Poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrä on tämän vuoden alkupuolella noussut 55 prosentilla. Helsingin poliisin viime vuoden tilastoissa noin kolmannes raiskauksesta epäillyistä oli maahanmuuttajia. Tämä on muiden Euroopan maiden kokemusten nojalla varsin odotuksenmukainen tilanne. Tilastokeskuksen tietojen mukaan Helsingin väestöstä oli vuonna 2006 muun kuin suomen- tai ruotsinkielisiä 7,6 prosenttia. Maahanmuuttajataustaisten yliedustus raiskausluvuissa on siis hieman alle viisinkertainen. Koska lisäksi tiedämme, että suurimmat ulkomaalaisryhmät, kuten ruotsalaiset ja venäläiset, eivät raiskaa enempää kuin kantaväestö, tiettyjen varsin pienten maahanmuuttajaryhmien, lähinnä afrikkalaisten ja muslimien, yliedustus on huikeasti tätä suurempi. Tilastotietoja luonnollisesti tukee myös mediahavainnointi.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Päivi Honkatukia pohtii syitä maahanmuuttajien yliedustukselle:
"[...] ulkomaalaisen näköisen miehen väkivallasta saatetaan ilmoittaa herkemmin kuin suomalaisen."
Niin.
Miksi Honkatukia esittää tuollaisen ajatuksen, kun hänellä ei ole tarjota sen tueksi minkäänlaisia perusteluja, sen enempää teoreettisia kuin empiirisiäkään? Jos maahanmuuttajilla on yliedustus raiskaustilastoissa, eikö ensimmäinen ja - vasta-argumenttien puuttuessa - luonnollisin selitys ole se, että maahanmuuttajat tekevät enemmän raiskauksia kuin kantaväestön edustajat?
Se, että suurimmassa osassa ilmoitetuista perheväkivaltatapauksista epäilty on mies ja uhri nainen, tulkitaan nähdäkseni poikkeuksetta niin, että miehet syyllistyvät perheväkivaltaan useammin kuin naiset. En ole vielä kuullut yhdenkään valtavirtatutkijan esittävän sellaista ajatusta, että tilastovääristymä johtuisi naisten suuremmasta herkkyydestä ilmoittaa pahoinpitelyn uhriksi joutumisestaan. (Vaikka, sivumennen sanoen, juuri tällaiselle tilastovääristymälle löytyisi sekä teoreettista että empiiristä tukea. Jos parisuhdeväkivallasta raportoiminen on naiselle vaikeaa, miehelle kynnys on lähes sietämättömän korkea.)
Lausunnollaan Honkatukia esittää vihjauksen raiskattujen naisten rasistisuudesta. Miksi he muuten olisivat kärkkäämpiä ilmoittamaan maahanmuuttajan kuin suomalaisen tekemästä raiskauksesta? Koska kuitenkin nainen on luonnostaan synnitön, tutkijamme tietävät myös, että naisten rasistiset asenteet johtuvat isien asenteista. Tällä tavoin asiat loksahtavatkin nätisti kohdalleen: Se, että maahanmuuttajat näyttävät raiskaavan suomalaisia naisia, johtuu suomalaisen miehen asenteista.
Vastaavan loksahduksen kuulimme aiemmin Norjasta. Kun raiskausluvut räjähtävät käsiin, ja kun kaksi kolmesta raiskauksesta on kultamunaraiskauksia, norjalaisten miesten on syytä ryhtyä pohtimaan "yksilöllistä ja kollektiivista vastuutaan".
Rikosylikonstaapeli Marja Vuento on rohkea ja älykäs ihminen. Olisin äänestänyt häntä vaaleissa, ellen olisi äänestänyt itseäni. Naisena hänellä on myös mahdollisuus sanoa monia sellaisia asioita, joista mies saisi feministien vesikauhuiset vaahdot naamalleen. Vuennon artikkeleita löytyy täältä. Kirkko ja Kaupunki -lehden jutussa hän kuitenkin sortuu pieneen kaunisteluun:
"Kyse on miehistä, jotka on kasvatettu eri kulttuurissa, ja jotka eivät useinkaan tiedä, kuinka ankara meidän seksuaalirikoslakimme on."
Ensimmäinen väite on pätevä ja riittävä selitys sille, että tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuina tilastoissa. He raiskaavat, koska heidän kulttuurillisesta kontekstistaan katsottuna raiskaaminen on joko hyväksyttävää ("se keikutti ja oli pukeutunut riettaasti") tai suorastaan suotavaa ("se on vääräuskoinen"). (Ellet usko minua, tutustu muslimien omiin puheisiin kirjoituksessa Monikulttuurisuus ja nainen.)
Jälkimmäinen väite sen sijaan kaipaa lisäpohtimista. On miehiä, jotka raiskaavat, ja on miehiä, jotka eivät raiskaa. En usko, että rangaistuksen pelko on jälkimmäiselle mieskategorialle merkittävä motivaattori. Toisin kuin eräillä tahoilla kuvitellaan, suurin osa miehistä ei tunne minkäänlaista halua raiskata, oli raiskaaminen kiellettyä tai ei.
Lait eivät synnytä arvoja vaan arvot lakeja. Naisen asema ei ole muslimimaissa surkea siksi, että sikäläiset lait mahdollistavat naisen kurjan kohtelun, vaan siksi, että sikäläisten miesten arvomaailmassa naista voi ja pitää kohdella kurjasti. Lait ovat vain ja ainoastaan näiden arvojen kodifiointeja. Vastaavasti raiskaus on länsimaissa kiellettyä siksi, että valtava enemmistö länsimaalaisista ihmisistä, niin miehistä kuin naisista, pitää raiskausta Vääränä Tekona. Muslimimaahanmuuttajat eivät kunnostaudu raiskauksissa siksi, että he eivät tietäisi raiskaamisen olevan kiellettyä, vaan siksi, että heidän arvomaailmassaan raiskaus, ainakaan vääräuskoisen huoran raiskaus, ei ole väärä teko.