Uutistoimisto Reuters tarjosi viime torstaina kansainväliseen levitykseen uutiskuvaa venäläisen retkikunnan uhkarohkeasta sukelluksesta 4261 metrin syvyyteen pohjoisnavalla. Yhdessä kuvassa Mir-1 ja Mir-2 minisukellusveneet lipuvat peräkkäin ja valaisevat meren pohjaa.
Reutersin lisäämien kuvatietojen mukaan sukellusveneet ovat Pohjoisella jäämerellä ja kuva on otettu televisiolähetyksestä 2. elokuuta 2007.
Mutta miten kuva on otettu, kun molemmat minisukellusveneet näkyvät siinä, eikä neljän kilometrin syvyydessä pitänyt olla muuta laitteistoa?
Täsmälleen samanlainen kohtaus on myös James Cameronin ohjaaman Titanic -menestyselokuvan (1997) alussa. Nykyaikaan sijoittuvassa kohtauksessa Mir-sukellusveneet käyvät vuonna 1912 uponneen Titanicin hylyn luona.
Tampereen yliopiston kuvatutkija Hannu Vanhanen vertaili IS:n pyynnöstä Reutersin levittämää uutiskuvaa ja kuvaa Titanic-elokuvasta. Vanhanen on täysin vakuuttunut, että kysymys samasta otoksesta.
- Sama kuvahan se on ihan selvästi. Ainoa ero on, että joko tarkoituksella tai teknisten rajoitusten takia (Reutersin) kuvaa on vähän rajattu, värimaailma on muuttunut ja se on suttuisempi. Se saattaa joko olla kuvasieppauksen seurausta tai sitten väriä on muutettu ja epäselvyyttä lisätty tarkoituksella, Vanhanen toteaa.
Ilta-Sanomat julkaisi otoksen kuvatekstillä, jossa mainittiin, ettei kuvan tarkkaa ottohetkeä ja paikkaa kerrottu. Kuvan hyvin epämääräisistä tiedoista huolimatta toimitus katsoi lopulta, että lehti voi julkaista arvostetun uutistoimiston lähettämän otoksen tapahtumasta.
IS ryhtyi kuitenkin selvittämään asiaa, kun lukija oli huomannut kuvan yhtäläisyyden Titanic-elokuvaan.
Reutersin kuvatoimitus kertoi IS:lle hankkineensa videon venäläiseltä RTR-televisiokanavalta.
Hannu Vanhanen ei halua esittää arvioita siitä, onko venäläinen televisioasema tahallaan levittänyt huijaukseksi tiedettyä kuvaa. Hän toteaa, että kyse voi olla myös pelkästä pilasta.
- Muun muassa syyskuun 11. tapahtumien jälkeen internetissä levisi huijauskuvia. On olemassa yksityishenkilöitä tai porukoita, jotka ihan tarkoituksella lähettävät tämmöisiä kuvia ja kokeilevat vitsimielessä, että menevätkö ne läpi.
IS