Miten maamme talous oikein saadaan kuriin?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timba79
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: Miten maamme talous saadaan kuriin?

Meta description: Ketju Suomen talouden tasapainottamisesta: menoleikkaukset, verotus, velka, rakenneuudistukset, poliittiset linjat ja omat ratkaisuideat.

Taitaa olla niin, että ainoa ratkaisu tähän Suomen velkaantumisen pysäyttämiseen on vain ja ainoastaan valtion menojen karsiminen ja toimintojen sopeuttaminen siihen, että jatkuvaan 2%:n kasvuun ei voida enää vain uskoa. Onhan se nyt aivan sairasta, jos koko Suomi on rakennettu sen varaan, että talous vain aina kasvaa. Mitäs sitten, jos mennään nollakasvulla monta vuotta? Yritykselle kasvu on aina positiivinen asia ja se yleensä tuo voittoa kassaan, mutta Suomen valtiontaloudessa kasvu on defaultti ja liian pieni kasvu vain velkaannuttaa. Nykyjärjestelmään ei vain enää ole varaa; julkinen sektori on päässyt paisumaan liikaa ja erilaisille tuille ja päivärahoille löytyy liikaa käyttäjiä sen takia, koska tuilla saa rahaa saman verran kuin matalapalkka-aloilla. Kaikki poliitikot vain elävät omassa uskossa siitä, että parin vuoden päästä talouskriisi on ohi ja kaikki menee taas kivasti. Toivottavasti nyt menisi asiat sen verran huonosti, että oikeasti jouduttaisiin sopeuttamaan julkinen sektori ja tulonsiirrot järkevälle tasolle.
 
Eihän jotain rautatien rakentamista erota syömäkulutuksesta millään. Varmaan nytkin joku osaisi laskea että velaksi otettavat 7 miljardia käytetään investointeihin, maanteiden kunnossapitoon ja marjarataan sun muihin. Tulojen ja menojen nyt vaan pitää olla vähintään muutaman vuoden ajanjaksolla +-0.

Vastasyklinen talouspolitiikka ei vain tunnu toimivan ainakaan tässä maassa. Muistattekos viime nousukauden, siitä 2000-luvun alusta vuoteen 2008? Moniko Keynesläinen huuteli että nyt täytyy veroja kiristää, valtion investointeja suitsia ja velkoja maksaa pois? En minä ainakaan nähnyt sellaisia kannanottoja. Mutta moni kyllä huuteli että rahaa on kyllä, sitä täytyy kylvää vähän sinne ja paljon tänne.
 
Suomessa ei ole 1990-luvun taitteen lamasta opittu juuri mitään. ECU-kytköksen purkamisen merkitystä Suomen lamasta ulospääsemisessä ei haluta oikein myöntää jostain syystä, varmaan siksi että Suomessa on edelleen liikaa porukkaa joiden mielestä kelluvat valuuttakurssit ovat jotenkin epäilyttäviä. Suurin osa näin ajattelevista taitaa kuitenkin olla talousliberaaleja, joten kyseessä on jonkinmoinen paradoksi. Toinen ongelma taitaa olla luvattoman huono makrotalouden ymmärrys.

Sen sijaan jotain Sailaksen listoja ylistetään, jotka itse asiassa vain pahensivat lamaa.

Eihän jotain rautatien rakentamista erota syömäkulutuksesta millään. Varmaan nytkin joku osaisi laskea että velaksi otettavat 7 miljardia käytetään investointeihin, maanteiden kunnossapitoon ja marjarataan sun muihin. Tulojen ja menojen nyt vaan pitää olla vähintään muutaman vuoden ajanjaksolla +-0.

"Tulojen ja menojen nyt vaan pitää olla vähintään muutaman vuoden ajanjaksolla +-0." Tai muuten mitä?

Vastasyklinen talouspolitiikka ei vain tunnu toimivan ainakaan tässä maassa. Muistattekos viime nousukauden, siitä 2000-luvun alusta vuoteen 2008? Moniko Keynesläinen huuteli että nyt täytyy veroja kiristää, valtion investointeja suitsia ja velkoja maksaa pois? En minä ainakaan nähnyt sellaisia kannanottoja. Mutta moni kyllä huuteli että rahaa on kyllä, sitä täytyy kylvää vähän sinne ja paljon tänne.

Ongelmana tässäkin on jo tuo yllä mainittu huono talouspoliittinen ymmärrys. Harvalla päättäjällä varmaan on mitään älyä siitä mitä automaattisilla tasapainotusmekanismeilla tarkoitetaan. Sen sijaan että esimerkiksi veroasteen annettaisiin pysyä suhteellisen vakaana (ja antaa toimia automaattisena tasapainottajana) sitä roplataan ja roplataan vielä juuri väärin eli myötäsyklisesti: laskusuhdanteessa kiristetään ja nousukaudella kevennetään. Ja tämä pätee oikeastaan puoluekenttään laidasta laitaan.

Ai niin, mutta unohdin. Johan toit esille, että: "Tulojen ja menojen nyt vaan pitää olla vähintään muutaman vuoden ajanjaksolla +-0."

Joten totta kai sitä täytyy olla esimerkiksi veroja jatkuvasti roplaamassa. Eihän sitä nyt epätasapainossa voida olla...
 
Ja kyllähän sitä velkaa maksettiin pois ihan kivasti tuolla 2002-2008 -välillä. Siinähän se tietysti repesi taantuman vuoksi (autom. vakauttajat jne). 90-luvun laman suuri virhe oli katkaista velkaantuminen liian aikaisin -> lama syveni. Ruotsi tokeni paljon paremmin vaikka alijäämä kävi reilusti pahempana kuin Suomessa. Se näkyy vieläkin.
 
Nyt kasvatetaan julkista sektoria, kiristetään verotusta ja otetaan lainaa. Mitä jos ei kiristettäisi verotusta, vaan paikattaisiin tuo vaje lisälainalla tai leikkaamalla julkiselta sektorilta? Väittäisin, että esim. kehitysavun leikkaaminen ei aiheuttaisi mitään sen kummempia ongelmia. Entä jos RAY:n ja Veikkaukset tulot siirrettäisiinkin valtion budjettiin huuhaa yhdistyksille jakamisen sijaan?
 
Narrisonford voisi nyt itse esittään jotain konkreettista eikä jatkuvasti vastata kysymyksiin kysymyksillä.
 
Ja kyllähän sitä velkaa maksettiin pois ihan kivasti tuolla 2002-2008 -välillä.

No oikein 63 -> 54 mrd. Joku hölmö olisi ehkä maksanut 90-luvun lamaa edeltäneelle tasolle, eli alle 10mrd.
http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/kansantaloudentunnusluvut/valtionvelka/
90-luvun lamassa ei oikein ollut vaihtoehtoja leikkauksille, kun lainarahaa ei saanut tuosta vain.

"Tulojen ja menojen nyt vaan pitää olla vähintään muutaman vuoden ajanjaksolla +-0." Tai muuten mitä?
Tai muuten sitä velkaa hiljalleen otetaan lisää vuosi vuodelta. Keksitään uusia tukimuotoja, pistetään humanitääriseen apuun, palkataan virkamiehiä ja keksitään kunnille uusia velvotteita. Kun rahaa kerta on ja lisää saa lainaamalla. Kunnes ei saakaan ja IMF tulee kertomaan mitä tehdään.

Joten totta kai sitä täytyy olla esimerkiksi veroja jatkuvasti roplaamassa. Eihän sitä nyt epätasapainossa voida olla...
Ei tarvi veroja roplata. Voi tehdä kuten yritykset ja leikata menoja isolla kädellä kunnes tulot ja menot menee tasan. Tai sitten hakea veroille ja menoille sellainen tasapaino, että ne roplaamatta on tasapainossa yhden lasku-nousukausi syklin yli laskettuna. Esim että nousukaudella maksetaan kaikki laskukaudella otetut velat pois (minkä nyt jumalauta luulisi olevan itsestään selvää).

Mä nyt taas en ymmärrä mitä elvytyksellä tarkoitetaan edes. Sitä että ylipaisunut hallintokoneisto rahoitetaan velkarahalla silloin kun verotulot kyykkää, näemmä.
 
No oikein 63 -> 54 mrd. Joku hölmö olisi ehkä maksanut 90-luvun lamaa edeltäneelle tasolle, eli alle 10mrd.
http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/kansantaloudentunnusluvut/valtionvelka/
90-luvun lamassa ei oikein ollut vaihtoehtoja leikkauksille, kun lainarahaa ei saanut tuosta vain.

No BKT:hen tuota suhteutetaan yleisesti, koska a) talous kasvaa ja b) väestö kasvaa, jolloin pienenevä absoluuttinen velkamäärä plus kasvava BKT pienentävät velkataakkaa nopeasti: 2003 43% ja 2008 29%. Inflaatiollakin voi "hoitaa" velan pois, jolloin absoluuttinen velan määrä ei tarkoita oikeastaan paljon mitään.

Ei tarvi veroja roplata. Voi tehdä kuten yritykset ja leikata menoja isolla kädellä kunnes tulot ja menot menee tasan. Tai sitten hakea veroille ja menoille sellainen tasapaino, että ne roplaamatta on tasapainossa yhden lasku-nousukausi syklin yli laskettuna. Esim että nousukaudella maksetaan kaikki laskukaudella otetut velat pois (minkä nyt jumalauta luulisi olevan itsestään selvää).

Maksamalla kaikki velat pois nousukaudella tarkoittaisi sellaista äkillistä verorasitusta, että siitä noususta tulisi aika lyhyt. Tuo Suomen velan takaisinmaksuohjelma oli aika nopea 2000-luvulla, mutta kriisiinhän se katkesi. Sitä taas ei oikein osannut ennustaa. Ja jos laskusuhdanteessa leikkaa budjetin tasapainoon, aiheutuu siitä vain syvempi pudotus. Tästä esimerkkinä nyt melkein puoli Eurooppaa.

Mä nyt taas en ymmärrä mitä elvytyksellä tarkoitetaan edes. Sitä että ylipaisunut hallintokoneisto rahoitetaan velkarahalla silloin kun verotulot kyykkää, näemmä.

Mitä tahansa julkista kulutusta. Täällä nyt on tapana samaistaa julkinen hallinto paperien pyörittelyyn, hyysämiseen ja sensellaiseen, mikä kertoo paljon pakkiksesta mutta ei mitään ko. hallinnosta.
 
Mitä tahansa julkista kulutusta. Täällä nyt on tapana samaistaa julkinen hallinto paperien pyörittelyyn, hyysämiseen ja sensellaiseen, mikä kertoo paljon pakkiksesta mutta ei mitään ko. hallinnosta.

No kerrohan nyt sitte miksi tätä hallintoa pitää olla niin älyttömän paljon? Aivan turhan isoja määriä väkeä näin pienelle kansakunnalle. Aloittaen edelleen kansanedustajien määrästä ja jatkaen jokaiseen kunnanhallintoon. Pahimpana vielä kuntaliitosten viiden vuoden suojatyöpaikat. Olet hallinnossa töissä hyvällä liksalla ilman että sun tarvii tehdä yhtään mitään. Jess. Hienoa rahankäyttöä.

Sitten kun lainahanat on kiinni, niin on pakko säästää näistäkin. Mutta ekana lomautetaan opettajia, karsitaan sairaanhoitoa, vanhustenhoitoa ja tietysti etenkin mielenterveyshoitoa. Sitten saadaan kärsiä näistä muutaman vuoden jälkeen.

En minä mikään valtionhallinnon asiantuntija ole. Mutta ei täällä nämä niin kovin asiantuntijaa leikkivät näytä osaavan sanoa mikä järki on tähän tahtiin velkaa ottaa vain siksi että sitä saa jostakin? Entäs sitten kun herra Amerikan luottoluokittaja päättää että Suomi ei enää ole AAA kerhossa?
 
No kerrohan nyt sitte miksi tätä hallintoa pitää olla niin älyttömän paljon? Aivan turhan isoja määriä väkeä näin pienelle kansakunnalle. Aloittaen edelleen kansanedustajien määrästä ja jatkaen jokaiseen kunnanhallintoon. Pahimpana vielä kuntaliitosten viiden vuoden suojatyöpaikat. Olet hallinnossa töissä hyvällä liksalla ilman että sun tarvii tehdä yhtään mitään. Jess. Hienoa rahankäyttöä.

Valtionhallinnossa on työpanosta pienennetty jo 8 vuotta tuottavuuden ollessa kuitenkin positiivinen keskimäärin. Kunnallispuoli tässä maksaa. Suomi kun on naurettavan hajalleen asutettu maa, jonka asukkaat eivät halua luopua pienestäkään määrästä kunnallista itsenäisyyttä, vaikka se tarkoittaisi esim. lääkäripalvelujen ja kaavoituksen tehostamista. Joten johtopäätöksenä ihmiset haluavat maksaa paljon :)

Sitten kun lainahanat on kiinni, niin on pakko säästää näistäkin. Mutta ekana lomautetaan opettajia, karsitaan sairaanhoitoa, vanhustenhoitoa ja tietysti etenkin mielenterveyshoitoa. Sitten saadaan kärsiä näistä muutaman vuoden jälkeen.

No tämä johtuu tietysti siitä kunnallisen puolen tehtäväjaottelusta. Älkää äänestäkö niitä tonttuja sinne kunnallishallintoon, ainakaan kuntaliitoksia vastustamaan. Millä joku pieni Perähikiä maksaa parin vakavasti sairaan sairaalakustannukset? Muutama riittää kaatamaan pienen kunnan talouden.

En minä mikään valtionhallinnon asiantuntija ole.

Ei tarvi ollakaan, kyllä meillä on Tilastokeskus. Mutta sinne pitää mennä itse ja jättää ne kauppalehden foorumit ja etanoista ennustajat omaan arvoonsa.

Mutta ei täällä nämä niin kovin asiantuntijaa leikkivät näytä osaavan sanoa mikä järki on tähän tahtiin velkaa ottaa vain siksi että sitä saa jostakin? Entäs sitten kun herra Amerikan luottoluokittaja päättää että Suomi ei enää ole AAA kerhossa?

Sitten ihmetellään, että kuunteleeko niitä vielä joku? Eiköhän tuo CDO-lainojen luokitus syönyt leijonanosan koko toimialan uskottavuudesta ja USA:n luokituksen lasku loput. Eivät ne ole mitään itämaan tietäjiä siellä, vaan sitä samaa tilastollista analyysiä siellä väännetään, ja siinäkin pitäisi laskea oikein vieläpä. Kannustinten vinouden lisäksi näyttää olevan poliittinen ideologia sellainen, että valtioiden luokituksia niillä ei ole paukkuja arvioida.

Velkaa tulee kun talous ei kasva, ja talous ei kasva kun päällänsä on lama. Vaihtoehto on antaa jengille kenkää. No silloin työttömyys vasta räjähtääkin. Palkat laskevat nopeasti, kun yhtäkkiä samoista duuneista kilpailee paljon enemmän ihmisiä (sosiaaliturvaa on pakko heikentää jos velkaa ei oteta). Ei sillä, ei se jengi pahemmin enää kulutakaan jos pelkona on työttömyys eikä turvaa, että ei ne firmat välttämättä palkkaa vaikka tulijoita olisi halvallakin. Asuntovelallisille aika ikävä nakki, kun häviää sekä tulot että kiinteän omaisuuden arvo nopeaa tahtia, mutta velka jää. Täällä sitä peräänkuulutettiin valtion hoitamista kuin yritystä. Jos nyt saa nollakorolla lainaa, eikö kannattaisi investoida? Mikä tahansa positiivinen tuotto kannattaa. Voisi vaikka ylläpitää niitä kouluja.
 
No BKT:hen tuota suhteutetaan yleisesti, koska a) talous kasvaa ja b) väestö kasvaa, jolloin pienenevä absoluuttinen velkamäärä plus kasvava BKT pienentävät velkataakkaa nopeasti: 2003 43% ja 2008 29%. Inflaatiollakin voi "hoitaa" velan pois, jolloin absoluuttinen velan määrä ei tarkoita oikeastaan paljon mitään.

Kauppalehden foorumilla oli hauska juttu.

1. Luottokanta vuonna 2008: 87 mrd ja vuonna 2012 112 mrd.
2. Valtion velka vuonna 2008 55 mrd ja vuonna 2012 88 mrd.
3. BKT vuonna 2008 186 mrd ja vuonna 2012 189 mrd.

Suomessa taitaisi talous supistua rajustikin jos ei otettaisi niin rajusti velkaa. Eikös valtion ottama velka mene suoraan BKT:hen? Sillä tavallahan voidaan bruttokansantuotetta kasvattaa, vaikka oikeasti ei mitään järkevää tehtäisikään.
 
No tämä johtuu tietysti siitä kunnallisen puolen tehtäväjaottelusta. Älkää äänestäkö niitä tonttuja sinne kunnallishallintoon, ainakaan kuntaliitoksia vastustamaan. Millä joku pieni Perähikiä maksaa parin vakavasti sairaan sairaalakustannukset? Muutama riittää kaatamaan pienen kunnan talouden.

Ei tarvi ollakaan, kyllä meillä on Tilastokeskus. Mutta sinne pitää mennä itse ja jättää ne kauppalehden foorumit ja etanoista ennustajat omaan arvoonsa.

Sitten ihmetellään, että kuunteleeko niitä vielä joku? Eiköhän tuo CDO-lainojen luokitus syönyt leijonanosan koko toimialan uskottavuudesta ja USA:n luokituksen lasku loput. Eivät ne ole mitään itämaan tietäjiä siellä, vaan sitä samaa tilastollista analyysiä siellä väännetään, ja siinäkin pitäisi laskea oikein vieläpä. Kannustinten vinouden lisäksi näyttää olevan poliittinen ideologia sellainen, että valtioiden luokituksia niillä ei ole paukkuja arvioida.

Velkaa tulee kun talous ei kasva, ja talous ei kasva kun päällänsä on lama. Vaihtoehto on antaa jengille kenkää. No silloin työttömyys vasta räjähtääkin. Palkat laskevat nopeasti, kun yhtäkkiä samoista duuneista kilpailee paljon enemmän ihmisiä (sosiaaliturvaa on pakko heikentää jos velkaa ei oteta). Ei sillä, ei se jengi pahemmin enää kulutakaan jos pelkona on työttömyys eikä turvaa, että ei ne firmat välttämättä palkkaa vaikka tulijoita olisi halvallakin. Asuntovelallisille aika ikävä nakki, kun häviää sekä tulot että kiinteän omaisuuden arvo nopeaa tahtia, mutta velka jää. Täällä sitä peräänkuulutettiin valtion hoitamista kuin yritystä. Jos nyt saa nollakorolla lainaa, eikö kannattaisi investoida? Mikä tahansa positiivinen tuotto kannattaa. Voisi vaikka ylläpitää niitä kouluja.

Tilastokeskuksen sivuilta minä niitä lukuja ihmettelin... Se linkki oli kyllä Kauppalehden foorumilla. Että eipä tarvi alkaa vittuilemaan sen enempää.

Ja enkös mä nyt juuri maininnut, että tämä kuntaliitosjuttu on mennyt ihan pelleilyksi. kuntia liitetään, mutta siitä hallinnosta ei voida karsia nyt vaan joskus ehkä 5 tai 10 vuoden päästä. Mitä hyötyä koko hommasta? Pitäisi vaan valtion puolelta vetää viivottimella että mitkä kunnat menee yhteen ja paljonko on hallintoa per asukas. Nämä keskenään riitelevät poliitikot ei ikinä saa mitään liitoksia aikaiseksi. Näissä aina joku hyötyy ja joku häviää ja häviävämpi osapuoli tappelee kynsin ja hampain vastaan. Ihan sama kuin taloyhtiössä. Katto pitäisi rempata kun se alkaa vuotamaan, mutta ei ole vielä ihan akuutein pakko. Eläkeläismummot äänestää rempan nurin ja se rempataan sitten vasta kun vuotaa ja vakuutusyhtiö ilmoittaa ettei vakuutuksia enää saa jos ei kattoa korjata asap ja että se ei korvaa enää mitään tulevia vuotoja. Tää on katsos sitä demokratiaa.

En mä ainakaan haluaisi omistaa yritystä joka ottaa velkaa vain siksi että se on halpaa. Jos sillä ei ole mitään oikeista investointikohteita, niin sen pitää jakaa nykyinen ylimääräinen kassa omistajilleen.

Milloin sitä hallintoa yms. sitten leikataan? Nousukaudella ei tarvitse, laskukaudella ei voi kun se ruokkii lamaa. Eli ei ikinä. Leikataan ennemmin sitten poliisista, peruskoulutuksesta ja sairaanhoidosta. Sosiaaliturvasta saisi kanssa leikata. On se vaan aika syvältä että ennemmin kannattaa maata kotona kuin tehdä pätkätöitä. Ja juopoille rakennetaan luksuspaikoille asuntoloita joissa saa ryypätä ja rällätä miten tykkää.
 
Tää seuraa jo tutuksi tullutta kaavaa:

1. Suomessa on liikaa hallintoa. Kansanedustajien palkkoja pienennettävä jne jne jne.

2. Koulutus ei ole Suomessa ilmaista vaikka muuta väitetäänkin.

3. Puolustusvoimille lisää rahaa, koska se tarjoaa työpaikkoja.
 
Aha, tämä on sitten sinun tulkintasi. Hienoa että kannat kortesi kekoon.
 
Tää seuraa jo tutuksi tullutta kaavaa:

1. Suomessa on liikaa hallintoa. Kansanedustajien palkkoja pienennettävä jne jne jne.

2. Koulutus ei ole Suomessa ilmaista vaikka muuta väitetäänkin.

3. Puolustusvoimille lisää rahaa, koska se tarjoaa työpaikkoja.
Miten niin koulutus ei ole ilmaista? Mitään lukukausimaksuja ei ole ja päälle maksetaan vielä opintotukeakin.
 
Ymmärrän kyllä tuohtumuksen, mitä suuri ja kömpelö julkinen sektori tuo (suojatyöpaikat, itselleen turhat yhteisestä kassasta maksetut projektit, epäoikeudenmukaiset päätökset, holhous ym. yksilönvapausongelmat), mutta sen radikaali leikkaaminen laskusuhdanteessa kiihdyttää vain sitä tuuletinta, jossa paska jo roikkuu. Valtion velkaantumiseen liittyvät keskustelu ei ole kovin analyyttistä misssään ja itse ainakin toivoisin vähän syvällisempää näkemystä, mistä valtion rahoitus tulee, mitä rajoja ja vaihtoehtoja siihen on olemassa. Nyt trendi on, että olet sitä kovempi asiantuntija, mitä rohkeampia leikkauksia ja veronkorotuksia uskallat ehdottaa.
 
Helsingin keskustaankin rakennettiin Kaisaniemeen se uusi yliopistokirjasto ja nyt on puhuttu, että rakennettaisiin uusi keskustakirjastokin tuonne.
...
Onko tämä nyt oikeasti tarpeellista ja järkevää, että rakennetaan verovaroilla paraatipaikoille lasipalatseja hengailumestoiksi? Tuossa olisi hyvä säästökohde.

Yliopistokirjastollahan päästiin eroon suhteettoman suuresta määrästä pikkukirjastoja, jotka oli siroteltu ympäri Helsinkiä ja jotka olivat avoinna suunnilleen klo 9-16 ma-pe,

Tuskin tarvitsee eritellä millaisia ongelmia tuollainen järjestelmä aiheutti opiskelijoille (toki materiaali on kaikkien suomalaisten lainattavissa). Nyt kaikki materiaali on saman katon alla yhdessä paikassa ja jonka aukioloajat ovat 4-5 tuntia pidemmät kuin mitä ne olivat pikkukirjastoilla. Lisäksi yliopistokirjasto on auki vielä lauantaisinkin. Pikkukirjastojen tiedekuntien yhteydestä aiemmin viemät tilat voidaan nyt remontoida varmaankin esimerkiksi luentokäyttöön, opinnäytetöiden tekemiseen yms.

Vai onko ongelma nyt se, että kirjaston rakentamisessa on mietitty muotoilua, viihtyvyyttä yms? Eli olisi joku DDR-bunkkeri pitänyt rakentaa jonnekin Mellunkylään? Keskustaan olisi näin vapautunut tilaa vaikka muutamalle uudelle yökerholle, jota niin kipeästi kaivataan...
 
No kerrohan nyt sitte miksi tätä hallintoa pitää olla niin älyttömän paljon? Aivan turhan isoja määriä väkeä näin pienelle kansakunnalle. Aloittaen edelleen kansanedustajien määrästä ja jatkaen jokaiseen kunnanhallintoon. Pahimpana vielä kuntaliitosten viiden vuoden suojatyöpaikat. Olet hallinnossa töissä hyvällä liksalla ilman että sun tarvii tehdä yhtään mitään. Jess. Hienoa rahankäyttöä.

Itse en lähtisi kyllä kansanedustajien määrää vähentämään. Tämä, että on riittävästi eri poliittisista vakaumuksista olevia puolueita ja edustajia mukana pitää dekokratian pyörän hyvin pyörimässä. Se olisi huolestuttavampaa jos asioista päättäisikin vain yksi ja tietty taho + sen kaverit. (Kuten esim: natsi-saksassa vuosina 1935-1945!). Mutta sitten mitä tulee kunnalliseen hallintoon, virkamiehiin, koko koneistoon ja yleisesti näihin ison pomon pikkupomon pomoon niin näistä olisikin helppo jo alkaa karsia. Itse edellyttäisin tälläisissä toimissa olevilla tulosvastuullisuutta ja jos siihen ei pystytä niin se tarkoittaisi sitä, että näytetään tarvittaessa ovea. Vastuu on ylhäällä ja jos siellä ei saada asioita hoidettua niin turhaa työtähän siellä sitten tehdään.

Narrisonford lisäisi rahaa puolustusvoimille. Itse näen, että nykyisellä systeemillä suomen puolustus on jo muutenkin altavastaajan roolissa jokaisessa sektorissa jos verrataan sitä naapuriimme Venäjään. Yksinkertaisesti se, että vaikka rahaa lisättäisiin puolustusmenoihin 3 miljardia euroa vuodessa lisää ei ratkaise yhtään mitään. Kilpaileminen Venäläisten kanssa on jo menetetty aikoja sitten joten on täysin turhaa rahan haaskausta. Itse panostaisinkin kaiken tuon rahan siihen, että puolustusvoimamme tulisi NATO kelpoiseksi ja voisimme liittyä sotilasliittoon. Tämä olisi kaikista järkevin, edullisin ja tehokkain ratkaisu puolustuksemme kannalta.

Venäjä kasvattaa puolustus- ja turvallisuusmäärärahoja kolmessa vuodessa nimellisesti yli 60 % nykyisestä. Suurimmat menoerät ovat armeijan varusteluohjelma, armeijan palkat
ja etuuksien parantaminen. Puolustuksen budjetti taitaa nyt olla jo 300 miljardia euroa ja siitä sitten hieman korotetaan. Tuo summa on jo Suomen valtion monen vuoden budjetti kokonaisuudessaan. Tästäkin syystä täysin turhaa pyrkiä omin avuin pitämään yllä jotenkin uskottavaa puolustusta.

"Hän myös mainitsi, että Venäjän tavoitteena ei olisi taistella NATO:a vastaan kokonaisuudessaan. "(Venäjä) ei aio taistella koko NATO-liittoumaa vastaan", hän sanoo. "Meillä ei ole sellaisia tavoitteita" : Venäjän pääesikunnan komentaja kenraali Nikolay Makarov.
 
Back
Ylös Bottom