Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
On toi kyllä aivan perseestä. Rasismia pahimmillaan. On tämä Suomi sellainen helvetin takapajula. Jääkiekkoa saadaan kyllä pelata vaikka tuomiokirkossa. Oikeasti vapaaottelu on jo suuri laji esim. Jenkeissä ja olisi hyvä suomalaistenkin junttien alkaa se tajuta, mutta ei kun ei. Kai siellä joku Uotisen hinuri sitten soittaa nokkahuilua munasillaan ja tekee irstaita ilveilyjään veronmaksajien piikkiin, ettei vaan mma pääse pilaamaan koko miljöötä. Heja Helsinki!
Asiallinen kirjoitus Pasilta. Ymmärrän kyllä turhautumisen tapahtumajärjestäjien puolelta, mutta näin ulkopuolisena on helppo sanoa että kärsivällisyyttä tarvitaan. Vapari ei vaan ole vielä tarpeeksi salonkikelpoista musiikkitaloon. Siis musiikkitalon johdon mielestä, imagokysymyshän tuo varmasti on. Mutta tuohan on vaan osa sitä prosessia jota vapari käy läpi kaikkialla maailmassa, eli asenteet muuttuvat pikkuhiljaa, jonka myötä laji saa yhä laajemman hyväksynnän. Kuten rantapantteri yllä sanoi, ei Jenkeissäkään laji ole kaikissa osavaltioissa edes sallittua. Ja eikös Ruotsissakin tullut vasta taannoin joku lakimuutos että Ufc-tapahtuman järjestäminen oli ylipäätään mahdollista? Eli sikäli on aivan turha mennä noihin "Suomi on takapajula" -heittoihin.
Minusta oleellista on se, että MMA Finland ja sen omistajat maksavat veronsa ja siksi yhteiskunnan rahoittama infrastuktuuri pitäisi olla heillä käytössä siinä kuin muillakin. Kyseessä on kuitenkin laillinen ja hyvien tapojen mukainen tapahtuma. Urheilukilpailuiden järjestäminen ei huononna Musiikkitalon imagoa sen enempää kuin jonkun firman koulutuspäivienkään.
Ei se nyt noin mene. Jos haluaisit pistää sinne pystyyn esteratsastuksen pikakisat, niin tuskin onnistuisi sekään. Ettekö te tajua, että vaikka se olisi kuinka veronmaksajien maksama, niin ei sinne nyt helvetti mennä mitä tahansa tapahtumaa virittämään, se on MUSIIKKITALO, ei mikään messukeskus jossa on kirpputorista 400m viestiin asti tapahtumia. Miten jengi ei näe tommoisen kulttuurillisen talon imagoa ja käyttötarkoitusta? Ei se ole mikään Tuurin Kyläkauppa, jossa on mummonheittoa ja pilkkikisaa, se on edelleen arvostettu musiikkitalo ja näkeehän sen nyt tuosta ohjelmatarjonnastakin mikä linja niillä on.Minusta oleellista on se, että MMA Finland ja sen omistajat maksavat veronsa ja siksi yhteiskunnan rahoittama infrastuktuuri pitäisi olla heillä käytössä siinä kuin muillakin.
Mitä tulee tähän musiikkitalokeissiin, niin pointtihan on tässä se, että minun henkilökohtaisesta mielestä asiakkaan tulisi voida vuokrata talo vaikka syödäkseen päivällistä päälavalla vaimon kanssa hääpäivänä, jos vain salissa ei ole ko. iltana varausta ja asiakas halua maksaa siitä. Siellä on ollut vaalivalvojaista ja firman koulutuspäivää, joissa musiikki ei käsittääkseni näytellyt sen isompaa roolia kun meilläkään. Kyllähän meilläkin musiikki soi.
__________________
- me katsomme olevamme musiikkitalon potentiaalinen asiakas. Oikea kysymys EI ole nähdäksemme se, että "mikä vika jäähallissa on". Me asiakkaana haluamme ko. tilan ja olemme siitä valmiit maksamaan. Jos menet ravintolaan ja tilaat pihvin, niin tuskin tarjoilija kysyy, että mikäs vika meidän falafelissa on? Pihvi tulee pöytään ja sillä sipuli. Tai sitten sanotaan, että "teille ei tarjoilla", niikuin meille kävi.
__________________
Ongelmahan on se, että musiikkitalon johto pelailee leikkirahalla - eli meidän rahoilla. Jos Harkimolta pyydetään Hartwall-Areenaa vuokralle viikonlopuksi vaikkapa siihen kikkelihippaan, niin varmasti löytyy hinta. Siellä kun on pakko ottaa rahaa vastaan silloin kun sitä on tulossa.
Näyttääkö tuo nyt jonkun mielestä siltä, että sinne ekana laitettais häkki?
Jaa, kouluthan maksetaan verorahoilla ja ne on kesäsin tyhjillään. Vois varmaan järjestää pornomessut jollain ala-asteella.
Jaa, kouluthan maksetaan verorahoilla ja ne on kesäsin tyhjillään. Vois varmaan järjestää pornomessut jollain ala-asteella.