Viimeisimmät levyostokset

Slayer - Christ Illusion
 
Dismember - Massive Killing Capacity:
Ennakko-odotukset ei ollut lupaavia tätä levyä kohtaan, ajattelin tämän olevan Dismemberin laiskatempoisin ja melodisin levy, joita se osittain onkin. Tämä on siis kronologisessa järjestyksessä kolmas levy ja se esittelee Dismemberistä entistä rokkavampia ja melodisia puolia (eli laiskaa tiluttelua :D ), no ei nyt ihan kuitenkaan. Rokkavuus=murskaavaa tappokitarointia!, Melodiat=helvetinmoinen tarttuvuusaspekti!. Ei huono siis.
Aloitusraita I Saw Them Die on keskitempoinen helvetinmoinen jyräbiisi, joka on kyllä jo nyt yksi suosikkikappaleistani ko. yhtyeeltä. Varsinaisia melodeath-biisejä on huimat yksi, jos ei Iron Maiden-henkistä instrumentaalia ja kylmästi viiltävää On Frozen Fieldsiä lasketa. Siis tarkoitan näitä In flames / Dark Tranquillity-melodisia laukkabiisejä. Ja sekin on aika pätevä omalla sarallaan ja raivaa tietä neljännen levyn napakymppihumppabiiseille. Kitarasoundi on aivan helvetin repivän oloinen, sen huomaa lähes kaikista kappaleista, Casket Gardenista ja I Saw Them Die:sta muiden muassa. Rumpukomppi on laiskempi kuin olen tottunut kuulemaan aiemmin tältä yhtyeeltä mutta se tekee tilaa paremmin kitaroille ja murinalle, tuotantopuoli on hanskassa siis.
Hyviä puolia levyllä on monipuolisuus ja huonoja puolia...öö..no ehkä keskivälin kahdessa kappaleessa olisi hieman tiukentamisen mahdollisuutta, ei mitään maailmaa kaatavaa. Annetaan sitten :5: yleisesti , 9+/10, verrattuna kahteen ekaan levyyn, joista kaiken vähiten voi valittaa. Eli minun mielestäni Dismember ei ole tehnyt yhtään alle 9/10 arvosanan levyä, kaikista löytyy hittibiisejä ja vaihtelevuutta ja kaikki toimivat kokonaisuuksina erinomaisesti. Loppuun voisin vaikka laittaa linkin tohon Casket Gardenin videoon, äänenlaatu ei oo huippu mutta siitähän selviää ostamalla albumin ja rippaamalla koneelle :D . Suosittelen Dismemberiä ruotsalaisen Death Metallin ystäville lämpimästi:thumbs: !
http://www.youtube.com/watch?v=Ey6vm3Slxa8
 
Autopsy - Severed Survival
Autopsy - Acts of the Unspeakable
Dismember - The God That Never Was
Death Breath - Stinking Up The Night

Eilen kuuntelin ton Death Breathin levyn, ei iskenyt vielä. Vars. alkulevystä vaikuttais olevan ei-niin-hyviä kipaleita, mutta vaikee sanoo kovin kummosesti vielä, kun vasta yhen kerran kuuntelin.

Sen sijaan Severed Survival on silkkaa parhautta, jos puhutaan brutaalista death metallista! :) Tuli maar nostalginen olo, kun tossa kokeita tarkastaessa kuuntelin ko levyn kahteen kertaan läpi. Vars. nimikipale, Critical Madness ja Embalmed iskevät kympillä. Ei tylsä ja mekaaninen duuni harmittanut yhtään, kun noin hyvää musaa oli messissä.

Meinas pukata vieläkin hymyä ja naurua naamalle, kun muistelin erästä päivää ysiluokalla, vuonna 1989. Mulla oli kasetin toiselle puolelle nauhoitettuna Severed Survival, toiselle Terrorizerin World Downfall. Olin hyppytunnilla, kun suurin osa luokasta oli kuviksen tunnilla. Sieltä sitten lappaa ruokalaan (missä vietin hyppytuntiani) pari luokan kovista, joiden mielestä olin siihen aikaan rankka heppu (vielä noin 6kk aiemmin heillä oli päinvastainen mielipide :jahas: ). Nämä houkuttelivat muakin kuviksen tunnille ja kyselivät, oisiko mulla jotain ankaraa mättömusaa mukana. Kuinkas sattuikaan, että oli just em. kasetti repussa mukana! :D Poijat kaivoivat jostain luokan uumenista ikivanhan rammarin, pistivät kasetin soimaan täysillä ja jorasivat/moshasivat kahdestaan onneksi lattiaan pultatun ja jämerän kahdenistuttavan pulpetin päällä. Open vastalauseet kaikuivat kuuroille korville.

Dismemberin uusin vaikuttaa yhden kuuntelukerran perusteella lupaavalta, muttei voi sanoa tarkemmin vielä.
 
Asiallista musaa :rock: . Ja hieno stoori, mä en ollu luultavasti tuolloin vielä syntynytkään, pyrähdin maailmaan vasta kesällä -89 :D .
 
Eilen kuuntelin ton Death Breathin levyn, ei iskenyt vielä. Vars. alkulevystä vaikuttais olevan ei-niin-hyviä kipaleita, mutta vaikee sanoo kovin kummosesti vielä, kun vasta yhen kerran kuuntelin.

Mulla on ongelma ton Death Breathin levyn kanssa. Se kuulostaa paikoin rokilta, ei pelkästää sooloissa ja riffeissä vaan soundienkin puolesta (sama kitarasoundi kuin missä tahansa rokkibändissä, säröt minimillä). Onkohan vedetty samoilla skebasäröillä kuin Hellacoptersin levy? :rolleyes: Ja tämähän on siis olevinaan death metal levy. Toisaalta se ruotsin dödisbändeille ominainen midtempo-paukutus (tikatikatika) kuulostaa laiskalta. Mielummin hitaammin tai helvetin paljon nopeemmin mun makuun.

Pitää kuunnella lisää, jos vaikka aukeais. Ensivaikutelma oli aika huono.

Nyt täytyy testata tota uutta Dismemberiä. Sekään ei koskaan mikään ykkönen ole ollut, tosin onhan sitä tullu kuunneltua aikanaan paljonkin..
 
Eilen kuuntelin ton Death Breathin levyn, ei iskenyt vielä. Vars. alkulevystä vaikuttais olevan ei-niin-hyviä kipaleita, mutta vaikee sanoo kovin kummosesti vielä, kun vasta yhen kerran kuuntelin.

Mulla on ongelma ton Death Breathin levyn kanssa. ...KLIP....
Pitää kuunnella lisää, jos vaikka aukeais. Ensivaikutelma oli aika huono.

Te ette tajua mistään mitään.... ;)
DB on hyvä.

Tänään pistin tilaukseen;

- The Crown : Crowned Unholy CD+DVD
- The Crown : Deathrace King (toisen kerran jo... kadonneen tilalle :jahas: )

Tossahan sulla on niin tykkikamaa tilauksessa että oksat pois vaan. :rock:

Juu, Crown on iskenyt kyllä ihan täysillä. Hommasin ekan levyn (Deathrace King, jonka siis jo hävitin. Vit.) vasta joskus puolisen vuotta sitten. Sitten Possessed 13 joka on aivan loistava. Pakko kerätä nyt kaikki. Rokkaa kyllä ihan tonnilla.
 
Te ette tajua mistään mitään.... ;)
DB on hyvä.

Tänään pistin tilaukseen;

- The Crown : Crowned Unholy CD+DVD
- The Crown : Deathrace King (toisen kerran jo... kadonneen tilalle :jahas: )

Tajutaan tajutaan ;)

Tossahan sulla on niin tykkikamaa tilauksessa että oksat pois vaan. :rock:
 
Nyt on äijillä kunnon musat mielessä, Autopsy, Dismember, Death Breath, The Crown...Pitäis toi Death Breathi itekin tilata ennen joulukinkun ahmintaa, liharuoka ja death metalli on aivan loistava yhdistelmä :kuola:
 
Mokoma - Viides Vuodenaika EP (2006)
Amorphis - Far From The Sun (2003)
Pantera - Vulgar Display Of Power (1992)
Verjnuarmu - Laalavat Jouset (2006)
 
Laittakaa nyt perkele jotain kommenttia noista ostoksistanne! Ketä kiinnostaa lukea pelkkää lesoilua siitä että jollain on ollut varaa ostaa levyjä? Saatana. Hyvää esimerkkiä sopivasta postauksesta löytyy monelta kirjoittajalta, ottakaa mallia.
 
...nyt perkele... ...Saatana...

Just laitoin tilaukseen;

- Slayer: Christ Illusion
- Kotiteollisuus: Iankaikkinen
- The Crown: Possessed 13

Tiistaina kolahtaa postilaatikko ja sit rokataan.

Tänään pistin tilaukseen;

- The Crown : Crowned Unholy CD+DVD
- The Crown : Deathrace King (toisen kerran jo... kadonneen tilalle :jahas: )

The Crown : Crowned Unholy CD+DVD

Crowned in Terror levyn uudelleenjulkaisu jonkinasteisilla muutoksilla varustettuna. En osaa sanoa onko mennyt parempaan suuntaan, koska en ole Crowned in Terroria kuullut. Korroosion arvostelun mukaan ei paskempi re-make. Kyllähän se on niin, että Ruotsin pojat tämän death-homman hallitsee. Ja vaikka tahti on väliin melko tiukkaa (vieläkin forkut krampissa pelkästä rumpukompin kuuntelemisesta), niin kummasti vain tietty rokkaavuus biiseissä säilyy (joka on siis mun kirjoissa hyvä asia). Johan Lindstrand mikrofonin varressa on myös enemmän kuin vakuuttava. Ruma kuin perse DVD:n perusteella, mutta kyllä se poika karjaista osaa.
Biiseistä kahden ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen mieleen jäi Under The Whip, World Below ja (i am) Hell.
Bonuksena mukana 14 biisin livekeikka. Kuvan tai äänenlaadusta en sen kummempia sano, koska tsekkasin vain pikaisesti läppärillä läpi. Sen verran voi toki jo nyt sanoa, että luultavasti kalsarikännipäissään tulee steitsdaivailtua sohvalta kovalle lattialle monen monta kertaa tämän tahdissa.

Neljä tähteä ja dvd:stä plussa päälle.

The Crown: Possessed 13

Lisää deathmetallia tai mitä lienee. Kolmeen jaettu levy, vaikka en minä ainakaan mitään sen kummempia teemoja niiden välillä huomannut. Helvetin kova levy tämäkin. Soundeissa ei valittamista ja biisit oikeastaan kaikki tasaista massaa (hyvässä mielessä, ei paskoja seassa). Cold Is The Grave, Face Of Destruction - Deep Hit Of Death ja Natashead Overdrive ehkä kuitenkin vahvimpia vetoja. Sekä tietysti käsittääkseni jonkinlainen kunnianosoitus Metallicalle; Kill ´Em All. Biisin tunnistaa selkeästi "Metallican biisiksi", mutta on kuin 99-oktaanisella bensalla ja säkillisellä amfetamiinia piristetty versio jostakin Metallican uran alkupään biisistä.
Ja komeet kannet.

:5: ja puoli

The Crown : Deathrace King

Ja tämähän on yksinkertaisesti vittu paras! Aika selkeesti alltime TOP5:ssa mun listoilla. Levyn puolivälissä räjähtää pankki lopullisesti. Rebel Angel on helvetti sentään aika tarkkaan parasta mitä on ikinä ruuvattu nauhalle talteen.

"...In praise of the rebel angel,
Who stood proud, stood strong, alone, against God,
Cast out, thrown down. Hated, feared and left to die!
I am the rebel angel, living like the devil,
Rebel angel, to the death!
"

:5:

Jos joku väittää, että 11,90€ voi käyttää paremmin kuin hankkimalla jonkin ylläolevista levyistä, niin kyseinen henkilö on väärässä. The Crown on vain niin vitun kova. Sääli sinänsä, että orkesteri hajoili muutama vuosi sitten eli uutta levyä ei tartte paljon odotella.
 
Tänään pistin tilaukseen (taas vaihteeks :D)
Mörk Gryning - Mörk Gryning -lätyn samalla kun kaverille piti tilata jotain paskaa niin menee samalla postimaksulla sitten. Levyn voisin arvioida jo, on tullut kuunneltua aika monesti mp3:sena.
Ei niin hirveän tunnettu bläkkisakti ole tämä Tumma Sarastus mutta saakelin hyvä tämä niiden viimeiseksi jäänyt lätty on, parhaimpia mitä olen ko. genrestä kuullut. Toisaalta voisi sanoa että Mörk Gryning ei ole puhdasta bm:ää nähnytkään, vaikutteita on melodisesta ja nopeasta bläkkiksestä (esim. Dark Funeral) ja sitten teknisestä ja kokeilevasta death metallista. Rääkynäkään ei ole perusmuotista vedetty, raastavaa huutoa kuitenkin.
Kappalemateriaali on aivan järjettömän kovaa alusta loppuun. Oikeastaan suosikkeja on jopa vaikea valita kun jokaisessa on jokin koukuttava juttu, Ingen Dyrkan:issa on vauhtia ja melodiaa, The Sun:issa hyvin kieroja riffejä keskitempoisen bm- ja dm:in välimaastosta ja Into Oblivionissa on erittäin perverssin kuuloinen kertsi. Lopun At The Gates coverointikin on onnistunut todella hyvin, vaikea sanoa kumpi on parempi.
Tässä levyssä on kaikki minulle tärkeät bm-elementit: vauhtia, viiltäviä melodioita, kylmää tunnelmaa ja plussana pari dm-riffiä. Lopputulos on jotenkin väkivaltaisen kuuloista materiaalia, musiikki hyökkää suoraan naamalle ja vie mennessään ja suvanto-osatkin on nannaa. Tutustukaa 2005 vuoden parhaimpiin levyihin kuuluvaan Mörk Gryningiin.
Edit: BadHair,annoit possessed 13:lle 5,5 tähteä ja Deathrace kingille 5...? Vaikka jälkimmäinen on alltime top5:sessa? Itse pidän jälkimmäisestä ainakin enemmän.
 
Ja tämähän on yksinkertaisesti vittu paras! Aika selkeesti alltime TOP5:ssa mun listoilla. Levyn puolivälissä räjähtää pankki lopullisesti. Rebel Angel on helvetti sentään aika tarkkaan parasta mitä on ikinä ruuvattu nauhalle talteen.

"...In praise of the rebel angel,
Who stood proud, stood strong, alone, against God,
Cast out, thrown down. Hated, feared and left to die!
I am the rebel angel, living like the devil,
Rebel angel, to the death!
"

Deathrace King & Crowned in Terror on tosiaan sellasia lättyjä joka kuuluisi jokaikisen hevimiehen hyllystä löytyä. Molemmat :5: Ei vaan voi liikaa hehkuttaa! Mars kauppaan!

Posessed 13 en tykännyt yhtään ;) Ihan ihme sekoilua. Puuttuu kokonaan näitten kahden ekan levyn groove ja villi meininki.
 
Posessed 13 en tykännyt yhtään ;) Ihan ihme sekoilua. Puuttuu kokonaan näitten kahden ekan levyn groove ja villi meininki.

Höpö höpö. Älkää uskoko tuota. Kova levy se on. HC on niin vanha ettei se enää tajua mitään. ;)

Mut enivei, ei voi tosiaan muuta kuin suositella ko. orkesteria.

-edit- HC76, miten Crowned in Terror ja Crowned Unholy eroaa toisistaan? Onko käsitystä?
-edit2- Onko järkeä ostaa molempia?

Edit: BadHair,annoit possessed 13:lle 5,5 tähteä ja Deathrace kingille 5...? Vaikka jälkimmäinen on alltime top5:sessa? Itse pidän jälkimmäisestä ainakin enemmän.

Katos vaan, hyvä huomio. Eli Possessed 13 piti olla neljä ja puoli. Deathrace King on ehdottomasti se kovin tykki.
 
Death Breath - Stinking Up The Night

Eilen kuuntelin ton Death Breathin levyn, ei iskenyt vielä. Vars. alkulevystä vaikuttais olevan ei-niin-hyviä kipaleita, mutta vaikee sanoo kovin kummosesti vielä, kun vasta yhen kerran kuuntelin.
Noniin, nyt kuuntelin pari kertaa läpi vielä tämän levyn ja levy iskee jo paremmin. Ekat pari kipaletta ovat vähän niin ja näin, mutta heti kolmas kipale Heading For Decapitation antaa esimakua tulevasta laadusta. Siinä on vokaaleissa Jörgen Sandström, jonka mylvintä sopii vanhan liiton kuolometalliin täydellisesti. Sitten alkaen neljännestä Coffins of the unembalmed dead kipaleesta levy on erinomainen ja huipentuu pöljän nimiseen Flabby little things from beyond kipaleeseen. Ei pidä antaa kappaleen nimen häiritä, musapuoli ko rallissa on mahtavaa death metallia, ei yhtään vähempää. :rock:

Kokonaisuutena annan levylle nyt :4:, koska mua eivät alun paria kipaletta lukuunottamatta häirinneet saunditkaan. Tommosethan noi, primitiiviset, ihan kuolometallin alkuajoista (1985-1989 suunnilleen) muistuttavat ja pelkistetyn rujot saundit, passaa levylle ja mulle.
 
....Biiseistä kahden ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen mieleen jäi Under The Whip, World Below ja (i am) Hell....

:offtopic: Saako vaihtaa vielä suosikkibiisin? Saahan, saahan, saahan?

Voi herra mun siunaa, kun Satanist on sitten kova biisi. Siinä on groovea, villiä meininkiä ja Ritari Ässä riffejä. Kaikkea mitä HC76 hyvältä biisiltä kaipaa... ;)
(Kai se nyt sitten sanoo, että se on levyn heikoin veto.)
Oikeesti. Voi satanist, että mä olen kerrankin tyytyväinen levyostoksiini.
 
:offtopic: Itse asiassa noi Ritari ässä-osiot on Speed Of Darkness biisissä :lol2: . Satanist on mun mielestä levyn heikompaa antia (ollen kuitenkin erinomaisen rokkihenkinen Entombed-tyyppinen rykäisy). Speed of darkness-raita nro 6, Satanist on nro 10...
 
Back
Ylös Bottom