Meta title: 🔥 CAGE FIGHTING MMA SUOMI – kotimaan häkkisodan kuumin areena 🔥

Meta description: Suomen armottomin häkkikehä jossa nälkäiset taistelijat, raaka energia ja puhdas kamppailufiilis kohtaavat.

Latomäki-De Windt: Kumpikaan ei ollut kovin lähellä lopetusta, Latomäki voitti parilla alasviennillä.

Klockars-Suslovas: Ihan hyvin näyttäisi vaasalainen pärjäävän matossa pystytaustasta huolimatta. Katsomoon asti sattui se eka(?) Klockarsin potku... Kuristuksella siis voitto ekassa erässä vaasalaiselle.

Tiilikka-Lejenäs meni juuri kuin aavistelinkin. Ruotsalainen mattovelho lukotti ekassa erässä melko nopeasti. Oli jo ennen luovutusta pari melko hyvää yritystä.

Suhonen-Lungrik alkoi tsekilaisen hallinnalla. Tokassa erässä espoolainen pääsi kuitenkin otteluun mukaan ja lopulta voitti keskeytyksellä. Jäi hieman auki et mikä se syy oli. Suhonen oli tässäkin matsissa aika huonossa kunnossa IMO

Grönfors-Kakai oli aika vauhdikasta menoa alusta aina loppuun saakka. Helsinkiläinen ei kuitenkaan onnistunut lopettamaan matsia, vaikka esim. kerran osui polvella todella hyvin. Hyvä matsi!

Inkeroinen-Kincel: Täyden ajan ottelu. Tuomariäänin Inkeroiselle.

Rantala-Bal: Aika paljon vastustajaansa isompi Rantala hävisi ekassa erässä käsilukolla. Toi Bal olis ihan kiva nähdä vaikkapa Kuivalaista tai Junkkaria vastaan tulevaisuudessa..

Lång-Uitto oli illan ainoa suomalaisten keskenäinen välienselvittely, jonka Seinäjoen mies vei triangelilla. Aika nopeasti meni mattoon, jossa sitten lopulta triangeli napsahti kohdalleen pienen hakemisen jälkeen.

Murdoch-Poborky: Tsekki löi heijareita aluksi ilmaan Murdochin liikkuessa alta pois. Sitten helsinkiläinen sai valasviennillä ottelun mattoon, jossa sitten löi ja eteni aina mounttiin asti. Pienen vääntämisen jälkeen sivukuristuksella.

Vainikainen-Norkeliunas alkoi espoolaisen hallinassa, mutta pienen virheen jälkeen liettualainen sai selän ja lopetti kuristuksella.

Ihan hyvät hipat kokonaisuudessaan, häkissä on se hyvä puoli ettei tarvitse siirtää ottelijoita kokoajan sinne keskelle. Jonkin verran olisi mahtunut lisää yleisöä. Tapahtuman kesto oli melko optimaalinen.

Siinä nyt jotain...
 
Oli vaikea katsoa, kun Klockars oli alla mountissa ja se ojenteli käsiä suoraksi kokoajan. Olin ihan varma, että kohta loppuu koko matsi suoraan käsilukkoon ja tulihan se käsilukko sieltä lopulta, mutta Klockars pääsikin karkuun. Aika sälli.
 
Vanha jippo että mountissa olevalle ojennellaan käsiä ja saadaan väsättyä escape kun jannu lähtee vetään jujia.
Jälkitilanteessa Klockars oli pääsemässä ite mounttiin, nilkka enää vapaaks...niin tuomari sit nostaa pystyyn sekunttia ennen :D
Mutta ei se mitään, aina kiva kattoa kun pystyukko hapettaa matto miestä :hyvä:
 
Tuskin tässä oli jiposta kyse, kyllä se taisi olla Klockarsilta matto työskentelyn puutetta niin kauan kaveri sai olla päällä. Siltaukset oli nimittäin aika vaivollaisen näkösiä ja näytti vähän siltä ettei tiedä mitä tekee alta :) tosin korjasi tilanteen ihan näyttävästi kuristamalla. Klockarsin pysty näytti erittäin terävältä, mutta ei ihme kun kuunteli niitä meriittejä mitä miehellä on.
 
Kyllä se on ihan treenattu juttu että Matte tarjoo kättä mountissa jos ei muuten pääse pois. Ja se siltaaminen oli vaivalloista, mutta siihenki löytyy syynsä...
 
Tuskin tässä oli jiposta kyse, kyllä se taisi olla Klockarsilta matto työskentelyn puutetta niin kauan kaveri sai olla päällä. Siltaukset oli nimittäin aika vaivollaisen näkösiä ja näytti vähän siltä ettei tiedä mitä tekee alta :) tosin korjasi tilanteen ihan näyttävästi kuristamalla. Klockarsin pysty näytti erittäin terävältä, mutta ei ihme kun kuunteli niitä meriittejä mitä miehellä on.

Pysty oli todella säälittävää siihen nähden mitä meriittejä miehellä on!
 
Pysty oli todella säälittävää siihen nähden mitä meriittejä miehellä on!

Niin no no niin. Kyllä se terävää oli. Ainakin etuyläkoukku lähti ärhäkkään ja väisti Suslovaksen terävää takakättä hyvin kun huomasi että se tulee hyvin, vaikka olikin judotaustainen kaveri.

En nyt sanoisi, että oli todella säälittävää vaikka meriittejä onkin paljon. Potkunyrkkeilyn pysty on kuitenkin hieman eri kuin vapaaottelun, siinä ei ihan samalla tahdilla mennä eteenpäin kun tietää että vastassa on mattojätkä.
 
Potkunyrkkeilyn pysty on kuitenkin hieman eri kuin vapaaottelun, siinä ei ihan samalla tahdilla mennä eteenpäin kun tietää että vastassa on mattojätkä.

Täysin samaa mieltä. Minustakin näytti sinne piippuhyllylle asti että se tarjoo kättä tahallaan, oli kokoajan valmiina nousemaan kun kaveri lähtee vetään.
Ja yrittihän se sitä vihdoinkin:hyper:
 
Pysty oli todella säälittävää siihen nähden mitä meriittejä miehellä on!

Jos et oo trolli ni olet ilmiselvä idiootti! Jos olisit joskus vapaaottelua harrastanu ni huomaisit että jos lähtee lyömään niin avaa ittensä alasvienneille. No mietitään sitten seuraavaa scenariota... Judomies vs. potkunyrkkeilymies. Judomiehen taktiikka SAATTAIS olla semmonen että viedään mattoon ja tehdä pahaa siellä. Potkunyrkkeilymies varmaan haluaa pitää matsin taas jaloillaan ja lyönti/potkuetäisyydellä taas omalla vuorollaan.

Kun vastustaja on todella tuore, niin hän jaksaa vielä viedä mattoon hyvin, mutta ku mehut rupee loppumaan on helpompi paukuttaa menee ilman yhtä suurta pelkoa että vastustaja shoottaa terävästi jalkoihin. Joten sehän oli nyt itsestäänselvää että Matte antaa toisen tehdä töitä ja kattoo omia aukkoja siinä sitten kunnes näkee semmoset. Aikasemmissa matseissa Suslovas ryntäs suoraan clinchiin kädet suorina, ei tainnu ihan uskaltaa tehdä samaa tässä matsissa.

Nyt ei matsi menny ihan gameplanin mukaan, sillon pitää improvisoida. Onhan Matte treenannu mattoa monta vuotta, joten ei se nyt ole kun kala kuivalla maalla siellä kumminskaan. Toki se pysty on Matelle kun koti eikä se sinne Mattoon halua kun pakon edessä. Mutta kun kaikki tietää mitä miehiä se on, ni on aika todennäköstä että se yritetään viedä sinne.

Tervetuloa Vaasaan sparraamaan Maten kanssa pari erää, ni voit sitten uudestaan haukkua pystyskillsejä jos olet edelleen sitä mieltä...

edit. Ja niinku mä jo sanoin, se oli tietonen homma tarjota sitä kättä. Matte o treenannu sitä ja sano itekki matsin jälkeen että tarjos sitä kättä tahallaan päästäkseen takas jaloilleen.
 
Klockars on pystyssä ihan maailman huippua. Siis lähes käsittämättömän hyvä ja nopea. Jos olis silloin aikanaan jatkanu matsaamista potkunyrkkeilyssä, olisi sillä nyt vino pino mestaruusvöitä ammattilaisenakin. Tulee olemaan todennäköisesti kova luu myös vaparissa, vaikka ikää on jo vähän kertynytkin.

Väitän niin kaikki Klockarsin "edellisen" uran huippumatsit paikanpäällä nähneenä...

Fanitan joo.
 
Klockars on todella hyvä ottelija ja lyö matossakin todella terävästi. Tällä kertaa jäi vastustajan alle ja ei mennyt ihan suunnitelman mukaan varmaankaan. Siitä huolimatta jos kuristaa itselleen voiton niin osoittaahan se, että ei mene sormi suuhun vaikka välillä joutuukin huonoimmalle osa-alueelleen. On takuulla sen sortin tekijä, että suomalaiset kevyen sarjan äijät saavat vielä ihmetellä. Huippu ottelija niin kuin meriitit kertovat!
 
Lisäisin vielä sen, että jos siitä Zabaev matsista tulee vielä video ni näkee sen ettei se tee kauheen hyvää kun Matte lyö alta guardistakaan. Poika voihki kuulemma aika huolella aina ku osu. Sitä voimaa ja nopeutta on lyönneissä ihan käsittämätön määrä, voi luulla että olis 30kg raskaampi kaveri niitten takana... Nyt katotaan jos kipinä kestää vielä ni hiotaan sprawli ja mattoskillsit kondikseen.
 
Tuskin tässä oli jiposta kyse, kyllä se taisi olla Klockarsilta matto työskentelyn puutetta niin kauan kaveri sai olla päällä. Siltaukset oli nimittäin aika vaivollaisen näkösiä ja näytti vähän siltä ettei tiedä mitä tekee alta :) tosin korjasi tilanteen ihan näyttävästi kuristamalla. Klockarsin pysty näytti erittäin terävältä, mutta ei ihme kun kuunteli niitä meriittejä mitä miehellä on.

Samalla lailla mattotyöskentelyn puutetta ku Anderson Silvalla Travis Lutteria vastaan? :david:
 
Puutetta on jokaisella ottelijalla joka osa-alueella. Eipä tarvisi edes treenata jos ei olisi. Aina kun voittaa matsinsa niin enpä menisi itse arvostelemaan ottelijaa. Uskoisin että Klockarsin tehot lyönneissä tekevät tuhojaan vastustajaan niin pystyssä kuin matossakin. Sitä ei vaan huomaa katsomoon. Vastustajan pää kyllä huomaa.

Itse olen sitä mieltä, että jos Klockars jaksaa vuoden panostaa kovaan harjoitteluun niin ei sitä miestä voita Euroopassa ketään 65 kg.
 
Jos et oo trolli ni olet ilmiselvä idiootti! Jos olisit joskus vapaaottelua harrastanu ni huomaisit että jos lähtee lyömään niin avaa ittensä alasvienneille...

Idiootti tai en, mutta noilla meriiteillä pitäisi aika vitusti saada enemmän damaa aikaseks pystyssä. Paketti oli ihan hyvin kasassa ja siihen se jäi. Ankeeta etujalan alapotkua se visko muutaman kerran ja se siitä.. Lyöntitekniikkaa ei juuri ollut. Nyt kun tarkemmin muistelen niin vastustajan lyönnit näytti paljon tehokkaammilta.. Muita miehen matseja en ole nähnyt, mutta näin päättelin tuon matsin perusteella.

Puutetta on jokaisella ottelijalla joka osa-alueella. Eipä tarvisi edes treenata jos ei olisi. Aina kun voittaa matsinsa niin enpä menisi itse arvostelemaan ottelijaa. Uskoisin että Klockarsin tehot lyönneissä tekevät tuhojaan vastustajaan niin pystyssä kuin matossakin. Sitä ei vaan huomaa katsomoon. Vastustajan pää kyllä huomaa.

Itse olen sitä mieltä, että jos Klockars jaksaa vuoden panostaa kovaan harjoitteluun niin ei sitä miestä voita Euroopassa ketään 65 kg.

Michael "Bad Ass Bartender" Grönfors voittaisi nyt ja voittaisi myös vuoden päästä.
 
El menace on juuri voittanut vuoden palikka palkinnon.
Ja eikös alapotkut ollu ihan takajalalla vedetty(ei etujalalla), sekä muutamaa kuvaa kun kattoo niin on suslovasin poika ilmassa ku tulee tälliä mounttaamisen jälkeen pystyssä.
Iha sama, toivottavasti klockars jaksaa treenailla ja viihdyttää yleisöä vielä.
 
Back
Ylös Bottom