Ei kyllä jaksa ymmärtää miten tikustilla on palava tarve puolustella näitä roskasakkeja. Eikö yhtään tule mieleen et sussakin virtaa kirjoituksista päätellen myös suomalainen veri.
Väärin.
Olen ylpeä suomalaisesta verestä. Mutta jos suomalaisuus määritellään suurimman osan tämän ketjun kirjoittajien mukaan, niin olisin mielummin vaikka mongoli. Mä en tietenkään puolustele murhaajia tai raiskaajia. Luulisi nyt tajuavan. Mä puolustelen niitä ulkomaalaisia, joita suurin osa tässä maassa on, eli ihan normikansaa. Nää mutakuonojutut, vaikka ei saisi, niin keittää mulla yli, koska olen ylpeä myös siitä, että mussa virtaa muuta verta. Näiden viimeisten sivujen juttujen perusteella kaikki Suomessa asuvat ulkomaalaiset puukottavat surutta viattomia suomalaisia. Vittu mitä paskaa.
Matkustanut ja asunut oon monessa maassa ja voin sanoa suoralta kädeltä, että missään en ole nähnyt näin sisäänpäin kasvaneita epäsosiaalisia synkkiä ja vieläpä nuoria miehiä kuin Suomessa, jotka pelkäävät / vierastavat ja automaattisesti vihaavat kaikkea erilaista ja eri näköistä ja se on todella valitettavaa. Venäjä nyt on rasistisin paskamaa ikinä, mutta Venäjällä ne sentään uskaltavat näyttää tunteensa ja kovaan ääneen ilmaisevat vihansa kohtia maahamuuttajia ja käyvät kimppuun. Ei sekään TIETENKÄÄN hyvä juttu ole, mutta parempi sekin kuin hiirenhiljaisia vässyköitä, jotka purkavat antipatiansa keskustelufoorumeilla. Itse lähes koko ikäni oon kohdannut semmosta piilorasismia monesta suunnasta eri tilanteissa osittain myös siksi, että olen jatkuvasti tekemisissä ulkomaalaisten kanssa ja suomalaisen silmissä olen siis silloin automaattisesti somalineekeriählämiapina. Voin sanoa, että piilorasismi vituttaa eniten. Tulisi mielummin sanomaan päin naamaa, kuin kieroilemalla ja elekielellä näyttää, että on säälittävä paskiainen joka ei uskalla mielipidettään julkisesti tuoda esille. Onneksi tänä päivänä on täällä etelärannikolla sen verran kansainvälistä tallaajaa kaduilla, että tätä paskaa en ole kohdannut vähään aikaan.
Esimerkki: Suomessa meitä vaikka 5 hklöä kysytään randomtyypiltä reittiohjeita, niin ilmeestä näkee heti pienen paniikin ja epämukavan olon tältä tyypiltä, joka yrittää nopeasti hoitaa tilanteen pois alta. Hollannissa monesti kysynyt randomtyypeiltä reittiohjeita jonnekin, niin
joka kerta randomtyypistä näkee, että mielellään haluaa auttaa ja on lähtenyt jopa itse henk.koht näyttäämään halutun paikan, vaikka ollut minkälainen mamuposse kyseessä. Tämä vain yksi esimerkki. Voin antaa kymmeniä vastaavia esimerkkejä, mutta pointti varmaan selvisi.
En siis puolustele paskasakkia jota tänne rahdataan, mutta ottaa päähän yleinen asenne ulkomaalaisia kohtaan ja kaikkien hyvien tyyppien leimaaminen paskojen tyyppien takia. Tälläkin foorumilla tuntuu, että monet kirjoittajat oikein odottavat ja kärkkyvät, että yksi mamu tekee jotain, jotta päästään äkkiä pasteamaan juttu tänne ja jauhamaan siitä taas sivutolkulla.
Karkasi vähän käsistä tämä vastaus sun postiin. Välillä kato innostuu vähän. ;)