- Liittynyt
- 17.9.2008
- Viestejä
- 2 344
No missään. Riittääkö se, että olet tituleerattu tohtori, vai onko sillä merkitystä tuliko siitä väitöksestä 2 vai 4 (esim).
Mietin vain tässä graduani viimeistellessä, että olisi kiva nähdä graduja, joiden arvosana on M-L, mutta ei missään ei kerrota, minkä arvosanan mikäkin gradu on saanut (ainakaan netistä en ole löytänyt). Eikä väitöskirjojenkaan suhteen arvosanat ole mitenkään julkista tietoa, joten mietin vain, että onko se ihan sama olla kakkosen tohtori tai nelosen tohtori (siis käytännön elämän kannalta).
Joskus aikanaan lukiossa aivopestiin ylppäereihin, vaikka loppujen lopuksi siitä paperista ei ole hyötyä kuin pari vuotta lakin saamisen jälkeen jatko-opintoihin hakeutuessa ja aika pian on jo vanhentunut lappu sekin eikä ketään enää kiinnosta ja joutuu hakemaan opiskelemaan siinä kiintiössä, jossa otetaan huomioon vain pääsykoe.
Niin. Paasaus loppu ja gradun kimppuun vaan.
Varmaan suurin osa väittelijöistä väittelee sen takia, että aikovat tutkijan uralle joko yliopistoon tai sitten yksityiselle sektorille. Väitöskirjan arvosana ei ehkä sinällään ole kovin merkitsevä, mutta väitöskirjan sisältämä tutkimus on. Useinhan jo ennen väitöskirjan tarkastamista väittelijä on jo julkaissut tutkimustuloksiaan lehdissä ja/ tai kokoomateoksissa. Esimerkiksi akateemisella puolella haettaessa virkoja tai apurahoja väitöksen jälkeiseen tutkimustyöhön sillä on erittäin paljon merkitystä, kuinka laadukkaissa julkaisuissa tutkija on saanut tuloksiaan julkaistua, ja kuinka kiinnostavia ja laadukkaita hänen tutkimuksensa ovat olleet. Luonnollisesti väitöksen arvosana yleensä vastaa melko tarkasti sen sisältämän tutkimuksen tasoa, eli kyllä siitäkin voi jotain päätellä.
Niin ja Suomessahan väitöksiin käytetään samaan asteikkoa approbaturista laudaturiin kuin graduissakin, sillä erotuksella että väitösten arvioinnissa on käytössä yksi arvosana enemmän, eli non sine laude approbatur ("ei ilman kiitosta hyväksytty"), joka sijoittuu cum lauden ja lubenterin väliin. Eli numeroasteikkoa ei käytetä. Tämän tosin varmaan tiesitkin.

