Yksityisautoilun tulevaisuus?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Eikös autot halventuneet tämän CO2-verotuksen myötä merittävästi?


Kyllähä pienempikoneiset halpeni, mutta kaikilla ei oo varaa/kinnostusta hankkia uutta autoa.

Moniko on edes ajatellut että miten paljon uuden vähäpäästöisen auton valmistuminen tuottaa niitä päästöjä? Siltä kannalta ajatellen vanhemman kunnossaolevan auton ylläpitoa voi melkeen pitää enemmän ympäristötekona. Kyllähän ennen tämän kerskakulutusmuodin alkua tavaraa käytettiin niin pitkään kun se toimi. Ja sitten se korjattiin, ja taas toimi. Nykyään jo 10 vuoden ikänen auto on vanha.

Mitä noiihin busseihin tulee, niin muistelen että ilmanlaatu parani pk-seudulla merkittävästi bussilakon aikana. Ei ne kuitenkaan kaikki maakaasulla kulje. Ja sen kokonen dieselipata jonka täyskokonen bussi vaatii ei ihan hajuilla sekään kulje.
Etenkin naapurikaupungissani jossa kauan asuin, nuo bussit näytti yleensä ajavan melkeenpä poikkeuksetta tyhjänä. Mietin monesti miks ajetaan linjaa täyskokoisella linja-autolla kun sellanen Sprintteriin perustuva pikkubussikin riittäisi ja tulisi halvemmaksi ym. Täällä niitä näkyy hiljaisempina aikoina päivästä.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1272491

[Matti Kankare 30.11.2007]


Eduskunnan valtiovarainvaliokunta hyväksyi torstaina uuden autoverolain sisällön ja käsittelee paraikaa autoverolain rinnalle tulee uutta ajoneuvoverolakia. Lakien ero on se, että autovero koskee auton hankintaa ja ajoneuvovero sen käyttöä.

Vuosittain maksettavan ajoneuvoveron lakimuutos on jo läpäissyt kahden valiokunnan syynin eduskunnassa. Nyt on jo selvää, että runsaspäästöisten luksusautojen omistajia rangaistaan lujaa, pieniä ja vähäpäästöisiä autoja suositaan. Vaikutus näkyy jutun lopussa olevassa taulukossa.

Vähäpäästöisten autojen ajoneuvovero joko laskee selvästi tai pysyy nykyisellä tasollaan. Taulukossa on arvioitu vain uusien autojen tilannetta.

Käytettyjen autojen omistajien tilanne on hankalampi. Verottaja arvioi, että parin vuoden kuluttua vuonna 2010 sillä olisi päästötiedot tiedossa noin 60 prosentilla henkilöautoista. Kun autoja on noin 2,5 miljoonaa, miljoonaa autoa verotetaan auton painon perusteella.

Noin puolet näistä autoista on painoltaan 1 400-1 800 kiloa. Niiden ajoneuvovero vaihtelisi 98,55 euron ja 137,97 euron välillä. Käytännössä vuosina 1994-2000 ostettujen autojen vero laskisi hieman nykyiseen nähden, mutta ennen vuotta 1994 käyttöönotettujen autojen vuosittainen ajoneuvovero nousisi nykyisestä.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä diesel-autojen käyttövoimaverohan ei katoa minnekään. Käytännössä siis valtio rankaisee oikeasti 1980- ja 1990-luvun alun diesel-mersun käyttäjää, jonka lisäksi auton ostaja on aikanaan vielä maksanut autostaan kovan autoveron.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta korostaa, että tärkeä piirre uusissa veromallissa on sen yksinkertaisuus ja läpinäkyvyys: tarvittavat tiedot ovat helposti saatavilla sekä ymmärrettäviä ja että veromalli on ansiokas myös siksi, että verotasoa on helppo muuttaa tarpeen mukaan.

Tuossa sanamuodossa tulee oleellisin asia, mitä jokaisen autonomistajan kannattaa miettiä. Verottajan on nyt erittäin helppo toteuttaa suuretkin verojen korotukset, jos hallituksen viesti ei mene perille. Jokaisen autoilijan pitää ottaa vastuuta hankinnoistaan: jos ajokilometrien määrä ja autojen määrä vain kasvaa, verottaja rankaisee.

Paljon avoimia kysymyksiä

Uusi auto- ja ajoneuvovero vaikuttaa uskomattoman paljon auton ostamiseen, koska myös melkein kaikki auton arvonmuodostusperiaatteet pitää heittää romukoppaan.

Kuvaavaa on, että torstaina esimerkiksi Suomen suurimman autoleasing-firman ALD:n toimitusjohtaja Risto Korhonen sanoi, että ALD ei ole vieläkään saanut hinnoiteltua autojen jäännösarvoja. Osasyynä on se, että kaikki maahantuojat eivät ole kertoneet vielä kaikki hintamuutoksia. Mutta toinen syy on se, että jäännösarvon hinnoittelu on tällä hetkellä riskibisnestä autoverotuksen muutosten vuoksi.

Kun ammattilainen sanoo näin, mitä miettivät sadattuhannet kotitaloudet? Mikä automerkki säilyttää parhaiten arvonsa, miten pikkudieselit hinnoitellaan kolmen, neljän tai viiden vuoden päästä? Miten käy kalliimmille bensakoneille, jos niille voidaan iskeä esimerkiksi 600 euron vuotuinen ajoneuvovero jo nyt uudessa laissa? Samaan aikaan polttoaineiden hinta vain nousee.

Lisäksi EU:n tavoitteet saada todella vähäpäästöiset autot liikenteeseen jo 4-5 vuoden päästä ovat niin poskettoman kovat, että ei Suomi niitä tavoitteita saavuta edes tulevilla uusilla säännöillä kuin vasta parinkymmenen vuoden päästä - jos silloinkaan.

Tervetuloa siis auto- ja ajoneuvoveron uudet kiristykset.

en lähde kitisemään että taaskaan päättäjät eivät osaa mitään. hekun lähestyvät asiaa yleiseltä kannalta eivätkä yksilön kannalta. vituttaa kuitenkin että tulevaisuus on tältä osin epäselvä ja todennäköisesti kannaltani negatiivinen, juuri kun olen sitä autoa hommaamassa...
 
Zone-sarja -42%

Suositut

Back
Ylös Bottom