SUPERCARB 1kg -40%

Windows 10

Onko tässä nyt käynyt niin että insiderinä olen saanut pro-versio ilmaiseksi? Ainakin olen lukenut että insiderit joutuvat ostamaan windowsin ihan normaalisti mikäli sitä haluavat jatkossa käyttää. Windows 10 pro ja activated tuossa lukee eikä mistään ole herjannut.
Itse ymmärtin niin, että Insider käyttäjille tulee jatkossakin jotain ns. testiversiota. Tosin nyt sen on päivittynyt tismalleen identtiseen versioon kuin kauppoihin tuleva, se vain jatkuu sitten jollain uusilla päivityksillä.
Joku muistikuva oli myös että sitä pitää sitten käyttää sillä MS tilillä mikä Insider ohjelmassa, eli vissiin esim. local account ei onnistu.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
En tiedä onko Win 10 ongelma vai hp:n 2in1 läppärin ongelma kun hommasin tämän vasta samalla kun win10 tuli, mutta ei tuo tablettitilaan vaihto toimi aina ihan niin kuin voisi kuvitella, että sen kuuluisi toimia.

Välillä kun taittaa läppärin kaksinkerroin niin ei välttämättä kosketusnäyttö menekään tabletti tilaan ja näyttönäppis aktivoidu. Ja välillä se ei aktivoidu vaikka tablettitilan klikkaisi päällekin.
Samoin välillä tuntuu, että se tila mikä on ollut käytössä kun on siirrytty lepotilaan niin jää päälle eikä sitä tahdo saada vaihdettua täysin toiseen muuta kuin käynnistämällä koneen uusiksi.

Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia ja onko niihin jotain fixiä?
Surfacessa on kyllä sellaista ollut että vaikka olisi tablettitila laitettu automaattisesti (näppis takana) niin käynnityspassu (tai pin) pitää kirjoittaa näppiksellä, koska suuret kosketusnapit eivät joka kerta ilmesty ruutuun. Joskus tulee joskus ei. Mutta pikkujuttu kyseessä ompi.
 
Surfacessa on kyllä sellaista ollut että vaikka olisi tablettitila laitettu automaattisesti (näppis takana) niin käynnityspassu (tai pin) pitää kirjoittaa näppiksellä, koska suuret kosketusnapit eivät joka kerta ilmesty ruutuun. Joskus tulee joskus ei. Mutta pikkujuttu kyseessä ompi.
On muuten totta, tänään huomasin saman Surfacell. Ehkä siis tosiaan Win10 ongelma.
 
Kai sitä joutuu tän seiskan tilalle asentaan PC:lle kun vaan saan aikaseksi. Pitää samalla pohtia pitäisikö jotain komponenttia vaihtaa. Kelloja vois prossusta toki nostella, mutta on niin onneton tuo vakiojäähy.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Miten pelit toimii? Tartteeko Steami ja pelit asentaa uusiksi vai toimiiko lennosta? (aattelin ihan vaan päivityksellä tähän väliin edetä)
Päivityksellä kun menee niin ei tarvi mitään asennella uusiksi, eli Steam ja pelit toimii. Tähän mennessä kolmella koneella toiminut kaikki muutkin ohjelmat, ja ainakin omasta mielestä käytän aika laajasti kaikkea kun töidenkin puolesta Adobe softat ja muuta hässäkkää.
CS:GO:sta jotkut valitteli että joku stretched (a.k.a. tosipelaaja säätö) moodi ei toimi tms.
 
Uutta buildia pukkaa insidereille:



Nyt voi säätää myös noiden title barien väriä eikä ole pakko käyttää sitä valkoista.. Ihan hyvä uudistus joka on tehty nyt käyttäjäpalautteen pohjalta myös
 
Windowssia nyt tovin käyttäneenä kyllä toivoisin että värikoodit voisi iskeä noihin tiedostonimiin muutenkin macin tapaan... jotenkin tämä tiedostojen nopea selaus on aika paljon mäkkiä heikompaa.
 
Käyttääkö joku niitä mäkin väripalluroita? Miten/mihin?
 
Mitä googlasin mitä ne on, niin itse käytän ihan kansioita tommosten järkkäämiseen. PSD:t, kuvat, PDF:t, eri projektin vaiheet, yms.
 
Käyttääkö joku niitä mäkin väripalluroita? Miten/mihin?

Tärkeisiin juttuihin. Jos on vaikka 5 eri index.html filua eri weppisivuille niin kummasti helpottaa värit ftp uppailua. Sama sekakansioissa, joku "tärkeä" filu saa vaaleanpunaisen pusun. Väreillä on helpompi joskus saada filut esiin kuin tekemällä aina uudet kansiot..
 
Tärkeisiin juttuihin. Jos on vaikka 5 eri index.html filua eri weppisivuille niin kummasti helpottaa värit ftp uppailua. Sama sekakansioissa, joku "tärkeä" filu saa vaaleanpunaisen pusun. Väreillä on helpompi joskus saada filut esiin kuin tekemällä aina uudet kansiot..

Mä ainakin tulisin hulluksi kun pitäisi aina muistella mikä väri liittyy mihinkin ja kaikki eri projektit ois sekaisin samassa paikassa. Jos on viiden eri sivuston index.htmlää niin kyllä ne on niiden sivujen kansioissa. Projektit omina kokonaisuuksinaan, helpottaa myös jos joku muu joutuu niitä asioita käymään läpi. Tietty jos yksin tekee ja kikkailee niin ei sillä niin väliä.
 
Mä oon joskus haaveillut semmoisesta että filuihin voisi liittää jonkin kommentin. Aina ei siitä nimestä selviä mistä on kyse eikä niitä aina pysty alkaa uudelleen nimeämäänkään. Ja että se kommentti näkyisi sitten vaikka file explorerissa siinä filun nimen vieressä tai vaikka kun vie hiiren osoittimen nimen päälle niin tulis pop-up. Mutta tuo väripallura ei kyllä ole ikinä inspannut.
 
Ainakin Windowsin puolella tuntuu olevan vaihtoehtoisia file explorer ohjelmia, siellä oli mm tägäys joten luulisi olevan myös kommentit.
Harmi ettei Dropboxin ohjelma osaa kommentteja esittää jotenkin File Explorer puolella, kun kuitenkin tiedostoihin voi lisätä jo kommentit webin puolella.
 
Kommentoin nyt tähän vielä tuosta oman ongelman ratkaisemisesta. Eli kone ei 10 asennuksen jälkeen enää pysynyt lepotilassa kuin sen 30 sekuntia. powercfg -devicequery wake_armed-komennolla ei tuottanut tulosta, paitsi tänään. Ilmeisesti tuo Ad-Aware-haittatyökalu jostain syystä herätti konetta ja Google paljasti etten ole ainut. Poistin tuon ohjelman nyt alkuun, täytyy varmaan kokeilla taas jossain vaiheessa kun saavat vian korjattua.
 
Asensin tänään 10 ja värit menny vähän sekasin ja vaikka kuinka yrittää sätää niin kuva on aika tumma vaikka valkoinen loistaakin aika kirkkaasti. Onko kellään muulla ollu vastaavia ongelmia?
 
Windows 10 asennettu ja laitettu lepotilaan. Näyttönä käytän Samsungin televisiota ja nyt tuo ei enää tunnista HDMI-portissa olevaa tietokonetta. Ei auta vaikka konetta sammutettu virtanapista, revitty johtoja. Itse TV ei ole rikki, koska HDMI-portit toimii, kun liittää läppärin kiinni. Yritetty sokkona sammuttaa konetta ALT+F4 combolla, mutta TV ei tunnista laitetta. Millä ihmeellä tuon koneen saa sammutettua pelkällä näppäimistöllä ja pois lepotilasta? @TML?
 
Windows 10 päivitetty kotiläppärille ja touchpadista katosi scrollaus. Tilalle sain aina päällä olevan touchpadin "tapin". Eli napauttamalla pädiä se tulkitaan klikkaukseksi. Tai ei tarvi edes napauttaa, riittää kun käsi osuu siihen tai käy lähellä. Tai nojaa sopivaan kohtaan läppärin reunaa. Hienoa kirjoitella jotain viestiä forumeille, kun ikkunat sulkeutuvat itsestään.
 
Asensin tänään 10 ja värit menny vähän sekasin ja vaikka kuinka yrittää sätää niin kuva on aika tumma vaikka valkoinen loistaakin aika kirkkaasti. Onko kellään muulla ollu vastaavia ongelmia?

Onko sulla ollut jotain omaa väriprofiilia käytössä aiemmin?
Mä ainakin jouduin 8.1 -> 10 päivityksen jälkeen laittamaan oman profiilini uudestaan käyttöön, eli se oli poistunut oletuksesta asennuksen yhteydessä.
 
En nyt oikein ymärrä mitä profiilia tarkoitat tässä? Ongelma tuntuu olevan tuo kun yrittää säätää tuota gammaa koneella niin se säätö ei riittä vaan tuo mustan väri sävy jää jotenki oudoksi. Ei oikein nyt riitä ymmärrys korjamaan ongelmaa.
 
Back
Ylös Bottom