Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Siis lyhyesti. Minusta ongelma on pakolaiset ei maahanmuutajat.
Eli siis sun mielestä Geneven pakolaissopimuksen perusteella tulevat 750 vuosittaista pakolaista ovat suurin ongelma, eivätkä esimerkiksi somalit tuhansine perheenyhdistämishakemuksineen? Somaliasta kun ei näitä varsinaisia pakolaisia tule vaan he tulevat tänne humanitäärisen suojelun perusteella.
Tota kaikissa gallupeissa persuille ennustetaan huomattavati pienempää äänimäärää kuin saavat ja taas vihreät pärjäävät gallupeissa peremmin kuin vaaleissa. "Mediaseksikkyys" jostain syystä ratkaisee mielipidekyselyissä, ihmiset eivät niissä aina kerro oikeaa mielipidettään vaan "sopivamman" vaihtoehdon. Äänetysuurnalla taas käytetään enemmän "järkeä", ja äänestetään oman todellisen mielipiteen mukaan, valitettavasti ei vain tarpeeksi radikaalisti.Taitaa piilopersuja olla huomattavasti enemmän demonisoinnin vuoksi, kuin muiden puolueiden piiloäänestäjiä. Varsinkin kaupunkilaisissa.
Viellä enemmän ihmetyttää tollaiset Mike the yrittäjät. Mitä vittua oikeesti nariset. Helpolla olet elämässäs päässyt jos suurin huoli on joku marginaali puolueen höpöhöpö verotusmalli. Tässä maassa kuten kaikkialla tällä pallolla vallitsee ja tulee aina vallitsemaan KÖYHÄT KYYKKYYN JA RIKKAILLE LISÄÄ meininki, ja sähän haluat sen niin joten tilanne on hallussa ja narinat vittuun. En tiedä mitä sun yrittäjyytesi on.. toivottavasti ei sitä että otat jollain vähä paremmalla kameralla kuvia pullistelevista punttipelleistä. Sehän ei ole työtä nähnytkään.
Kyllä me ainkin kutsuimme kaikki lastemme kaverit syömään, mutta kysyimme heidän vanhemmiltaan ensin siihen luvan. Heidän vanhempansa ovat sattaneet laitta heille jo ruokaa tai menossa muualle syömään tai joku muu syy miksi ei saisi antaa ruokaa sillä kertaa.Muistan kuinka nuorena mulkun mittaisena 11 v pojan kloppina meni kylään koulukaverini luo.. leikkiessämme kaverin huoneessa, tuli kaverin äiti pyytämään kaverin ruokapöytään, sillä päivällinen oli valmis. Mua se ei tietenkään pyytänyt, vaan jäin kaverin huoneeseen leikkimään G.I.Joe leluilla odottaen, että kaveri tulee takaisin vatsa täynnä ja kylläisenä. En mä sitä asiaa silloin sen enempää edes kelaillut.. se oli oletusasetus, kun oli kyse suomalaisesta kulttuurista.
Jos meidän kotiin tuli kavereita, niin meidän äippä (joka btw on myös suomalainen, mutta pitkään asunut muualla) tunki kaksin käsin ruokaa ja herkkuja kavereiden poskeen, sillä se nyt vaan kuuluu tapoihin ruokkia vieraat.. oli kyseessä kakarat tai aikuiset.
Tämä nyt siis vain oli yksi pienen pieni esimerkki ja omakohtainen kokemus siitä, minkälainen eroavaisuus on kahdella eri kulttuurilla ja kyllä tässä kohtaa voidaan puhua rikastamisesta.
Ei sinänsä väliä, jos muslmit rakentavat moskeijansa omalla rahallaan, eivät veronmaksajien, eivätkä ota rahaa wahabbistiselta Sauddi-Arabialta, eivätkä päästä sinne vihasaarnaajia eivätkä myöskään lietso moskeijoista vihaa Suomea, länsimaita ja meidän kultturia kohtaan.Ei noi moskeijat minareeteista rukouskutsuja huudattaisi, joten mitä väliä sillä on seisooko siinä moskeija, kirkko vai synagoga?
Nimenomaan vieraanvaraisuus on suomalainen perihyve, suomalaiseen kulttuuriin on kuulunut vieriaiden syöttäminen ja juottaminen ja miten muuten tällä olisi satojatuhansia ulkomaalaisia ja vielä suurelta osin sosiaaliturvan varassa roikkumassa.^
Kyllä se osittain kertoo kulttuurieroista, sillä vieraanvaraisuus ei ole suomalainen perihyve.
"Mun on mun ja sun on sun"
Eniten tässä kyrsii se, että kierrokset populalla nousee ja keskustelu menee mauttomaksi.
Pakko nyt kommentoida, että jos tätä yhteiskuntamallia halutaan ylläpitää, niin rahaa on jostain lisää revittävä ja verotus on se, millä se Suomessa hoidetaan. Puolue mikä tahansa on sitä mieltä, että veroja on korotettava.
Ja niitä alkkiksia, narkkeja etc. hyysätään, jotta tällainen katukuva ja elintaso meillä säilyisi. Ei ne alkkikset ja narkit siellä kadulla mihinkään kaikki kuole, vaan rikollisuus lisääntyisi. Jos Suomi luopuisi nykyisestä sosiaali -ja terveyshuoltomallistaan ja siirtyisi esimerkiksi "Yhdysvaltalaiseen vakuutusjärjestelmään", niin ei verojakaan tarvitsisi maksaa läheskään yhtä paljon. Silloinhan yhteiskunta toimisi sillä periaattella, että hyvätuloiset pärjää ja köyhät kyykkyyn. Olisi meidän lähipeltojen ja metsien maisema muuttunut aaltopahvikaupungeiksi, rikkaat ajaisivat niillä bimmereillään ja keskituloiset kamppailisivat kynsin ja hampain elintasostaan.
Jos ko. puolueen pomo sanoo "Yli 5000 euroa kuussa tienaavat ovat suurituloisia ja niitä pitää verottaa entistä raskaammin" on kyse perussuomalaisesta kateudesta. Puolueen nimi pitäis olla Peruskateelliset. Suomalaisethan ovat maailman pahin kansa kyttäämään muita ja kahdehtimaan kaikkea mitä itsellä ei ole. Jos ei itellä ole, ei saa olla muillakaan, siinä Soinin puolueohjelma.
En kyllä ymmärää kun puhutaan "Mamuista", se tarkoittaa ilmeisesti maahanmuuttajia, ongelmana. Maahanmuuttajathan muuttavat tänne esim. työn perässä. Tällä on kansantaloutta parantava vaikutus ja auttaa väestön ikääntymisen tuovissa ongelmissa.
"Mamu" tuntuu olevan joku junttien muotisana peloilleen.
Kyllä se on parempi syytää ne saadut verot hevonvittuun kuin se, että kukaan ei saa tienata ja kuluttaa. Persut on saatanasta, uskokaa nyt herranjumala. Niiden puolueohjelmakin oli väärällään veronkorotuksia. Persut ottais pois hyvätuloisilta ja antais spurguille, vitun runkkarit ja jokainen joka niitä kannattaa. Hyvätuloiset ovat helvetti itse rahansa hommanneet ja työn sen eteen tehneet, mitä vittua ne spurgut ovat tehneet? Tuhonneet elämänsä ja lisää pitäis antaa. Sinne ne sosiaalikuluihin ottaisivat hyvätuloisilta ja samalla sieltä menee maahanmuuttoon rahoitusta. Soinin koko mamu-vastainen kamppanja oli pelkkää paskanlätinää. Kun vaalit oli ohi, niin tää apina kääntää takkinsa. Niiden agendana on tasavertaisuus rankaisemalla niitä jotka tätä maata pyörittää. Täältä katoaa isoja yrityksiä semmoista vauhtia että kohta on pari Siwaa ja nakkikioski ja nekin intialaisten omistamia. Sitten ihmetellään kun työttömyys vain kasvaa. Mut joo, silloin ollaan kaikki yhtä syvällä paskassa ja se on sitten hyvä juttu persujen silmissä. Ei ainakaan saatana kukaan tienaa enempää kun muut. Ei tartte kadehtia naapurin Ladaa kun itelläkin on varaa semmoiseen.
Toisaalta, jos se parempipalkkanen johtaja sais enemmän massia taskuun kuussa saisi hitsarinkin tehdä enemmän töitä ja saisi enemmän juopiskelupätäkkää, koska johtajan tarttis saada uus auto.
Et siis Mike edelleenkään muuta kuin jankkaat tota yhtä ja samaa. Ei voi käsittää.
Kerro nyt ihmeessä mitkä persujen tekemät lakialoitteet/uudistukset on niitä jotka ovat esim. tehneet mainitsemasi työntekijän palkkaamisen niin kalliiksi. Vai oliskohan niin että persut ei ihan olekaan ne jotka on syypäitä(?).
Totta, olet oikeassa.Jostain pitää aina jokatapauksessa ottaa, oli se enemmän tai vähemmän.
Leikata pitäis niin perkeleesti julkiselta puolelta, mut sitähän ei kukaan ehdota. Sen sijaan muumien massamaahantuonnilla väkisin huononnetaan huoltosuhdetta. Parhaillaan on maailmanhistorian suurin tulonsiirto meneillään Kokoomuksen ja SDP:n johdolla ja Mike senkun vaahtoaa rikkaimman promillen veronkiristyksistä.
Olihan tuo vähän sarkastinen ja kärjistetty heitto. Mutta periaate noilla on tuo, tasavertainen yhteiskunta ilman kerskakulutusta. Eli harmaata tasaista paskaa, kaikilla yhtä perseet oltavat.
[video=youtube_share;sfq2BYB8K54]http://youtu.be/sfq2BYB8K54[/video]
Pieni eliitti ei kuvasta koko kansaa jos yhtään tutkit Pohjois-Korean elintasoa. On meillä Suomessakin miljonäärejä, sun logiikalla koko kansa on sitten miljonäärejä.Ei Pohjois-Korea ole mikään tasvertainen yhteiskunta, siellä on pieni eliitti jolla on suuret tulot kerskakulutuksineen. Ei se ole edes kommunistinen kuin nimelliseti vaan yhden suvun lakeijoineen hallitsema diktatuurivaltio.
Et ole ainut jolle on käynyt noin tuosta kuule monelta taholta, suomalaisille, jotka oikeasti tarvitsevat apua ei sitä anneta, mutta tietyille mamuryhmille se tulee kuin "Manulle illallinen" on armeija sopeuttajia, kuraattoreita maahanamuuttaja tukihenkilöitä neuvomassa mitä "kuuluu" saada ja miten, tiedän sen itsekkin kun olen ollut hiukan aikaa töissä mamu hommissa. Vastenmielistä työtä joka ei sovi sellaiselle jonka mielestä jokaisen tulisi hankkia pääasiassa elantonsa itse ja apua kuuluu hakea vain äärimmäisessä hädässä.Nyttemmin kun olen saanut selkäni kuntoon, koitin työkokeilun kautta päästä työn syrjään kiinni, ja sainkin työsuhteen.. mutta taas, mua kusetettiin huolella. Olenkin ollut viimeisen vuoden aikana 5kk karenssissa. Ja taas leipä karannut suusta ja psyykkinen kunto huonontunut kun vituttaa tämä että minun kohdallani yhteiskunta ei ole koskaan tullut avuksi vaan hankaloittaa systemaattisesti rimpuiluani sairautta ja nälkää vastaan.
En ole katkera, ihmettelen vain että samalla kun minä, entinen kova työmies yritän parhaani mutten saa siihen tukea... samalla kuitenkin tulee käsi ojossa kaiken maailman kerjäläiset ja neekerit tänne loisimaan ja mitä he saavat? HOTELLI MAJOITUKSET JA DISCO RAHAT lämästään heti kättelyssä ja sopeutumis rahaa ja autot hankitaan että saavat käydä töissä kilsan päässä pitseeriassa. Minua kieltämättä ihmetyttää.
Viellä enemmän ihmetyttää tollaiset Mike the yrittäjät. Mitä vittua oikeesti nariset. Helpolla olet elämässäs päässyt jos suurin huoli on joku marginaali puolueen höpöhöpö verotusmalli. Tässä maassa kuten kaikkialla tällä pallolla vallitsee ja tulee aina vallitsemaan KÖYHÄT KYYKKYYN JA RIKKAILLE LISÄÄ meininki, ja sähän haluat sen niin joten tilanne on hallussa ja narinat vittuun. En tiedä mitä sun yrittäjyytesi on.. toivottavasti ei sitä että otat jollain vähä paremmalla kameralla kuvia pullistelevista punttipelleistä. Sehän ei ole työtä nähnytkään.
No, no, ei suomalaiset ole sen kummempia tai katellisempia kuin muutkaan se on urbaania legendaa. Muuten, keneltä meinasit verorahat kerätä, köyhiltä, heillä ei ole mistä ottaa? Valtio velkaantuu yli 8 miljaria lisää tänäkin vuonna. No säästökohteitakin olisi, kuntien yhdistäminen ja sitä kautta päälekkäistoimintojen karsiminen, valtion byrokratian karsiminen, pakkoruotsista ja näennäisestä kaksikielisyydestä luopuminen, kehitysavun järkeistäminen, maahanmuutaajia ei elätettäsi sosiaaliturvan varassa, eikä otettaisi paljoa lisää niin kaun kuin Suomessa on suurtyöttömyys jne.
Mutta toisaalta minä maksan mielläni veroni saanhan sen vastineeksi aika paljon, vaikka nimenomaan nykyinen hallitus haluaa karsia tärkeistä palveluista, kuten sairaan- ja vanhustenhoidosta, koulutuksesta, maanpuolustuksesta, turvallisuudesta ( poliisi, rajavartijat ja vankilat) ja lisätä menoja mokutukseen ja kehitysapuun.
ALV:n kyllä tulisi laskea jonnekkin 12-15% paikkelle, nykyään se on niin korkea, että haittaa palvelualan pienyritysten toimintaa.
Unohdit itsaihetetuista vammoista niitä aiheuttavat huumeet, alkoholi, tupakka, hormonit, jotkut lääkkeet, urheiluvammat, harrastusten takia syntyneet vammat, varomattomuudesta liikenteessä ( ylinopeus, liikennesääntöjen noudattamatta jättäminen ), työtapaturmat jotka johtuvat omasta törppöilystä jne. Mistä syystä aiheutauvat sairaudet tai vammat kuulusi korvata itse mihin vedät rajan? Potilaan oikeusturva?Näistä osa on sairaita ja työkyvyttömiä omasta syystään (itseaiheutettu ylipaino, itseaiheutettu syrjäytyminen). Niille, ketkä sitä oikeasti tarvitsisivat, riittäisi rahaa vallan mainiosti, kun edellä mainitut saataisiin karsittua pois.