X-box pelien arvostelut!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja harde20
  • Aloitettu Aloitettu
GTA - San Andreas :5:

Mitä tähän voi sanoa, Rockstar teki sen taas!

+ Aivan uskomattoman laaja
+ Ei ylivaikeita tehtäviä (paitsi zeron pari sangen vittumaista RC-tehtävää)
+ Tehtävät ovat mukaansatempaavia
+ Juoni on mahtava ja imaisee mukaansa alusta lähtien
+ Paljon parannuksia aikaisempiin GTA-versioihin: CJ osaa uida eikä näin ollen huku jokaiseen vastaantulevaan kahluualtaaseen, myös esteitten yli kiipeäminen on kauan odotettu parannus, peliin on lisätty roolipelimäistä puolta; CJ voi kehittyä monilla eri tavoilla: Autolla ajamisessa, aseella ampumisessa, omasta hahmosta voi tehdä aivan sen näköisen kuin haluaa ottamalla tatuointeja, käymällä parturissa sekä vaatekaupoissa. Lisäksi voi käydä punttisalilla ja treenata omasta äijästä kunnon kaappi.Salilla voi myös oppia uusia katutappeluliikkeitä. Lisäksi CJ:n on syötävä ettei katabolia iske ja viikatemies korjaa :)
+ Radioasemat ovat täynnä tunnettujen artistien kappaleita ja musiikki tempaa mukaansa sellaisenkin joka ei normaalisti jotain tiettyä genreä kuuntele, tästä hyvänä esimerkkinä minä itse joka olen hullaantunut K-rosen mahtavista kantribiiseistä :)
+Uhkapelejä voi myös pelata

- tulee bugeista jota rockstar ei ole jaksanut korjata ps2 versiosta vaan ne esiintyvät edelleen PC ja Xbox versioissa. Näistä esimerkkeinä koripallobugi kun tallennat Madd Doggin kartanoon niin tämän jälkeen et voi enää pelata koripalloa pelissä ollenkaan.

Tässä nyt jotain mitä tuli näin äkkisiltään mieleen...
 
Burnout 3 Takedown :5: Siis aivan mahtava peli, eilen tuli postiluukusta kun tilasin sen yhdestä nettikaupasta. Missään muussa pelissä en ole kokenut vastaavaa vauhdin huumaa, pelin ideana on runnoa vastustajat seinään ja kerätä näin turbomittari täyteen, mittaria saa täyteen myös vastaantulijoitten kaistalla ajamisesta, lähelläpiti tilanteista sekä pitkistä slaidauksista.
Pelissä voi kisojen lisäksi ajaa crash-kilpailua missä pitää rysäyttää risteykseen ja saada aikaan mahdollisimman suurta rahallista vahinkoa, aivan järjettömän mahtava fiilis kun autot törmäilee toisiinsa ja pelti vääntyy.

Yksinpelissä voi ajaa joko single racea tai sitten world touria missä kolaroidaan ja kilpaillaan kolmessa eri maanosassa, USA:ssa, Euroopassa sekä Kauko-idässä
Kaksinpelissäkin on monta eri vaihtoehtoa aina jaetusta ruudusta xbox-live palveluun asti. jaetulla ruudulla voi pelata esim juuri näitä crash-kilpailuja jolloin pistetään kaverin kanssa mahdollisimman paljon peltiä ruttuun tai sitten normaali kisaa tai sitten road ragea ( ei roid ragea ) missä pitää saada tuhottua tietty määrä vastustajia tietyssä ajassa (tämä on myös yksinpelissä mikä on kanssa tosi siistiä) Ainut jokseenkin ärsyttävä asia pelissä on radio DJ Crash jonka paskaläppä alkaa pidemmän päälle puuduttaa, onneksi äijään ei kisan aikana kiinnitä pahemmin huomiota ja radionkin voi halutessaan laittaa valikon asetuksista pois päältä.
 
Pro evolution soccer 4 :5:
Ostin tuossa torstaina tämän pelin play.comista ja eilen tipahti postiluukusta (oli hyvä tarjous, 16€ toimituskuluineen ) ja täytyy sanoa että on tähän mennessä paras pelaamani futispeli, yhtään peliä en ole vielä onnistunut voittamaan, tasureita on kyllä tullut :)

+ pelituntuma on mahtava
+ tietokoneesta on oikeasti vastusta
+ Master league - mode missä voit aloittaa aivan pohjalta ja pelaajasi kehittyvät pelikokemuksen myötä sekä saat otteluista rahaa jolla voit ostella uusia äijiä.
+ Harjoitusmode missä tietokone neuvoo miten suorittaa mikäkin liike oikein
+ Litroittain erilaisia kikkoja/liikkeitä/potkuja/keskityksiä.

- Itselleni merkityksetön juttu mutta grafiikka on huonompi kuin esim. EA:n FIFA 2005:ssa mutta itse ainakin haluan pelattavuutta eikä tuo grafiikka siis huonoa ole mutta huonompi kuin FIFA:ssa :)

Tuossa nyt jotain yhden päivän kokemuksella, pitää päivitellä listaa kunhan saan lisää XP:tä pelistä :D
 
harde20 sanoi:
Burnout 3 Takedown :5:
Kiitos IMO erittäin hyvästä arvostelusta. Toi peli vaikuttaa hauskalta. Sun pitäs ruveta kirjoittamaan niitä pelin takakansien tekstejä. ;)
 
Sid Meier´s Pirates!

Tuli pitkästä aikaa ostettua uusi peli, eli Pirates!

Meikäläisen ikäluokkaa oleva vanhat jäärät varmasti muistavat legendaarisen, olisikohan jo 80 luvun puolella ensi julkaisunsa saaneen merirosvopelin nimeltään Pirates. Itse tahkosin sitä aikoinaan todella paljon, se oli omana aikanaan suorastaan täydellinen peli.

Nyt tuo peli on tehty totaalisesti uusiksi ja julkaistu myös boxille. Eilen tuli tuo hommattua ja muutaman tunnin ehdin sitä testaamaankin, ensivaikutelma oli kertakaikkisen hyvä. Peli on se vanha tuttu, mutta grafiikan ja äänien lisäksi on päivitetty paljon muutakin. Mukana on uusia minipelejä (mm. Kuvernöörien tyttärien tanssittaminen, kaupunkeihin hiipiminen jne) ja vanhoja on parannettu roimasti. Maa/meritaistelut, miekkailu jne. ovat huomattavasti viihdyttävämpiä kuin alkuperäisessä pelissä.

Tekemistä on myös paljon enemmän. Kokoajan on työnalla muutama juttu ja paljon eri vaihtoehtoja tiedossa.

pelissä on myös mahdollista toimia erilaisilla tavoilla, eli voit olla ihan rehellinen kauppias, kuljettaen tavaraa ja myyden sitä voitolla. Voit myös metsästää merirosvoja taikka tuhota vaikkapa Espanjalaisten laivastoa Hollantilaisten lukuun. Tai sitten vaan heittäytyä puhtaasti merirosvoksi ja hyökätä kaikkien kimppuun tai jotain noiden edellisten väliltä. Vaihtoehtoja on monia.

Purjehtiminen on tullut selkeästi mielenkiintoisemmaksi kuin alkuperäisessä, tässä versiossa muut liikkeellä olevat laivat näkyvät (tähystyksestä ja sääoloista riippuen matka vaihtelee) ja niiden kansallisuus yms. asioita on tunnistettavissa lipuista.

Vasta pidempi pelaaminen tietysti näyttää, että onko tuo samanlainen klassikko kuin originaali, mutta lupaavalta ainakin vaikuttaa.

Ensivaikutelmalta annetaan täydet :5:
 
Lyhyet arvostelut:
Forza Motorsport: Hyvää kamaa verrattuna niihin asfalttiajelu peleihin mitä olen aikaisemmin tahkonnut esim. project gotham racing 2. Jaksaa pelata kun on virittelemistä. Tekoälystä ei ole mielestäni kuin hyvää sanottavaa. Ei ole kuminauha effectiä, mikä pisti ainakin PGR2 vituttamaan. Parin viikon pelauksen perusteella siis. Tulen korjaamaan jos tulee pitemmän päälle muutoksia. Mielestäni tekoäly jättää rauhaan, jos itsekin vähän varot heitä, mutta annapa jos vedät jotakuta tällin takapuskuriin, niin kyllä kostetaan. En tiedä onko vain silmänlumetta... 4/5

Prince of persia:Sands of Time ja Rayman 3: Molemmat erittäin hyviä tasohyppelyitä ja kauniita tekeleitä, mutta näistä Prince vie pitemmän korren tunnelman ja tarinan puolelta (upea itämainen tunnelma), mutta Rayman voittaa pituudessa ja vaikeusasteessa. Silti molemmille 5/5

Prince of Persia:warrior within: en jaksanut paljoa pelata, kun petyin niin rankasti edellisen jälkeen. En anna mitään pisteitä, kun pelaaminen jäi niin lyhyeen. Kannattaa ehkä kokeilla jossain ennen kuin ostaa.

Star wars:Knights of the Old Republic: Erittäin hyvä roolipeli. Näistä se jota olen pelannut eniten intensiivisesti. Wanha kunnon star wars tunnelma parilla lisä twistillä. Hyvät hahmon luonti mahdollisuudet ja erittäin tempaava tarina. 5/5
 
Ghost Recon 2: Aika hyvä jatko ykköselle. Grafiikka ja pelattavuus parantuneet. Ei kuitenkaan mitään mullistavaa vaan ihan tollanen perus FPS realismi mättö. Uutena ominaisuutena kentät voi nyt tallentaa myös kesken pelin, miehestä toiseen ei voi vaihtaa, kaverille voi antaa lääkintäapua ja omien käskytyksen voi hoitaa mikin kautta jos englanti taipuu. Muuten sopivan realistinen mutta haihtuvat ruumiit häiritsevät edelleen. Kivana uutuutena kentäällä lojuvia aseita voi poimia.
 
Mercenaries: jos GTA-saaga kolahti niin tämä on hyvin paljon samantyylistä toimintaa mutta eri miljöössä. Pelaat palkkasoturia joka pussittaa pahiksia, ottaa vastaan tehtäviä neljältä osapuolelta ja tasapainottelee sen välillä ketä suututtaa. Ampumiskontrollit ainakin paremmat kuin GTA3:ssa (San Andreasia en ole testannut). Ympäristöä voi pistää matalaksi tykistökeskityksillä ja erilaisilla ajoneuvoilla pääsee ajelemaan tosi paljon GTA:n malliin.
 
Back
Ylös Bottom