PC World of Warcraft

Tervetuloa pelaamaan vaan!

Itsellä on kanssa päähahmona pappi, mutta allujen puolella. Suosittelen, että aloittaisit kaksi hahmoa samaan aikaan ja levutat toista kun toinen kerää rested bonusta. Näin saat leveleitä (eli noita tasoja) nopeammin ja samalla näet millaista on pelata jotain muutakin classia. Itse aloitin levuttamaan näin omia horde hahmoja ja leveleitä tulee ihan kivaa tahtia.

No tuota nuin. Tuo slangi ei ole hallussa (vielä), joten mitä tarkoittanee tuo rested bonus? Kyllä varmaankin aloitan toisenkin hahmon, eilisen tarkoitus oli vain lähinnä testata, että kaikki toimii oikein. Mutta taas pelaamaan, kun tuo servereiden huolto loppuu.
 
No tuota nuin. Tuo slangi ei ole hallussa (vielä), joten mitä tarkoittanee tuo rested bonus? Kyllä varmaankin aloitan toisenkin hahmon, eilisen tarkoitus oli vain lähinnä testata, että kaikki toimii oikein. Mutta taas pelaamaan, kun tuo servereiden huolto loppuu.
Rested bonusta saa kun ei pelaa hahmollaan. Tällöin saa hetken aikaa tuplaexpat(kokemuspojot).
 
Käväisin tuossa Burning Bladella, kun se nimi oli täältä tuttu. Mutta mielelläni menisin jonnekin, missä olisi muita pakkislaisia ensi alkuun auttamassa alkuun ja jossakin vaiheessa jopa muutenkin peliseuraksi. Olisiko ehdotuksia hyvistä realmeista (ensimmäinen "piirien slangisana")?

e. Tuollahan se oli jo ylempänä ainakin se sinun realmisi...

Jos Alluilla kiinnostaa pelata, niin Haomarushilla on kova suomalaiskilta. :) Mulla muuten on juuri tuolla burning bladella horden puolella joku 4 ukkoa :D Ei oo vaan niillä tullut pelattua vähään aikaan..
 
Hei , onko kellään muulla ollut samantyylistä ongelmaa ? :

Reilu vuos sitten Wowi toimi hyvin koneella, moitteetta.

Nytten kun avaan sen, kestää noin 1min. ja näytölle alkaa tulemaan erivärisiä "väripläjäyksiä" jotka vilkkuvat. Ne lisääntyvät kokoajan, ja jos odotan tarpeeksi pitkään kunnes näyttö on melkein täynnä niitä, niin koko ohjelma crashaa ja kone samoiten.

Olen yrittänyt kokeilla kaikkia mahdollisia keinoja mitä tähään hätään löysin ja keksin.

Eli olen
-Uninstalloinut ja uudelleen asentanut pelin
-Eheyttänyt kovalevyn
-Tarkistanut virukset
-Asentanut uusimmat driverit
-Patchit WoW:iin samoiten
-Säätänyt eri asetuksia näytönohjaimen control paneelista WoWin mukaisesti (muitten henkilöiden ohjeiden mukaisesti)

Näytönohjaimena on Nvidia Geforce 6600 GT. Koneena 2,17GHz HP Pavilion t380 .käyttiksenä XP

Toivottavasti tähän nyt löytyisi joku keino... alkaa hiukan pännimään tuo kun ei pääse pelailemaan :(
 
Kuulostaa vähän siltä, että näyttis olisi vähän rikki. Miten muut pelit toimivat?
 
Muita pelejä en ole kokeillut pitkään aikaan.. Tässä pieni esimerkkikuva tapahtuneesta. Print Screenillä ei nyt saanut kunnolla otettua kuvaa, mutta ruudulla tulee juuri noita vihreitä ja pinkkejä "läikkiä", jotka kokoajan lisääntyvät ja lisääntyvät, kunnes koko kone kaatuu.

Pystyisiköhän jollain testaamaan? Muita 3D pelejä ei taida nyt olla koneella asennettuna.
 

Liitteet

  • wowcrash.webp
    wowcrash.webp
    39,4 KB · Katsottu: 292
Mievain:
Rested bonuksen saa kun jätät ukkelisi johonkin Inn:iin eli sun ukkelin kuvakkeen alle tulee zzzz kuvake. Eli see siis rupes huilimaan. Alku levuilla tämä nyt ei ole niin tärkeää. Vasta siinä vaiheessa kun siirryt aloitusalueelta pois. Eli sun ukkelisi on UD ja aloitusalueesi on Deathknell. Seuraava alue minne menet ja mistä löytyy Inn on Brill. Kun pääset sinne mene juttelemaan innkeeperin kanssa ja vaihda sinne sinun koti. Aina kun saavut uusille alueille, kannatta jutella paikan vartioille, ne kertova mitä paikasta löytyy.

Iyari:
Miten koneesi toimii muiden pelien kanssa? Onko sama ongelma?
 
Mitenhän muuten on: Onko tuo normaali ilmiö, että päivityksen jälkeen ei tahdo päästä sisään servereille. Siis kirjautumisvaihe omalle tilille ei onnistu. Lieneekö syynä se, että kaikki yrittävät yhtäaikaa sisään ja näin ruuhka on melkoinen? Vai enkö vain osaa?

e. Vika olikin siellä päässä. No, kyllähän tässä malttaa odottaa. En olisikaan halunnut pelata uutta lelua.
 
Print Screenillä ei nyt saanut kunnolla otettua kuvaa, mutta ruudulla tulee juuri noita vihreitä ja pinkkejä "läikkiä", jotka kokoajan lisääntyvät ja lisääntyvät, kunnes koko kone kaatuu.
Joku tuuletin saattaa olla sanonut sopimuksen irti ja kone ylikuumenee. Veikkaisin näytönohjaimen tuuletinta, koska näytönohjaimen ylikuumeneminen ainakin aiheuttaa tuollaisia virheitä kuvaan. Ja kun kone on tarpeeksi päällä ilman tarvittavaa tuuletusta, niin kone kaatuu.
 
Joku tuuletin saattaa olla sanonut sopimuksen irti ja kone ylikuumenee. Veikkaisin näytönohjaimen tuuletinta, koska näytönohjaimen ylikuumeneminen ainakin aiheuttaa tuollaisia virheitä kuvaan. Ja kun kone on tarpeeksi päällä ilman tarvittavaa tuuletusta, niin kone kaatuu.

Kiitos vastauksesta! Tuota aloin jo itsekin epäilemään... Mutta mitä on siis tehtävissä? Ostaakko uusi näytönohjain vai?

Ja jos ja kun, niin mitä suosittelette?

Joo, elikkä koneelta löytyi Guild Wars, kokeilin sitä,, sama aika kestää, ja näytölle tulee noita läikkiä... :( Varmaan vika siis tuossa näytönohjaimessa, ellei itse koko koneessa (?)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Pyöriikö se näytönohjaimen tuuletin? Jos ei, niin se on rikki. Kuinka vanha näytönohjain on? Onko takuuta? Jos on, pitäisi saada uusi tuuletin siihen. Jos ei, niin sitten tarviketuuletinta vaikkapa kiinni siihen. Tai voit myydä mulle sen kortin 20 eurolla kits... :rolleyes:
Jos tuuletin pyörii, kortti on rikki. Onko kellotettu? Onko takuuta?
Tarviketuulettimeksi vaikkapa joku tämmönen uus tuuletin ja jäähdytyssiili. 20-30 euron sijotus, no biggie..
 
Pyöriikö se näytönohjaimen tuuletin? Jos ei, niin se on rikki. Kuinka vanha näytönohjain on? Onko takuuta? Jos on, pitäisi saada uusi tuuletin siihen. Jos ei, niin sitten tarviketuuletinta vaikkapa kiinni siihen. Tai voit myydä mulle sen kortin 20 eurolla kits... :rolleyes:
Jos tuuletin pyörii, kortti on rikki. Onko kellotettu? Onko takuuta?
Tarviketuulettimeksi vaikkapa joku tämmönen uus tuuletin ja jäähdytyssiili. 20-30 euron sijotus, no biggie..

Noniin, käytiin äsken viemässä takuuna huoltoon... pitäis saada takaisin/uusi 1,5vkon sisällä.

haha, en kyllä tuota muutaman sadan euron korttia myisi kyllä ihan 20euron hintaan ;)
 
Noniin, käytiin äsken viemässä takuuna huoltoon... pitäis saada takaisin/uusi 1,5vkon sisällä.

haha, en kyllä tuota muutaman sadan euron korttia myisi kyllä ihan 20euron hintaan ;)
Okei, hyvä että homma järjestyi noinkin helpolla. Joskus saa prkl tapella. Saitko huollon ajaksi mitään korttia lainaan vai oletko nyt kortiton?
Ja itse asiassa ostin juuri vähän käytetyn 6600GT:n 50 eurolla, hih :) Sorry offtopic, häivyn nyt kun en edes kyseistä peliä pelaa... "Neito hädässä"-sensorini vain pakotti minut tänne :nolo:
 
No niin. Lisää kysymyksiä. Mennä täräytin itselleni tuon herbalistin ammatin. No, löysinpä kartalta sitten herbalejakin (siltä varalta, että joku ei käsitä, tuo on huumoria). Mutta millä ihmeen tavalla niitä kerätään? Onko tuossakin joku tasorajoitus? Ihme homma. Mutta hyvä peli.
Meet siihen kasviin ja painat oikealla napilla. Kaikkia kasveja ei voi heti poimia vaan ne vaativat vähän taitoa. Taitoa taas saa repimällä kasveja.
 
Saatiinpa huollon ajaksi kortin lainaan, ja se huoltomies sanoi, että ei tällä kyllä pelejä pelata... mutta näyttääpä WoWi ihan mukavasti pyörivän :D

Night Elfinä taas metsästellään.... ;) :rolleyes:
 
Mites se on nuitten tasonnousujen kanssa? Muuteleeko peli itse ominaisuuksia sen mukaan, mitä on tehnyt vai pitääkö itse käydä jonkin valikon kautta rämpyttämässä voimaa kirveeniskuun?

Itse ne "talent-point":it laitetaan. Kun saavuttaa lvl10 niin saa laittaa ensimmäisen pisteen, ja siitä eteenpäin kun saavuttaa seuraavan levelin saa taas laittaa pisteen mihin tykkää. Valittavana on siis ikään kuin kolme puuta, "talent-tree", joihin niitä pisteitä voi laittaa, ja hahmon taidot sen mukaan sitten muokkautuvat.
 
Jaha. Ja tämä alkaa tasolta 10? Itse olen vasta saavuttanut tason 6, joten ei vielä ajankohtaista.

Kyllä, kun se 10 rapsahtaa niin ilmestyy uusi nappi siihen alas character ja quest ym. nappien sekaan, josta voi pisteen laittaa haluamaansa kohtaan. Mihin sen pisteen haluaa panostaa on sitten toinen juttu, kannattaa selata vähän wow foorumeita jos on epävarma mihin haluaa/kannattaa panostaa...toki se on loppujen lopuksi siitä kiinni minkälaisen hahmon haluaa tehdä :)
 
Back
Ylös Bottom