3-0 ) Team Superior

B75 kg
Teemu Packalen ( 1-0-0 ) FFG vs TBA

B65.8 kg
Aleksi Kainulainen ( 2-1-0 ) FFG vs Jaakko Väyrynen ( 3-3-0 ) MFC / Team East Front

B70.3 kg
Mikael Nyyssönen ( 1-0-0 ) MMA Team 300 vs Niko Myllynen ( 0-0-1 ) RNC Sports Club

B65.8 kg
Mika Hämäläinen ( 1-0-0) GB Gym / Team MMA Finland vs Jere Varila ( 0-0-1 ) Combat Society

B56.7 kg
Harri Määttä ( 1-0-0 ) KBT Oulu vs TBA
 
Malli esimerkki siitä että turha lähteä hakemaan mitään ex-ufc ukkoja amerikasta kun kiinnostavia ottelupareja saa ihan pohjolankin sisältä tehtyä.

Jep, me ollaan erittäin tyytyväisiä siihen että tämä meni maaliin, erityiskiitokset kumppaniorganisaatiollemme Superior Challengelle. Turun kortti alkaa olemaan kasassa.
 
Saarinen vs. Latifi on varmaan helposti korkeimman profiilin skandinaavi vs skandinaavi matseja mitä ois mahdollisesti tarjolla. Ainakin omassa painoluokassaan kovin.
Kudos Cagelle ja Superiorille sen onnistumisesta. :)
 
Jep, me ollaan erittäin tyytyväisiä siihen että tämä meni maaliin, erityiskiitokset kumppaniorganisaatiollemme Superior Challengelle. Turun kortti alkaa olemaan kasassa.

Kova vastus Juicelle hienoa.
Tämä voitaneen tulkita niin että Niinimäelle on (toivottavasti) ottelu tulossa ulkomaille lähiaikoina?
 
Back
Ylös Bottom