MULTI Mass Effect 3

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Lomax
  • Aloitettu Aloitettu
Indoktrinaatio -hypoteesi on mun mielestä kevyellä pohjalla. Missä vaiheessa se olisi tapahtunut? Onko koko Mass effect 3:n ollut ns. indoktrinaatiohallusinaatiota vai mitä koska ME1:ssä Ilosin Prothean VI Vigilhän sanoo ettei huomaa näissä indoktrinaatiota. Sama Thessiassa temppelissä ja siellä se Prothean VI taas huomaa Kai Lengin indoktrinaation kaukaa mutta ei reagoi mitenkään Shepardiin ja kumppaneihin.
 
Yksi vaihtoehto on, että Shepard kuoli siihen säteeseen ja koki afterlife kokemuksen, mutta oikea valinta herätti hänet uudestaan henkiin. (destroy oli oikealla eli right :)), mutta näitä härö-tulkintoja voisi varmaan keksiä loputtomasti...

Minulle pelin loppu ei ollut hirveän suuri pettymys, mutta se ei mielestäni oikein sopinut pelin muuhun sisältöön ja tuntui irralliselta, jossakin toisessa pelissä, missä olisi pohdittu enemmän olemassaoloa jne., niin nuo olisivat olleet paremmat vaihtoehdot.
Kolmen pelin ja yli sadan tunnin taistelun, tiimin kokoamisen ja ison sotalaivaston yhdistämisen jälkeen olisi ollut ihan mukava nähdä vaikka pelimoottorilla tehty video, jossa eri war assetit tulevat mukaan taisteluun. Crusible olisi vaikka voinut pudottaa Reaperien barrierit tasoittaen puntteja.

Loppu oli muiltakin ominaisuuksilta hieman heikko. Valitsin itse synthesisen, ja ihmettelin miksi Normandy pakoilee Citadelista lähtevää energiaa hullun lailla ja alus tuntuu jopa ottavan siitä vahinkoa. Kyse oli kuitenkin vain yhden videon rajoituksista monen hieman eri lopun kanssa, jos pelaajan war assetit olivat erittäin vähäiset, niin ainakin destroy vaihtoehdossa Citadelin energiapallo tuhoaa maapallon pinnan kokonaan myös ihmiset ja rakennukset, jolloin avaruuskohtaus Normandyn kanssa näyttää paljon järkevämmältä. Eli energiapallon luonteeseen vaikuttaa olennaisesti täysin toisarvoiset asiat...

Minulla meni yksinpeliin 41h ja loppua lukuunottamatta peli oli mielestäni huikeaa tykitystä ja veti hienosti yhteen koko pelisarjan. Loppu veti pohjaa pois monelta tehdyltä asialta ja Mirandalla oli liian pieni rooli :), muuten olen silti tyytyväinen.
 
Indoktrinaatio -hypoteesi on mun mielestä kevyellä pohjalla. Missä vaiheessa se olisi tapahtunut? Onko koko Mass effect 3:n ollut ns. indoktrinaatiohallusinaatiota vai mitä koska ME1:ssä Ilosin Prothean VI Vigilhän sanoo ettei huomaa näissä indoktrinaatiota. Sama Thessiassa temppelissä ja siellä se Prothean VI taas huomaa Kai Lengin indoktrinaation kaukaa mutta ei reagoi mitenkään Shepardiin ja kumppaneihin.

Teorian mukaan se alkaa siitä, kun Harbinger osuu säteellään. Tänne edelleenkin aika tarkasti kerrottu: http://social.bioware.com/forum/1/topic/355/index/9727423/1(huomaa kuinka tyytymätön porukka ollut, kun linkin threadissa jo +300 sivua 4 päivässä :) ) jotain pieniä vihjeitäkin on kaiveltu biowarelta. Sitten tässä videossa myös selitetään tuota teoriaa http://www.youtube.com/watch?v=ynYgr1rqEec&feature=player_embedded . Sitten Indoktrinaatio voisi sinällänsä käydä järkeen, koska Shepardi on ollut niin kauan ja monta kertaa reapereiden läheysyydessä. Ja olisi näin altistunut hitaalle Indoktrinaatiolle, mistä lukee kai codexissakin
 
Pelaajat kirjoittaneet omia alternative endingejään peliin.

Just go ahead and post any stupid idea for alternate endings.

Only rule: No discusion of the current endings, we're all well aware of the viewpoints.


  • Shepard takes his gun and throws it into the synthesis beam. Everyone now spits bullets. People use bullet spit to kill reapers.
  • Shepard tells the starchild to go f*** himself. Starchild calls him a jerk and runs away crying, taking the reapers with him.
  • The crucible turns out to be a giant gravity gun that takes mars and uses it as a wrecking ball to kill the reapers.
  • Mass effect 3 is just a massive hallucination just before Shepard dies from having sex with Morinth.
  • Shepard takes control of the reapers but does not die. Decides to remake the prison Thriller youtube video, but with reapers.
  • At the choice, Javik appears and controls the reapers, somehow he doesn't die and it turns out he's actually evil and the Protheans aren't actually all gone. He plans to use the reapers again to restart the Empire. Suddenly biotics become a religion and a new race of annoying anteaters and baddass hairy dudes are found. Start ME4. Also omniblades are replaced with lightsabers.
  • Crucible summons Chuck Norris from the furthest reaches of time. Proceeds to roundhouse kick Reapers to Death.
  • Shepard asks starchild a paradoxical question for which there is no answer. All reapers explode.
Anyone else got one?
http://social.bioware.com/forums/fo...-NOT-new-ending-are-rediculous-9918345-1.html

Meinas tulla paskat housuun, kun nauroin niin lujaa näille.
 
^^ Helvetin hyviä :D

Miten nuo loput olis menny jos niitä war assetteja olis ollu vähemmän? Ite keräsin kokonaisvahvuudeksi hieman reilu 5000. Ja toi lopetus oli tosiaan aika perseestä. Odotin jotain parempaa.
 
Ainakin punaisessa lopetuksessa (tuhoa kaikki synteettinen elämä) jos War assetteja on liian vähän, niin koko maan pinta tuhoutuu ei pelkästään Reaperit. Näin siis Youtubessa. Mähän tein itse pelkkiä yksinpelitehtäviä, enkä yhtään moninpeliä, niin siltä pojot riitti mainiosti parempaan lopetukseen + siihen, että näki N7 -logolla varustetun tyypin vetävän henkeä, jossain rauniokasassa.

Ilmeisesti tarpeeksi surkeilla pisteillä sivuhahmoja kuolee lopputaistelussa, Andersson ei sano olevansa ylpeä Shepardista ja katalysti-lapsi ei tarjoa synteesivaihtoehtoa lopetukseksi.

Nyt alkaa toinen läpipeluukerto Vanguardilla, ensin vedin sotilaalla. Onpas toi Charge, nova -kombo hullua rytinää :D
 
Ainakin punaisessa lopetuksessa (tuhoa kaikki synteettinen elämä) jos War assetteja on liian vähän, niin koko maan pinta tuhoutuu ei pelkästään Reaperit. Näin siis Youtubessa. Mähän tein itse pelkkiä yksinpelitehtäviä, enkä yhtään moninpeliä, niin siltä pojot riitti mainiosti parempaan lopetukseen + siihen, että näki N7 -logolla varustetun tyypin vetävän henkeä, jossain rauniokasassa.

Ilmeisesti tarpeeksi surkeilla pisteillä sivuhahmoja kuolee lopputaistelussa, Andersson ei sano olevansa ylpeä Shepardista ja katalysti-lapsi ei tarjoa synteesivaihtoehtoa lopetukseksi.

Nyt alkaa toinen läpipeluukerto Vanguardilla, ensin vedin sotilaalla. Onpas toi Charge, nova -kombo hullua rytinää :D

Mikäs sulla sitten oli se effective fleet strenght lopussa? Mulla oli jotain 6800/2 =3400,
joka ei riittänyt tuohon hengenvetäisyyn, käsittääkseni siihen piti saada ainakin 4000 effective fleet strenght. En ymmärrä miten tuo voi olla mahdollista saavuttaa pelkällä yksinpelillä!? Osa aikaisemmista DLC-paketeista on jäänyt hommaamatta, mutta Kroganit, Gethit, Quarianit, Rachnit sun muut oli messissä, kakkosesta selvisi kaikki hengissä, eikä kolmosessakaan kuollut kuin Mordin, Thane ja Legion...
 
^Voi olla, mutta eipähän se kauheasti haittaa, kun katsoin sen jo muualta. Eikä se lisää kuin pari sekuntia siihen loppuun

Ihmettelinkin vain, että miten Dragon on voinut saada total fleet arvoksi 8000 ja effectiveksi 4000, kun itsekin tein mielestäni about kaiken Mass Effect 1:stä lähtien. Sinun 7200 kuulosta vielä realistiselta, mutta sen päälle pitäisi vielä tulla ainakin 800 pistettä, ja se on kuitenkin aika paljon. Haluaisin tietää, että mitä olen missannut? Pari DLC:tä jäi hommaamatta, mutta kakkosesta Arrival ja Shadow Broker tuli pelattua. Ykkösen DLC:t taisin pelata kaikki.

edit: jotkin Citadelissa tekemäni ratkaisut pudottivat jonkin verran noita pisteitä, mutta käsittääkseni nuo olivat vain pisara valtameressä.
 
Ihmettelinkin vain, että miten Dragon on voinut saada total fleet arvoksi 8000 ja effectiveksi 4000, kun itsekin tein mielestäni about kaiken Mass Effect 1:stä lähtien. Sinun 7200 kuulosta vielä realistiselta, mutta sen päälle pitäisi vielä tulla ainakin 800 pistettä, ja se on kuitenkin aika paljon. Haluaisin tietää, että mitä olen missannut? Pari DLC:tä jäi hommaamatta, mutta kakkosesta Arrival ja Shadow Broker tuli pelattua. Ykkösen DLC:t taisin pelata kaikki.

edit: jotkin Citadelissa tekemäni ratkaisut pudottivat jonkin verran noita pisteitä, mutta käsittääkseni nuo olivat vain pisara valtameressä.
Tuo 4000 raja ei ole edes minun mielestäni mikään varmistettu juttu. Eli siis ihan hyvin on voinut saada tuon n7 lopun. Itse siis olen pelannut vain kerran läpi.

Savella millä itse menin läpi niin.
Kaikki lisäosat tehty
kaikki tehtävät tehty
sitten hankittuna juurikin tuo n. 7200 pojoa, mikä on mielestäni maksimi
 
Tuo 4000 raja ei ole edes minun mielestäni mikään varmistettu juttu. Eli siis ihan hyvin on voinut saada tuon n7 lopun. Itse siis olen pelannut vain kerran läpi.

No helvetin monesa paikassa olen ainakin juuri tuohon rajaan törmännyt ja en ole kuullut kenenkään saavan N7-loppua alle 4000 effectiven. edit: Enkä ole myöskään kuullut kenenkään saavan pelkällä yksinpelillä tuota määrää.
 
Tuli itsekin pelattua peli läpi ja kyllähän tässä valitettavasti se näkyy, että Drew Karpyshyn on lähtenyt firmasta, eikä osallistunut ME3:n kirjoittamiseen.

Ne kaikki vanhemmat ME kirjat on muuten sellaisia, jotka valaisee aika paljon taustoja näille hahmoille jne.

Esim. Kai Leng, Kathleen Sanders yms. on isoissa rooleissa noissa kirjoissa, samoin taustoittuu Cerberuksen Reaper kokeilut pidemmältä ajalta (tuossakin mainittu Paul Grayson esim). Eli, jotta tuosta tarinasta saisi ihan kaiken irti, niin ne kirjatkin kannattaa lukea, ne on nimenomaan tuon Drewin kirjoittamia ja hänellä oli päävastuu myös ME1/ME2 kirjoittamisesta. Uusin kirjahan on jonkun muun tyypin käsialaa (sitä en vielä ole lukenut) ja siitä joudutaankin tekemään korjattu versio, kun mukaan oli lipsahtanut vähän Lore virheitä :D

Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että olihan toi loppu perseestä. Palaute on onneksi ollut sen verran murskaavaa, että varmasti tulee vielä DLC, jolla saadaan oikea loppu tuolle. Nyt vaikuttaa siltä, että oli loppunut aika kesken tms...
 
Harmitti tuo loppu niin pirusti, etten halunnut koskea tietokoneeseen pariin päivään. Kyllä se tuska siitä sitten laantui, mutta odotin niin kovasti 3 eeppisem pelin tapahtumien saattamista loppuun, enkä parin minuutin epämääristä videota, joka oli täysin toista tasoa kuin kaikki muu pelisarjassa. Toivon tosiaankin, että Bioware tekee tuolle jonkunlaisen option. Onhan noita uusia loppuja nähty mm. Fallout 3:ssa. Tyytyisin tosin pitkin hampain vaikka pidempään "loppudemoon", jossa avataan "viimeisen valinnan" jälkeisiä tapahtumia.
 
En muista sitä effective fleet strenghtiä, eikä pysty saveista edes tarkistamaan, kun olen päivittäin vähän multiplayeriä ottanut ja se vaikuttaa saveihinkin. Tein vaan kaikki yksinpelitehtävät ja muistaakseni ME3:n sivuilla on sanottu ihan Biowaren toimesta, että parhaaseen loppuun ei tarvita multiplayeria jos ei kiinnosta. Ihan hauskaa toi co-op on mun mielestä ollut. Ärsyttävää vaan, kun ei siinä voi edes chattia ja omien kavereiden kuntoa ei näe mitenkään. Välillä siellä on sellaista geekoa, että voi vittu... classi mikä vaan niin pakko juosta monstereiden keskelle.
 
En muista sitä effective fleet strenghtiä, eikä pysty saveista edes tarkistamaan, kun olen päivittäin vähän multiplayeriä ottanut ja se vaikuttaa saveihinkin. Tein vaan kaikki yksinpelitehtävät ja muistaakseni ME3:n sivuilla on sanottu ihan Biowaren toimesta, että parhaaseen loppuun ei tarvita multiplayeria jos ei kiinnosta.

Savesta pystyisi kuitenkin tarkistamaan Alliance fleet strengthin, jonka määrään moninpeli ei kuitenkaan vaikuta. Bioware kyllä sanoi, että parhaan lopun saa ilman moninpeliä ja periaatteessa se onkin totta, muutaman sekunnin ylimääräistä bonusklippiä ei kuitenkaan useiden lähteiden mukaan ole mahdollista saada pelkällä yksinpelillä, mutta ehkä tuohonkin voi vaikuttaa jotkut valinnat tjsp.

No asialla ei oikeastaan ole mitään väliä, joten en häiritse enempää. Youtubesta sen itse katselin ja vähän harmitti kun omat pisteet eivät klippiin riittäneet. Tosin itse
valitsin omassa pelissä synthesiksen
Pitää harkita jos joku päivä kokeilisi itsekin tuota moninpeliä. Boxilla tuli nyt pelattua peli läpi, mutta tarkoitus olisi vielä joku päivä vetää PC:llä ultimate 1080p maraton läpi, kun ykkönen ja kakkonen löytyy nytkin jo PC-versiona, kakkonen ollut hyllyssä muoveissa pari vuotta... Hommasin ne PC:lle jo kakkosen ilmestymisen aikoihin, mutta padi-tuen puuttumisen takia jouduin "tyytymään" Boxi-versioon. En halua pelata näppäimistöllä mitään...
 
^Mikset sitten synkkaa padias tietokoneeseen ja pelaa sillä? Ja se klippi ei voi tulla kai edes ensimmäisellä läpipeluu kerralla. Aukenee vasta toisella, jos oikein muistan.
 
Tarkoitatko esim. käyttämällä Xpadderia tai jotain vastaavaa ohjelmaa. PItää testata joskus, mutta käsittääkseni se ei ihan samalla lailla toimi kuitenkaan jo erilaisen käyttöliittymän takia, mutta myönnettäköön, että en ihan hirveän tarkasti ole asiaa tutkinut. Mielestäni noissa pitäisi olla padi-tuki ihan suoraan valmistajan toimesta.
 
Back
Ylös Bottom