MULTI Call Of Duty: Modern Warfare 2

Joo, ei noi sniperin kanssa istuvat niin paljoa häiritse kuin puukkomestarit, joita on lähes mahdoton väistellä yhtään pienemmässä mapisssa. Camppijä on paljon helpompi tiputtaa (esim. UAV:ta käyttäen) kuin joku moramanne. Ensimmäisessä MW:ssä puukolla ei tosiaan pystynyt kikkailemaan samalla tavalla kuin uusimassa MW:ssä, mikä varmaan antaa näille puukon käyttäjille jonkun fiiliksen, että ''jes, keksin uuden kikan ja vrägiä tulee''. Naatin heitin kädessä juoksevat ovat myös ärsyttäviä, mutta eivät silti pärjää vitutusbarometrissä puukkojuoksijoille. :D
 
Tuntuu, että noita puukkosankareita on erityisen paljon just noissa pelimodeissa, joissa ei kauheesti ideaa ole. Tarkoitan siis juuri esimerkiksi team deathmatchiä, joissa suurin osa pelaajista vain vipeltää pitkin mappia ja jahtaa fragejä. Olen nyt pelannut suht paljon dominationia ja meno on ihan erilaista. Nyt on tullut 4 päivää mätettyä peliä netissä melko kivalla tahdilla ja onhan tuo omista teknisistä heikkouksistaankin riippumatta perkeleen hauskaa :) Lagia nyt tuntuu välillä olevan, mutta eipä sitä suurelta osin ajasta ole niin paljon, että se oikeasti alkaisi oikeasti haittamaan ja jos näin tekee niin uuden porukan etsiminen lobbystä auttaa yleensä asiaa. Ja huomiona voisin sanoa, että nyt kun tuota on tullut se noin 30h pelattua niin en ole nähnyt vielä yhtään aimbottia tai wallhackiä. Sinäänsä ihan posiviitinen yllätys.

Edit. typoja
 
Olen nyt pelannut suht paljon dominationia ja meno on ihan erilaista.

Parhauttahan pelissä on search&destroy.

Ja noobituubi on kyllä aika kultaa. Ai sitä itkun määrää kun Afganissa tai jossakin muussa kentässä lasauttaa kierroksen alussa vihollisryppääseen noobituubilla :hyvä:
 
Parhauttahan pelissä on search&destroy.

Ja noobituubi on kyllä aika kultaa. Ai sitä itkun määrää kun Afganissa tai jossakin muussa kentässä lasauttaa kierroksen alussa vihollisryppääseen noobituubilla :hyvä:

Joo S&D toki myös :) Samaa mieltä kyllä tuosta noobituubista. Joku roti senkin käytössä, mutta joissain mapeissa noita pieniä taloja ja piiloja on sen verran paljon, että aina niissä joku hyypiö istuu niin helppo se on sieltä pamauttaa avaruuteen tuubilla. Eilen alkoi 3 tyypin klaaniporukkakin itkemään mun tuubin käytöstä vaikka sitä käytän yhdessä ainoassa classissa juurikin jatkuvien camppereiden takia. Olin kuulemma tietysti noob, homo, teini ja minulla ei ole yhtään skilliä...nämä tyypit ovat selvästi taitavampia kun he istuvat 5 kuolemaa peräkkäin täsmälleen samassa kohtaa makuullaan snipun kanssa.
 
Kaiholla kyllä muistelee PC-aikoja COD4:n parissa kun hyvillä servereillä oli nuubitubet sun muut turhat disabloitu. No, konsoleilla ei vissiin onnistu edes privaattimatseissa hostilta?
 
Just, jossain muuallakin on sit itketty. Tänään pelasin dominationia ja pelin jälkeen yksi ruotsalainen "mestari" laittoi pelin jälkeen viestin: " go play tdm if you gonna be a camper". Ihan kiva neuvo, mut favelassa on aika vaikee/turha kämpätä ja en sitä mielestäni tehnyt. No mutta katsoin sen leaderboardin ja jäbähän on boxin taulukossa sijalla 6000. Se on hakannut peliä jo 16 päivää ja nyt itkee, kun eliminoin hänet 6 kertaa muutamassa minuutissa ja itsehän olen aika nyyppä vielä verrattuna häneen...
 
Jouluna saapui tämä peli X360-versiona tähän talouteen. Yksinpelistä sen verran, että itse pidin erittäin paljon. Loistava tunnelma ja elokuvamainen toteutus. Ainoastaan Rio de Janeiron slummeissa oli hermot mennä, kun sitä porukkaa tunki joka helvetin kulmasta ja talon katoilta ja ylipäätänsä kaikkialta, mutta tarpeeksi monta kertaa kun väänsi, sai senkin suoritettua kunnialla. Juonessa tosin moni aukko täyttämättä, mutta toivottavasti MW3 vastaa kysymyksiin, kun se pelin loppukohtauksen perusteella on erittäin varmasti tulossa :D

Moninpeli on aivan loistava, suuri määrä monipuolisia Challengeja pitää mielenkiinnon yllä. Tulee pidettyä teemasessioita, että saa tietyn Challengen jne. Ainoa mikä itseltä tuntuu turhalta, ovat Emblet ja Titlet, jotka eivät kiinnosta oikeastaan ollenkaan. Pysynyt lähes kokoajan se helvetin siisti Suomen valtiolippu ja tutkankuva niiden paikalla. Aseista muodostunut suosikiksi omalla kohdallani FAMAS, johtuen luultavasti siitä, että jo aikoinaan Halo 2:ta pelatessa lempiase oli Battle Rifle. Nykyään ei tosin paljoa tule sillä pelattua, kun yrittänyt monipuolistaa käytettävää arsenaalia.

Xbox Live Gamertag: Tutkah
Lisäilkää jos kiinnostaa peliseura.
 
Ultracampperit vituttaa kyllä eniten. Kerran hc tdm:s kun yks norjalainen camppas koko ajan samas paikas ja tili oli 9-1 ja sit se kävi lesoilee et "kattokaa mun pojoi". Täräytin sitä omana tiimiläisenä muutaman kerran kiväärillä päähän kun sen camppinen vitutti joka mapissa - voi sitä angstia :D Oikeasti, peli on paljon mukavampaa kun siellä kentässä liikutaan eikä campata yhdessä samassa paikassa ja odoteta, että se vihu juoksee ohi ja ammuta selkään. Ite liikun tasaisesti ja "etsin" vihuja oli sitten aseena sniper rifle tai micro uzi.

Nyt kehittelen tasapuolisesti kaikkia aseita enkä puukkoile vähään aikaan kun kaikki ninja prot yms. perkit on täynnä.
 
paras setuppi on kyl

1st: Intervention
2nd: Stinger

Perkit:

Sleight hand pro
Stopping Power Pro
Ninja Pro


tolla sleight hand prolla pystyy tähtää nii sairaan nopeesti että ku rushit snipan kans ni klik scope ja klik tappo ainoa mikä vaa pysäyttää niin on morahomot.

muuten ei morat enää ärsytä, mutta Commando pro perkki on niin överi siis mitä helvettiä siinä oikee tapahtuu ku jätkä tyylii teleporttaa portaat ylös ja puukon selkää.

toinen hauska juttu että Carepackage kranu kädes ja puukko perkit setupis ni äijä juoksee lujempaa mitä Emergency Drop kone tai Stealth Bomber
 
Nyt on tullut pelattua PS3:lla tuota kun eilen hankin pelin ja konsolin. Hauska peli, mutta nettipeli tahtoo olla mallia spawnaa ja kuole. :hyvä: Aikaisempi MW on tuttu PC:llä ja konsolilla ei ole koskaan pelattu fps-pelejä, että kai se on sitten ihan normaalia. Nimimerkki jarhu voi lisätä ystävälistalle, jos tahtoo kuolevaista sorttia olevaa peliseuraa :D
 
Heh. Mua ärsyttää vain, että jotkut juoksee puukko kädes kill streakit ja nukettaa kentän. Esim. eilen sellasella oli 54/2 K/D. Infinity Ward vois korjata ton lähitaistelun. Ei mitään järkeä, kun porukka juoksee kuin Terminaattorin robotit ja puukottaa 10 metrin päästä. :jahas:
 
Heh. Mua ärsyttää vain, että jotkut juoksee puukko kädes kill streakit ja nukettaa kentän. Esim. eilen sellasella oli 54/2 K/D. Infinity Ward vois korjata ton lähitaistelun. Ei mitään järkeä, kun porukka juoksee kuin Terminaattorin robotit ja puukottaa 10 metrin päästä. :jahas:

tollaset tyypit on botteja... vaikka juoksee peräsä ja ampuu nii ei kuole
 
joku puhu eilen kovasti että reporttaa jätkän ku se käytti sitä kranu juttua että juoksee lujempaa. tämä herra ainakin väitti että se luokitellaan huijaamiseksi ja sanoi reporttaavansa kyseisen morattajan steamille
 
Luulen että puhutte nyt konsoleilla pelaamisesta? Koska tommoset 54/2 kpd nyt ei oikein pc:llä onnistu ellei tosissaan vastustajat ole tasoa ameeba..

Oon joitain videoita katsonut sunputkesta, missä konsolilla kyseistä peliä pelataan ja se kyllä näyttää uskomattoman helpolta, kun ei kukaan ammu edes takasin. Tosin en itsekkään tikuilla osaa/tykkää fps pelejä pelata..
 
Luulen että puhutte nyt konsoleilla pelaamisesta? Koska tommoset 54/2 kpd nyt ei oikein pc:llä onnistu ellei tosissaan vastustajat ole tasoa ameeba..

Olin melkein itse kommentoimassa, että taidatte pelata pc:llä, koska ei konsoleilla mielestäni tuollaisia botteja ole ja jos joku leikkii puukon kanssa niin kyllä ne on helposti listittävissä. Pro-pelaajat vetäää kyllä suht helposti tuollaista 30:2 ratiota, mutta harvemmin puukolla vaan tuollaisella puolittaisella camppaamisella.
 
Back
Ylös Bottom