Kiitos kaikille vastauksista, ne olivat juuri sellaisia kuin odotinkin. Etenkin Dragonin vastaus oli kattava ja hyvin perusteltu. Ei ollut mitenkään yllättävää, että vastaajat vastasivat lähinnä esittämiini ateismin (oletettuihin) ongelmiin ja/tai edustivat ateistisia/antiteistisiä näkökantoja.
Esitän alla omat mietteeni ja mielipiteeni vastauksistanne. Painotan, että olen tutkinut aihetta varsin vähän ja paljon kirjoittamastani perustuu vain omiin ajatuksiini tai päätelmiini. Siksi olenkin kiitollinen, kun voitte jakaa tietoanne ja ajatuksianne.
1. Maailmankaikkeuden synty ja kehitys tyhjästä: "Miksi mitään on olemassa? Miksi luonnonlait ovat sellaiset kuin ovat? Miten maailmasta tuli juuri tällainen, monin tavoin käsittämättömän epätodennäköinen, hämmästyttävällä tavalla yhteensopiva ja täydellinen elämän syntyä ja ylläpitoa varten?"
Nämä kysymykset eivät ole pelkästään ateismin ongelmia ja vaikka emme pystyisi kysymyksiin vastaamaan, niin se heikenne ateismia ja älyllisen rehellisyyden periaatetta. Pitää uskaltaa sanoa ettemme tiedä jos emme tiedä. Väitteet Jumalan, Allahin tai Shivan luomasta maailmankaikkeudesta ei vastaa mihinkään kysymykseen, se ei tuo yhtään uutta tietoa keskusteluun.
Tiede pyrkii selittämään maailmankaikkeutta samoin kuin automekaanikko voisi selittää Henry Fordin suunnitteleman auton moottorin toimintaperiaatetta. Henry Fordia ei kuitenkaan löydy moottorin sisältä; voidaan ajatella, ettei myöskään Jumalaa löydy luomistyöstä, vaikka merkit Hänen toiminnastaan olisivat löydettävissä kaikkialla. Tiede yrittää vastata kysymykseen: "Miten?" Uskonto taas pyrkii vastaamaan kysymykseen: "Miksi?" Mielestäni vain yhteen kysymykseen vastaaminen ei anna tyydyttävää kokonaiskuvaa todellisuudesta.
Me emme tiedä onko maailmankaikkeus kehittynyt tyhjästä ja onko sitä ennen mahdollisesti ollut jotain. Odotan myös, että joku fyysikko vetää herneet nokkaansa, kun käytän termiä: "ennen maailmankaikkeuden syntyä". Mun mielestä me emme myöskään ymmärrä aika-avaruuden luonnetta ja rakennetta niin hyvin, että voisimme absoluuttisesti sanoa kaiken syntyneet alkuräjähdyksessä. Jokin ennen alkuräjähdystä johtaa ikävä kyllä samanlaiseen paradoksiin, kuin "Jumala loi maailmankaikkeuden lause".
Jumala teki alkuräjähdyksen:
Nykyhetki --------------------alkuräjähdys <--- Jumala <= Mistä Jumala sai alkunsa?
Jos Jumala on luonut aineen, ajan ja avaruuden, voidaan olettaa Hänen toimivan (myös) luodun universumin ulkopuolelta. Maailmankaikkeus on ikään kuin seinävaate tai taulu, jonka Jumala on maalannut ja jossa aika on vain yksi ulottuvuus lisää. Seinävaatteessa on ihmisen vapaasta tahdosta johtuen joitakin satunnaisia elementtejä, joita Jumala on päättänyt olla kontrolloimatta, mutta kokonaiskuva on kuitenkin täysin Jumalan käsialaa. Näin ollen Jumala (ajan ulkopuolisena olentona) ei tarvitse alkusyytä.
Alkuräjähdys on normaali tapahtumasarja maailmankaikkeudessa:
Nykyhetki---------------------alkuräjähdys<-------------muita tapahtumia, ehkä aikaisempia alkuräjähdyksiä, ehkä ääretön määrä<= Mistä ne ovat lähteneet liikkeelle?
Voidaan olettaa, että entropian kasvusta johtuen ikuinen/oskilloiva maailmankaikkeus olisi jo tullut päätepysäkilleen (ikuisuus sitten), mikä tarkoittaisi sitä, että todella ikuinen maailmankaikkeus olisi mahdottomuus. Kenties maailmankaikkeuden synty ei kuitenkaan vaadi ajan alkuhetkeen liittyvän luonteensa vuoksi alkusyytä, vaan on ajallisesti ikään kuin suuren pallon lakipiste (tai pohjoisnapa), josta kaikki lähtee liikkeelle. Näin ollen maailmankaikkeus laajenee päiväntasaajalle asti, jonka jälkeen se joko jatkaa laajenemistaan tai luhistuu, jolloin ajan ja aineen loppu voidaan nähdä ikään kuin etelänapana. Nämä ovat kuitenkin lähes puhtaasti metafyysisiä ajatusleikkejä ilman kovinkaan vankkaa tieteellistä pohjaa.
Selkeää vastausta ei ole, jos äärettömyyttä todella on olemassa luonnossa, niin ehkä se pelkästään selittää universumin luonnollisten tapahtumien seurauksena. Tässä väitteessä ei myöskään ole logiikkaa mutta ymmärtääkseni kvanttifysiikka on jo osoittanut meille, että syy-seuraus ja logiikka eivät välttämättä toimi samalla tavalla kaikilla todellisuuden tasoille - tyhjiö ei ole tyhjiö ja sitä rataa :jahas:
Täydellinen universumi elämälle sanot? Miksi kummassa 99,999999999% koko universumista on elämälle vihamielistä aluetta?
Universumissa ei olisi kovinkaan monen asian tarvinnut mennä erilailla, niin elämä (sellaisena kuin me sen ymmärrämme) olisi mahdotonta. Mitä jos kvarkkien ja antikvarkkien määrä olisi ollut täsmälleen sama (mikä tuntuisi loogisimmalta), silloinhan massan omaavaa ainetta ei olisi lainkaan? On spekuloitu, että puhtaasti energiasta koostuva universumi olisi ylivoimaisesti todennäköisin vaihtoehto. Entä jos universumissa olisi ollut pikkiriikkisen enemmän ainetta? Voidaan olettaa, että se olisi luhistunut, ennen kuin elämää olisi ehtinyt kehittyä. Mikäli taustasäteilyä olisi hiukankin vähemmän, tähdet ja galaksit eivät olisi voineet kehittyä. Jos sitä taas olisi enemmän, universumi koostuisi vain suunnattomista mustista aukoista. Molemmissa tapauksissa meidän tuntemamme kaltainen elämä olisi mahdotonta. Ja niin edelleen. Kävikö meillä vain uskomaton tuuri?
2. Elämän ja tietoisuuden synty: "Miten elämä ja tietoisuus voivat syntyä aineesta ja energiasta?"
Yksittäisten ajatusprosessien emergenttinen kokonaisuus?
Mutta miten nämä ajatusprosessit syntyvät? Ja miten kyseiset kokonaisuudet voidaan havaita, tiedostaa ja käsitellä älyllisesti?
3. Persoonan alkuperä: "Miksi minä olen minä? Miten juuri minun tietoisuuteni on liitetty juuri siihen aineeseen ja energiaan, josta fyysinen ruumiini koostuu?"
Mihin muuhun sitä voisi persoonallisuutta voisi liittää? Onko olemassa jotain muuta kuin ainetta ja energiaa?
Nuo vastakysymykset eivät vastanneet siihen kysymykseen, miksi juuri minä olen minä. Lisäksi voidaan kysyä, miten keho, joka uusiutuu jatkuvasti, voi ylläpitää tietoisuutta? Ne hiukkaset, joista fyysinen ruumiini koostuu tällä hetkellä, ovat täysin eri hiukkasia kuin ne, jotka muodostavat ruumiini 50 vuoden päästä. Silti tietoisuus säilyy.
Entä miten naturalismi selittää seuraavat ontologiselle monismille ongelmalliset käsitteet (lista lainattu Tapio Puolimatkalta):
a) tietoisuus,
b) vapaa tahto,
c) järjellisyys,
d) minuus,
e) itseisarvo,
f) ehdottomat ihmisoikeudet,
g) ihmisarvo,
h) ihmiselämän tarkoitus ja
i) ihmiselämän täyteys?
Vastauksena vastakysymyksiisi voidaan esittää ajatus dualistisesta ihmisestä, jolla on sekä ruumis että sielu. Tästä ontologisesta hengen ja materian dualismista on olemassa kuitenkin vain filosofian todistus, ei konkreettista empiiristä todistusaineistoa (eikä sellaista välttämättä koskaan saadakaan).
4. Eettisen koodin alkuperä: "Mikä saa meidät toimimaan vastoin vaistojamme ja omaa etuamme? Mikä saa meidät valitsemaan yhden tavan toimia ja hylkäämään toisen, usein helpomman ja itselle hyödyllisemmän? Miksei luonnonvalinta ole kitkenyt epäitsekästä käytöstä ihmislajista?"
Laumaeläimenä ihminen on jatkuvassa konfliktissa oman edun ja yhteisön edun välillä. Usein ryhmän ja yhteisön etu palvelee myös omaa etua.
Mutta entäs silloin kuin yhteisön etu ei palvele omaa etua? Usein silloinkin henkilö valitsee silti yhteisön edun. Tästä probleemasta Powerhousu ja Juoni heittikin jo juttua, ks vastaukseni heille.
5. Ateismin alkuperä (naturalistinen maailmankatsomus?): "Eikö naturalistinen maailmankatsomus vaadi yhtälailla uskoa ja olettamuksia kuin usko maailmankaikkeuden alullepanneeseen Luojaan ja ole siten ristiriidassa oman skeptisen, todistusaineestoon tukeutuvan luonteensa kanssa?"
Ateisteilla on perustelemattomia uskomuksia ja olettamuksia myös ajatusprosessien pohjalla. Ymmärtäisin, että ateistien tavoite on seuraava: Mahdollisimman vähäinen määrä perustelemattomia uskomuksia korvaamassa tietoa.
Jalo tavoite, joka tosin on mielestäni ehkä lähempänä agnostisismia kuin puhdasta ateismia.
6. Ateismin alkuperä yksilössä (ympäristön vaikutus?): "Johtuuko jonkin tietyn henkilön Jumalan kieltäminen (ateismi) vain siitä, että hän on elänyt ja kasvanut ateistisessa ympäristössä ja/tai omaksunut ympäristöstään ateismia tukevia näkemyksiä?"
7. Ateismin mukanaan tuomat yhteiskunnalliset ongelmat: "Ateismista kumpuavia ajatusmalleja on käytetty epäeettisten agendojen levittämiseen (esim natsit ja eugeniikka; Hoxhan Albania). Voidaanko näin tehdä myös vastaisuudessa? Aiheuttaisiko ateismi vallitsevana näkemyksenä anarkiaa ja moraalittomuutta? Entä kumoaisiko täysateistinen maailmanjärjestys uskontojen hyvät vaikutukset? Olisiko ihmiskunnalle parempi jatkaa olemassaoloaan uskossa kuin ateismissa?"
Mitkä ihmeen ateismista kumpuavat yhteiskunnalliset ongelmat? Pohjoismaat ja Eurooppa ovat uskonnotonta aluetta maailmassa, ei täällä tunnu olevan valtavia yhteiskunnallisia ongelmia - varsinkaan ateismista lähtöisin olevia. En myöskään jaa ajatusta, että natsismi ja eugeniikka olisivat ateismista lähtöisin, koska yhden oppi kansankunnan ylivertaisuudessa ei millään lailla liity ateismiin, eiköhän ne nyt vaan ollut nationalismia korotettuna toiseen potenssiin.
Ylivertaisuus on pikemminkin dogmaattisten uskontojen käsite: tosiuskoiset vs. vääräuskoiset. Mun mielestä meillä on selkeää evidenssiä jo näyttää, että sekulaarinen maailmanjärjestys, joka sallisi maailmankatsomuksellisen vapauden olisi parempi kuin nykyinen uskonryhmien välinen kamppailu, jota näemme maailmassa.
En kirjoittanut ateismista kumpuavista yhteiskunnallisista ongelmista vaan ateismin mukanaan tuomista ongelmista, jotka kumpuavat ateistisista ajatusmalleista. Ks. vastaukseni varjottomalle.
8. Ateismin lähetyssaarnaamiseen (antiteismiin) liittyvät ongelmat: "Jos joku löytää onnen ja mielenrauhan uskostaan, onko oikein viedä sitä häneltä pois? Onko parempi tietää totuus vai elää elämäänsä rauhassa ja onnellisena?"
Väärä dikotomia. Totuus ei tarkoita onnellisen ja rauhallisen elämän poissulkemista.
Mutta entäs jos se jonkun kohdalla tarkoittaa juuri sitä? Kuvitellaan, että vanha mummo istuu kiikkustuolissa, on koko ikänsä uskonut juutalaisen puusepän juttuihin ja odottaa pääsevänsä edesmenneen vaarikullan luo taivaan kotiin. Sinulla on mahdollisuus jollakin tapaa osoittaa hänen koko uskonkäsityksensä vääräksi tai ainakin äärimmäisen epätodennäköiseksi ja samalla järkyttää hänen koko olemisensa perustuksia. Tekisitkö niin vai antaisitko mummelin olla rauhassa?
No eipä mullakaan mitään absoluuttisia vastauksia ole noihin kysymyksiin, osa on puhdasta spekulaatiota ja suureen osaan voin sanoa suoraan etten tiedä.
Erittäin hyviä vastauksia annoit. Uskallat kyseenalaistaa ja leikitellä erilaisilla ajatuksilla huolimatta siitä, että oma kantasi on vahva ja selkeä. Näen perusteluissasi yhtäläisyyksiä Richard Dawkinsin älylliseen tapaan lähestyä aihetta, vaikket tekstisi perusteella vaikutakaan yhtä aggressiiviselta ja ehdottomalta.
Mietin itse ihan samaa. Mun mielestä ei ole mielekästä miettiä miksi juuri me olemme olemassa. Maailmankaikkeus on kuitenkin niin suuri paikka, että jos tämä maapallo ei olisikaan elämälle sopiva paikka, "me" miettisimme ihan samaa asiaa jossain muualla. Ja musta tuntuu, että tälläkin hetkellä joku muu tuolla jossain miettii samaa asiaa. Se ei ole mikääm ihme, että olemme olemassa, vaan kun otetaan ääretön määrä planeettoja, niin se on jopa todennäköistä.
Planeettoja on käsittämättömän paljon (ei kuitenkaan ehkä ihan ääretöntä määrää, ellei uskota rajattomaan multiversumiin) ja voi ollakin todennäköistä, että muilla planeetoilla on elämää (riippuen täysin elämän syntymekanismeista, joita ei vielä täysin ymmärretä). Oma universumimme on juuri sopivan kokoinen ja mallinen, jotta elämää pystyy yhdellä tai useammalla planeetalla syntymään, kehittymään ja olemaan olemassa, mikä on äärimmäisen epätodennäköistä. Ks. vastaukseni Dragonille.
Tähän sanoisin lisäksi, että lajin säilyminen on tärkeämpää, kuin yksilön säilyminen. Ja tällainen epäitsekäs käytös palvelee juuri sitä lajin säilymistä. Joskus se tapahtuu jopa yksilön säilymisen kustannuksella.
Juoni vastasikin tähän hyvin: "itsekkäästi toimivat yksilöt sukupolvien saatossa syrjäyttävät altruistiset lajitoverinsa geenipoolista." Tähänkin väittämään voidaan kuitenkin esittää vasta-argumentteja. Ks. vastaukseni Juonelle.
Ei tätä nyt voi pelkkänä totuutena pitää. On niitä varmaan ensimmäiseen ryhmään kulluviakin. Itse kuulun kyllä jälkimmäiseen. Olen tästä joskus puhunutkin, mutta laitetaan uudestaan, jos jotakin kiinnostaa.
Kasvoin perheessä, joka ei ollut mitenkään himouskovainen, mutta joitakin uskonnollisia asioita siellä tehtiin. Ruokarukoukset taisi olla joskus mukana ja pikkupoikana mulle luettiin aina iltarukous. Ei vanhemmat kuitenkaan ole ollenkaan uskonnollisia, mutta eivät myöskään ateisteja. Ennen koulua kävin joskus seurakunnan päiväkerhossa, joka on tietysti aikamoista aivopesua. Koulussa jatkui sama homma ja ala-aste oli jostain syystä varsin uskonnollinen. Ihan tavallinen koulu mutta, en tiedä miksi, siellä tuputettiin uskontoa. Joka aamu oli aamunavaus, joka oli ihan selvästi uskonnollinen. Hyvin usein veisattiin päätteeksi joku virsi.
En muista miten vanha olin, mutta todennäköisesti ala-asteen loppupuolella, kun aloin tosissaan miettiä Jumalan olemassaoloa. Se ei vain käynyt järkeen, että sellainen jossain olisi. Musta tuli vähitellen agnostikko, enkä oikeastaan miettinyt koko asiaa pitkään aikaan. Jotenkin vain koko ajatus Jumalasta alkoi vähitellen kuulostaa yhä naurettavammalta, ja mitä enemmän asiaa mietti, niin sitä varmempi olin asiasta. Nyt olin ateisti. Tästä vähitellen, kiitos uskontokeskustelujen sun muiden, Jumalan naurettavuus meni vielä pidemmälle ja musta tuli antiteisti, jumalankieltäjä joka ei voi ymmärtää ajatusta, että joku uskoo satuolentoon. Jotenkin surullista, että olen asettunut näinkin rankasti uskontoa vastaan. Yleensä pystyn ajattelemaan asioita monelta eri kantilta, jopa niitä joista olen eri mieltä. Tässä aiheessa se vain on mennyt ohi ja ikävä kyllä melkein halveksun uskovaisia.
Mä ainakin kunnioitan uskovia ihmisiä ja tunnen sympatiaa heitä kohtaan. Mielestäni keskinäinen kunnioitus ja toisen huomioon ottava vuoropuhelu olisi tärkeää nykypäivän ideologisesti pirstaloituneessa maailmassa. Siihen pyrin myös itse. Pyrin myös erottamaan uskon ja uskonnon. Hyvin usein uskonto myrkyttää uskon.
Muuten, tuo sun uskonkehityksen tarina on mielenkiintoinen. Veikkaanpa, että varsin moni voi samaistua siihen.
Minusta nuo kysymykset on aseteltu jo perimiltään väärin, ainakin osaksi.
Kysymyset on sinällään samantekeviä, kutsutko niitä tietämykseksi vai uskoksi. Kyseessä on vain sen ihmisen ajatus maailma joka on kyseiset asiat hyväksyny todeksi. Se on saman tekevää millä näitä asioita perustelee uskolla, vai tiedolla. Riippumatta siis siitä tekeekö väittämän tietämyksestä vaiko uskomuksesta, tieto/usko jonka omaa voi osoittautua olevan väärässä. Tällöin kyseessä on sen asian todistaminen ja se on ainut millä on merkitystä. Eli se on olennaisempaa millä tämä tieto/uskomus on perusteltu ja tulisiko sitä siis pitää totena.
Lainaanpa tähän nyt tosta eroakirkosta ketjusta, kun nää aiheet nyt nivoutuu niin hyvin yhteen.
En nyt haluaisi vaikuttaa kielipoliisilta tai nipottajalta, mutta tuo teksti on kuin kännisen kirjoittamaa. Multa kului kauan, ennen kuin tajusin, mitä ehkä ajat takaa. Eli (luulen, että) mielestäsi ongelmat, joita esittelin, eivät niinkään liity ateismiin kuin naturalismiin ja/tai tieteeseen. Eli siis ateismi uskonkäsityksenä ei edes pyri vastaamaan esitettyihin ongelmiin. Olenko oikeassa tässä tulkinnassani?
Hyvin sanottu toi Onnela-kolli
Mutta miksi ateismi on tarvinnut näitä muita merkityksiä. Siksi koska uskonnolinen usko on ollut valtaa pitävää ja se on tarvinnut kumoutuakseen perusteluja. Muutenhan se olisi juuri tuota välinpitämättömyttä ko asiaa kohtaan. Jollei uskonnottomiin vaikuttaisi suoraan uskovaisten teot. Esimerkiksi evoluutiota on tarvittu kumoamaan luomisoppia. Mutta sitä on turha ateismiin sinällään liittää. Sitä on tarvittu vain kumoamaan väite, todistamattomista asioista. Ja ylipäätäänsä toi kumoaminen on ollut väärän suuntainen, koska ennen sitä on pidetty uskoa tosi asiana. Eli sitä ei olisi tarvinnut tehdä, jos ensimmäinen väitös olisi pystytty todistamaan.
Se että jokku on käyttänyt evoluutioteoriaa, vaikkakin virheellisesti, oman rotunsa, agendansa ajamiseen ei tee siittä mitenkään ateistista. Evoluutio oli jo täällä ennen ihmistä. Tämä on ollut vain luonnonvoima, joka on osoittanut jonkun uskomuksen vääräksi. Ollaan aivan eriasiassa, kuin silloinkun päätetään kostaa jeesuksen kuolema jollekkin kansan osalle.
En väittänyt, että ateismia ideologiana olisi käytetty perustelulla eugeniikalle tai natsien suorittamille puhdistuksille. Kysymyksessäni pohdin sitä, olisivatko kyseiset tapahtumat tapahtuneet kristillisten arvojen vallitsemassa yhteiskunnassa. Eli, vaikka jokin tietty uskonkäsitys olisi "väärässä", olisiko silti oikeutettua tai hyväksi ihmiskunnalle pitää sitä yllä, jotta sen mukanaan tuomat hyvät asiat säilyisivät. Voi olla, kuten Dragon sanoi, että sekulaarinen maailmanjärjestys olisi paras vaihtoehto. Mielestäni kuitenkin kristilliset arvot puhtaimmillaan (lähimpänä, vaikkei silti täydellisenä, esimerkkinä ensimmäisen vuosisadan alkukirkko) tekisivät maailmasta paremman paikan. Eri asia on, riittäisikö keskiverto ihmisen moraali toimimaan osana kyseisille arvoille perustuvaa yhteiskuntaa.
Darwinin rakkikoirana tunnettu Thomas Henry Huxley piti ateistisista/agnostisista näkemyksistään huolimatta Raamatun lukemista kouluissa tärkeänä. Hänen mielestään sen moraaliset opetukset ja kielen oivaltava käyttö olivat liian tärkeitä huomiotta jätettäviksi. Hän kuvasi ajatusmalliaan torakkavertauksella: eihän laivaakaan upoteta, että torakat saataisiin tuhottua. Uskonnon huonojen puolten tuhoamiseksi uskontoa (tai uskoa) itseään ei tarvitse hävittää.
Näin todella ajateltiin biologienkin keskuudessa johonkin 1960-luvulle saakka, kunnes joku todella alkoi ajatella asiaa.
Yksityiskohtiin menemättä pääsääntönä voi sanoa että tuollainen 'lajin hyväksi'-ajattelu ei toimi, koska itsekkäästi toimivat yksilöt sukupolvien saatossa syrjäyttävät altruistiset lajitoverinsa geenipoolista.
Entä jos tietyt yhteisöt, joissa altruismi on yleisempää, ovat sukupolvien saatossa selvinneet paremmin kuin yhteisöt, joissa itsekäs käytös on vallitseva toimintamalli? Voiko luonnonvalintaa soveltaa yksilöiden lisäksi myös kokonaisiin yhteisöihin? Entä perustuuko kyseisenlainen sukupolvelta toiselle periytyvä altruismi geeneihin vai (paremman termin puutteessa) meemeihin, eli onko se perinnöllistä vai opittua? Sanottakoon vielä, että nämä kysymykseni saattavat olla naiiveja, koska ne perustuvat puhtaalle spekulaatiolle ilman sen suurempaa aiheeseen perehtymistä.
Ihmisen altruistista toimintaa kuvaamaan käytetään erinäisiä peliteoreettisia malleja, joista
vangin dilemma lienee tunnetuin. Toisinaan siis yhteistyö yksinkertaisesti on kannattavampaa kuin puhtaan itsekäs toiminta.
Mutta entäs silloin, kun yhteistyöstä ei ole mitään hyötyä yksilölle? Tai kun yksilö uhraa itsensä yhteisön puolesta? Peliteoria ei mielestäni missään määrin selitä näitä tilanteita.
...
Esitän nyt eettiseen koodiin liittyvän ongelman uudella tavalla, koska en koe, että siihen on tullut vielä kattavaa vastausta. Käytetään vaikkapa C. S. Lewisin piano-vertausta. Kuvitellaan, että sekä itsesuojeluvaisto (tai nälkä, panetus tai mikä tahansa muu itsekäs vaisto/tarve) että yhteisön suojelemisen vaisto ovat pianon koskettimia. Ihminen saattaa kuitenkin valita näistä kahdesta vaistosta heikomman. Mikä saa tekemään tuon valinnan? Tekijä, joka aiheuttaa valinnan, ei voi olla itsessään vaisto; pianon soittajan päätös painaa tiettyä kosketinta ei voi olla kosketin itse. On siis oltava jokin vaistojen ulkopuolinen eettinen, mahdollisesti universaali ohjenuora. Vai onko?
...
Odottaisin myös jotain suoraselkäistä kristittyä (tai vaikka avointa ja ajatusleikistä kiinnostunutta ateistia) vastaamaan näihin kristinuskoon liittyviin ongelmiin:
1.
Jumalan hiljaisuus: "Miksi Jumala päättää puuttua joihinkin historian tapahtumiin, mutta jättää puuttumatta toisiin? Miksi Jumala sallii niin paljon pahaa tapahtuvan?"
2.
Uskonvalinta: "Jos Jumala antaa uskon tai vähintään luo ihmismielen ja tämän ympäristön siten, että niillä on vahva vaikutus ihmisen uskoon, onko ihminen tarpeeksi vastuussa valitsemastaan uskosta/epäuskosta päästäkseen taivaaseen tai joutuakseen helvettiin?"
3.
Jumalan selän taakse jääneet: "Miksi Jumala antaa itsestään suuremman todistuksen joillekin ihmisille, mutta vaikuttaa jättävän toiset huomiotta? Mitä tapahtuu niille ihmisille (enemmistölle?), jotka eivät ole koskaan kuulleet Kristuksesta?"
4.
Helvetin olemassaolo: "Jos Jumala on kaikkivoipa ja täydellisen hyvä, miksi Hän lähettää osan ihmisistä helvettiin ja miksi helvetti on ylipäänsä olemassa?"
5.
Raamatun näennäinen ristiriitaisuus: "Miksi Jumala käskee kansanmurhia Vanhassa Testamentissa, mutta sanoo silti kymmenessä käskyssä 'Älä tapa'? Entä miksi Vanhassa Testamentissa kuolemanjälkeisestä elämästä annetaan niin erilainen kuva kuin Uudessa Testamentissa?"
6.
Raamatun tulkinta: "Onko Raamatun jokainen sana totta? Jos on, miten voidaan selittää sen keskenään näennäisesti ristiriidassa olevat kohdat? Jos ei ole, miten valita ns. oikeat kohdat Raamatusta? Voiko Raamattu olla Jumalan ilmoitus ja kristinuskon korkein auktoriteetti olematta kokonaisuudessaan tosi?"
7.
Kristinuskon alkuperä (kuolemanpelko?): "Olemattomuuden ja kuoleman ajatukset saattavat tuntua ahdistavilta. Pohjautuuko kristinusko (ja muut uskonnot) ihmisen olemassaolemattomuuden pelkoon?"
8.
Uskon alkuperä yksilössä (ympäristön vaikutus?): "Johtuuko jonkin tietyn henkilön usko/uskonto vain siitä, missä ympäristössä hän on kasvanut ja elänyt ja mitä vaikutteita hän on ympäristöstään omaksunut?"
9.
Kristinuskon mukanaan tuomat yhteiskunnalliset ongelmat: "Kristinuskoa (ja muita uskontoja) on käytetty perusteena sotiin (ristiretket), tieteellisen todistusaineiston vähättelyyn (Galileo Galilein oikeudenkäynti) ja esim ehkäisyvälineiden käytön tuomitsemiseen (katolinen kirkko). Olisiko ihmiskunnalle parempi hylätä uskonnot ja jatkaa olemassaoloaan ateistisena?"
