- Liittynyt
- 10.5.2005
- Viestejä
- 3 858
Jos teoria kuvaa täsmälleen kaiken, mitä havaitaan, niin miksi se silloin sulkee jotain oleellista pois? Sehän nimen omaan silloin sisältää kaiken oleellisen.Kuinka varma haluat olla siitä, ettei tuollainen tarkkuus sulje jotain todella oleellista ja ratkaisevaa pois todellisuuden ymmärtämisestä? Suhtaudun itse kaikkeen tieteelliseen tutkimukseen lähtökohtaisesti oikeana tapana kuvata todellisuutta, mutta en halua heittäytyä minkään (edes tieteen) täyden fundamentalismin varaan muodostaessani käsitystäni todellisuudesta vaan haluan pitää erilaiset vaihtoehdot avoinna. Mitä terävämmästä tieteen kärjestä puhutaan sitä suuremmalla varauksella siihen inhorealistisesti suhtaudun, koska tieteen kärki on aina se mikä kaikkein helpoimmin ajan myötä "korjaantuu".
Esim.Jos pitäisi veikata millaisella todennäköisyydellä arvelisin vaikka 500 vuoden päästä nykyisen kvanttimekaniikan olevan hyväksyttyä sellaisenaan mitä se on tällä hetkellä, niin en minä uskaltaisi mennä lähellekään 100%. Tämän takia on mielestäni vain hyvää pitää filosofinen ajattelu ja kyseenalaistaminen mukana tieteellisen tutkimuksen rinnalla. Kuulosti se sitten miten vähäpätöiseltä ja arkikieliseltä tahansa.
Kuitenkin tiede on pitkälti iteratiivinen, eli se ei pyyhi pois entistä, vaan tarkentaa sitä. Suhteellisuusteoriakaan ei poistanut klassista mekaniikkaa, joten on erittäin epätodennäköistä, että kvanttifysiikkakaan tulee poistumaan. Se kuitenkin antaa deterministisen klassisen mekaniikan makroskooppisille kappaleille.
Jos kvanttifysiikassa on pahoja fundamentaaleja virheitä, niin silloin ei toimisi diodit, transistorit, kuituoptiikka, laser, ledit, ...
Nuo kuitenkin toimivat juuri kuten mallinnettu, joten kvanttifysiikka lienee todella tarkka kuvaus todellisuudesta.
Puhtaan sattuman ja tieteen kulkeminen käsi kädessä tuntuu jotenkin erikoiselta.