PanostajaPena
Banned
- Liittynyt
- 21.5.2011
- Viestejä
- 2 409
Vai pihalla.. jatka hyvä mies kuvitteluasi mutta.. no annetaampa lääketieteen ammattilaisten vähän valottaa asian TOSITOLAA.. niin ei tarvi täällä arpoa kuka on pihalla ja kuka ei.
Hemoglobiinin tärkeys leikkauksissa:
Punasolujen hemoglobiini kuljettaa happea, jota tarvitaan hyvän terveyden ja elämän ylläpitämiseksi. Jos ihminen siis on menettänyt paljon verta, saattaisi tuntua johdonmukaiselta yksinkertaisesti korvata se. Ihmisellä on normaalisti noin 140–150 grammaa hemoglobiinia verilitraa kohti. (Toinen tapa on määrittää hematokriitti eli punasolujen tilavuusosuus, joka on tavallisesti noin 0.45.) Ennen oli yleinen ”sääntö”, että potilaalle tehtiin verensiirto ennen leikkausta, jos hänen hemoglobiininsa oli alle 100 (tai hematokriitti 0.30). Sveitsiläisessä julkaisussa Vox Sanguinis (maaliskuu 1987) kerrottiin, että ”65 % [nukutuslääkäreistä] vaati, että potilaan hemoglobiinin oli ennen leikkausta oltava 100 g/l elektiivistä [ei-akuuttia] leikkausta varten”.
Eräässä vuonna 1988 pidetyssä verensiirtokonferenssissa professori Howard L. Zauder kuitenkin kysyi: ”Miten me päädyimme ’taikalukuun’?” Hän totesi selvästi: ”Sen vaatimuksen tausta, jonka mukaan potilaalla täytyy ennen nukuttamista olla 100 grammaa hemoglobiinia (Hb), on verhottu perinteisiin, peitetty epämääräisyyteen, ja se on perusteeton kliinisten tai kokeellisten todisteiden valossa.” Ajattelehan niitä tuhansia potilaita, joiden verensiirrot johtuivat ’epämääräisestä, perusteettomasta’ vaatimuksesta!
Joku voi ihmetellä: ’Miksi hemoglobiinin normaalitaso on 140, jos ihminen kerran tulee toimeen paljon vähemmällä?’ Siksi, että sinulla on silloin käytössäsi huomattavan suuri hapenkuljetuksen varajärjestelmä, joten voit urheilla tai tehdä raskasta työtä. Aneemisille potilaille tehdyt tutkimukset jopa osoittavat, että ”on vaikea erottaa työkyvyn laskua hemoglobiinipitoisuuden ollessa niinkin alhainen kuin 70 g/l. Toiset ovat havainneet toimintakyvyn vain hiukan heikentyneen.” – Nykyajan verensiirtokäytäntöä käsittelevä julkaisu Contemporary Transfusion Practice, 1987.
Aikuiset siis mukautuvat alhaiseen hemoglobiinitasoon, mutta entä lapset? Tri James A. Stockman III sanoo: ”Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta keskosina syntyneiden pikkulasten hemoglobiini laskee ensimmäisten 1–3 kuukauden aikana –*–. Vastasyntyneiden verensiirtoa puoltavia syitä ei ole selvästi osoitettu. Monet pikkulapset tuntuvatkin sietävän huomattavan alhaista hemoglobiinipitoisuutta ilman näkyviä kliinisiä vaikeuksia.” – Pohjois-Amerikan lastentautiklinikoiden julkaisu Pediatric Clinics of North America, helmikuu 1986.
Kunnon paketti aiheesta, lue ja sisäistä ja tule sen jälkeen viellä sanomaan kuka on pihalla.
Jos potilas on leikkauksessa tai onnettomuudessa menettänyt paljon verta, niin onko se näkökanta, ettei verelle ole vaihtoehtoa, järkevä?
142 Eräät professori James W. Linmanin esittämät tosiseikat tarjoavat erinomaisen pohjan vastauksen arvioimiselle:
”Veri ei ole vahvistava lääke eikä stimulanssi; se ei edistä haavan paranemista eikä tukahduta infektiota; ja sen hapenkuljetuskyky on harvoin, jos koskaan, kirurgiassa rajoittavana tekijänä. Verensiirto vain kohottaa veren kokonaisvolyymia, lisää veren hapenkuljetuskykyä ja tarjoaa normaalit plasman perusainekset.” (Kursivointi lisätty.)80
143 Harkitse ensin ’veren kokonaisvolyymin kohottamista’. Varsin usein kun joku on menettänyt paljon verta, šokin ja kuoleman estämiseksi tarvitaan ennen muuta menetetyn nestevolyymin eli -tilavuuden korvaamista. Eräässä Etelä-Afrikan lääkäriliiton kongressissa muuan verensiirtospesialisti selitti, että ihminen voi menettää jopa 11/2 litraa verta, ja silti hänellä voi olla yli 60 prosenttia punasoluistaan jäljellä,81 mikä määrä riittää kudosten ravitsemiseen. Mutta hän tarvitsee lisää nestettä suoniinsa punaisten verisolujen pitämiseksi liikkeessä.
144 Eräässä brittiläisessä lääkärilehdessä kerrottiin, että verettömillä liuoksilla tämä voidaan saada tehokkaammin aikaan kuin verensiirroilla, sillä ne eivät alenna sydämen toiminnan tehokkuutta, mikä ei ole suinkaan epätavallinen verensiirtoon liittyvä komplikaatio. Artikkelissa sanottiin, että vammojen hoidossa, jossa ilmeisen riittävät määrät kokoverta eivät tuottaneet toivottua tulosta, verettömien liuosten käyttö johti usein dramaattiseen paranemiseen. Siksi artikkelissa huomautettiin:
”Vieläpä vaikka riittävä määrä kokoverta onkin saatavissa, on kuitenkin epäiltävää, onko tämä neste paras valinta erittäin hypovoleemisten [paljon verta menettäneiden] potilaiden nopean nesteensiirron alkuhoitoon.”82
145 Eikö ole aivan luonnollista, että ihminen voi normaalisti menettää verta yhden yksikön (500 ml) verran tai enemmänkin ilman kohtalokkaita seurauksia? Monet ovat luovuttaneet yksikön verta ja menneet sitten suoraa päätä päivän tehtäviinsä. Kontrolloidut kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihminen, jolla on ’paljon verta, voi kestää jopa kahden litran kokoverimäärän menetyksen’ tarvitsematta mitään muuta kuin menetetyn nestemäärän korvaamisen verettömillä liuoksilla.83
146 Mutta mitä on sanottava ’veren hapenkuljetuskyvyn lisäämisestä’? Lääkärit tietävät, että vaihtoehtoiset liuokset eivät ole todellisuudessa ”veren korvikkeita”. Miksi eivät? Koska punasolujen hemoglobiini kuljettaa happea kautta ruumiin. Verettömät liuokset eivät sisällä sitä.
Täytyykö potilaalle, joka on menettänyt paljon verta, antaa kokoverta tai punasoluja, jotta koko hänen ruumiinsa saisi happea?
147 Tämä on usein esitetty mielipide, mutta onko se sopusoinnussa tosiasioiden kanssa?
148 Ihmisellä on normaalisti 14–15 grammaa hemoglobiinia sadassa kuutiosenttimetrissä verta. Lääkäreiden yleisesti omaksuman kannan mukaan ’huolellisesti toimittaessa 10,3–10,5 gramman hemoglobiinipitoisuutta pidetään rutiinileikkausten alimpana turvallisuusrajana’.84 Mutta todellisuudessa ihmisen hemoglobiinista on suuri osa varastoituneena valmiina käytettäväksi kovassa ponnistuksessa; siksi vuodepotilas tulee usein hyvin toimeen jopa 5–6 grammalla.85 Lontoon yliopiston kliinisen anestesian professori M. Keith Sykes huomautti äskettäin: ”Vaikka useimmissa keskuksissa 9–10 grammaprosenttia on valintarajana sille, hyväksytäänkö potilas ei-päivystysluonteiseen leikkaukseen vai ei, niin täytyy korostaa, ettei mikään todista sitovasti tämän rajan yläpuolella olevien arvojen olevan ’turvallisia’ tai sen alapuolella olevien arvojen merkitsevän leikkaukselle ylimääräistä riskiä. Näyttää sen tähden järjettömältä valita mitään mielivaltaista lukua hyväksyttäväksi hemoglobiinirajaksi.”86 Samoin tri Jeffrey K. Raines Yhdysvaltain Massachusettsin yleisestä sairaalasta mainitsi, että ”me voimme antaa hematokriitin laskea paljon alemmaksi kuin olimme ajatelleet. Me ajattelimme aikaisemmin, että potilaan hemoglobiinin on oltava 10, mutta nyt me tiedämme, että näin ei todellisuudessa ole.”87 Tässä yhteydessä voidaan mainita, että madridilainen anestesialääkäri tri Ricardo Vela on saanut kokemusta potilaista, jotka ovat Jehovan todistajia. Hän kirjoitti, että ”potilaat kestivät yllättävän hyvin” erittäin alhaisia hemoglobiiniarvoja, joita aikaisemmin olisi pidetty kiellettyinä.88
149 Tähän asiaan liittyy eräs toinenkin näkökohta, jota lääkäritkään eivät ole yleisesti ottaneet huomioon.
Lisääkö verensiirto heti veren hapenkuljetuskykyä?
150 Monet uskovat sen lisäävän, mutta erään äskeisen Anaesthesia-lehden pääkirjoituksessa oli seuraava merkityksellinen kohta: ”Kannattaa myös muistaa, että sitraattipitoisen säilöveren punasolujen hemoglobiini ei pysty täysin siirtämään happea kudoksiin noin vuorokauteen verensiirron jälkeen .*.*.; kiireellistä verensiirtoa täytyy sen tähden pitää alkuasteella pääasiassa vain volyymin kohottajana.”89 Ohion osavaltion yliopiston tutkijat totesivat syynä tähän olevan, että säilöveressä tapahtuu kemiallisia muutoksia. Heidän tutkimuksensa osoittivat, että enemmän kuin kymmenen päivää säilytetty veri ”ei paranna tai voi jopa heikentää hapenkuljetusta heti verensiirron jälkeen”. Ja he havaitsivat, että hapenkuljetus oli yhä normaalia alhaisempi vuorokautta myöhemmin.90
Mitä verettömiä nesteitä käytetään verensiirtojen vaihtoehtoina? Käytetäänkö niitä tehokkaasti? Mitkä ovat niiden etuja?
151 Kenties yleisimmin saatavissa oleva ja eniten käytetty plasman hätäkorvike on tavallinen keittosuolaliuos (0,9 %). Se on helppoa valmistaa, halpaa, pysyvää ja kemiallisesti ihmisvereen sopivaa.91 Ringerin laktaattiliuos (Hartmannin liuos) on myös elektrolyytti- eli kristalloidiliuos, jota on menestyksellisesti käytetty laajojen palovammojen hoidossa ja leikkauksissa, joissa potilaat ovat menettäneet jopa 66 prosenttia verensä tilavuudesta.92
152 Eräs toinen tapa on korvata menetetty veri kolloideilla, esimerkiksi dekstraaniliuoksella. Tämä on kliininen sokeriliuos, joka on osoittautunut arvokkaaksi sekä leikkauksissa että palovammojen ja šokin hoidossa.93 Joskus se yhdistetään puskuroituun suolaliuokseen, jolloin kummankin parhaita ominaisuuksia voidaan käyttää hyväksi. Haemaccel- ja hydroksietyylitärkkelysliuosta on myös käytetty hyvin tuloksin erilaisissa leikkauksissa kohottamaan plasman tilavuutta.94
153 Kullakin näistä nesteistä on omat ominaisuutensa ja ansionsa. Mutta onnettomuustilanteista Anaesthesia-lehti huomautti:
”Akuutin tilan alkuvaiheessa on suhteellisen merkityksetöntä, mikä neste valitaan, kunhan se ei ole ehdottoman vahingollista. Myöhemmin kun verenkierron tilavuus on kohonnut, kyseisen tapauksen erityisvaatimukset on otettava huomioon.”95
154 Tarkoittaako tämä sitä, että nämä nesteet ovat vain hätätilanteita varten? Ei suinkaan. Yhdysvaltain Kentuckyn yliopiston kirurgit kirjoittivat ”kaikista suurista leikkaustyypeistä”:
”Sadasta potilaasta kukin menetti yli litran verta leikkauksessa ja sai 2–3 kertaa tämän määrän Hartmannin liuosta. Vaikkei korvaavaan hoitoon kuulunutkaan verta, niin se ei vaikuttanut leikkauksen jälkeiseen kuolleisuuteen ja tautisuuteen. .*.*. Huolimatta itsepintaisesta traditiosta, jonka mukaan veri on ainoa tehokas verenhukan korvaaja, suolaliuosten käyttö veren osittaiseen tai täydelliseen korvaamiseen on voittanut alaa monissa keskuksissa.”96
155 Vaikka Jehovan todistajat eivät uskonnollisista syistä ota verta, niin heillä ei ole mitään verettömien plasmavolyymin kohottajien käyttöä vastaan. Näillä tuotteilla on siis lääkärin näkökannalta se etu, että niitä voidaan antaa potilaille, jotka ovat Jehovan todistajia. Mutta niillä on lukuisia muitakin etuja.
156 ”Ei-biologisia verenkorvikkeita”, kirjoitti professori E. A. Moffitt Kanadasta, ”voidaan valmistaa suuria määriä ja säilyttää pitkiä aikoja. .*.*. Verensiirron riskit ovat plasmankorvikkeiden etuja: niitä käyttämällä vältytään bakteeri- ja virusinfektiolta, verensiirtoreaktioilta ja Rh-immunisaatiolta.”97
157 Plasmavolyymin kohottajien käyttämisestä on vielä yksi merkittävä hyöty. Kun ihmisverta säilytetään, niin siihen täytyy lisätä kemikaaleja hyytymisen estämiseksi. Myöhemmin kun tätä verta annetaan potilaalle, lisäaineet voivat vaikuttaa hänen oman verensä luonnolliseen hyytymiskykyyn, ja tuloksena voi olla, että hän menettää yhä lisää verta. Sydänkirurgi tri Melvin Platt on kiinnittänyt huomiota siihen, että tältä ongelmalta vältytään, kun säilöveren sijasta käytetään ’jotakin neutraalia ainetta”, esimerkiksi Ringerin laktaattiliuosta.
Jos tuosta et onnistu poweri löytämään tätä korvaavien hoitomuotojen paremmuutta vereen nähden niin se on vain luetun ymmärtämisen heikkous sitten syynä.
Lueppas nyt ihan ääneen tuo sinun oma tekstisi
