Kuitenkin tiedetään, että venäläisistä saadaan aivan hyviä ihmisiä, ellei tehdä tiettyjä katastrofitakuulla varustettuja virheitä. Yksi virhe on kohdella heitä etnisyyksinä eikä täysipäisinä, vastuullisina ihmisinä; ihmisoikeuksien kuluttajina eikä yhteiskunnan rakentavina osina. Tällä reseptillä saadaan leivottua minkä tahansa kansallisuuden edustajista eristäytyviä, syrjäytyneitä ruikuttajia.
Nyt järjestetyn kaltaiset uhriuttamis- ja etnistämisseminaarit ovat juuri tätä. Niiden avulla venäläinen saattaa hyvinkin oppia, että hän ei suinkaan ole kuin kuka tahansa. Hän oppii olevansa etnisyys, jota kaikki yrittävät syrjiä, mutta jonka ei tarvitse sietää mitään; jolla on paljon paljon oikeuksia mutta hyvin vähän velvollisuuksia; johon on sisäänrakennettuna ominaisuuksista arvokkain, toiseus; jonka läsnäolo, riippumatta siitä mihin hän sitä käyttää, on suomalaiselle yhteiskunnalle siunaus, josta kantaväestön on alati oltava kiitollinen.
Tätä kun venäläiselle tarpeeksi kauan toistetaan, hänestä saadaan hyvinkin Afrikan sarven osaajien veroinen seinänkannatin Helsingin rautatieasemalle.