Vuorokausirytmi uusiksi

Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Liittynyt
8.7.2004
Viestejä
386
Eli tilanne on se, että olen aloittanut uudessa työpaikassa ja työaika on normaalisti klo 6.00-14.00. Herätys on jo viideltä. Aika usein menee yli ton kello kahden ennen kuin ennättää kotiin. Toisinaan aloitetaan hommat jo neljältä tai viideltä. Lisäksi vielä päivystysviikko joka 5.viikko, jolloin ollaan valmiina lähtöön yötä päivää. Mulla on ensi viikolla eka päivystysviikko ja tällä hetkellä näyttää siltä, että herätys tulee aika monena aamuna jo puoli neljältä. Työ on fyysisesti aika rankkaa (välillä ylettömän rankkaakin).

Ongelma on se, että vaikka päivän jaksaa painaa ihan täysillä niin illalla viideltä on niin väsy, että ei pysy hereillä vaikka tekis mitä. Illasta menee aina pari tuntia torkkumiseen ja sit loppuillan on ihan tööt. Ja sit kun pitäis käydä yöunia nukkumaan ei saa unta.. Eli vuorokausirytmi on ihan perseellään. Vinkkejä millä sen sais käännettyä kohdalleen??

Toinen ongelma on toi syöminen. Eli aamulla vetelen kotona puuroa nassuun puoli kuuden aikaan. Normaalisti aamupala maistuu mulle tosi hyvin, mutta tuohon aikaan puuro tuntuu maistuvan tosi pahalle. Päivän eväät tulee syötyä useimmiten autossa tosi pikaisesti. Ja eväspolitiikka on tällä hetkellä huono. Mitään kiinteetä ei oikein kannata syödä kun ei se siinä työntaistelussa oikein tahdo imeytyä ja sit koskee vaan vatsaan. Tällä hetkellä välipalat on koostunu Hy-Pro-patukoista ja muista prodepatukoista sekä välipalakekseistä (Elovena tms). Juomaa menee aika paljon ja yleensä se on vettä tai jotain kaupan urheilujuomaa (Powerade tms). Töiden jälkeen sitten käyn syömässä ison lautasellisen salaattia ja sitten illalla viiden maissa perheen kanssa päivällinen. Oikein kauhistuttaa kun normaalielämässä osaan syödä hyvin ja oikeinkin, mutta nyt tuo työ on sekoittanut kaiken ihan perseelleen. Joku sheikkerijuttu vois toimia ainakin näin talvella tuolla töissä, mutta mikä. Ja sit vielä kun olen kasvisruokailija (maitotuotteet menee ja kananmuna, mutta ei liha, kala tai kana).

Eli päivän ohjelma menee niin, että töissä ollaan 6-14, sen jälkeen on mahdollisuus käydä salilla, neljältä haen miehen ja lapsen, viiden maissa syödään ja loppuilta menee rakennushommissa. Eli nyt vinkkiä siihen miten saan ton päivärytmin kohdalleen ja mitä ihmettä mä syön päivän aikana.

Kiitos!!
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Sinänsä en ole mikään neuvomaan, kun kokemusta on lähes parin kymmenen vuoden takaa siitä, miten persiilleen päivärytmi voi mennä, kun työpäivä alkoi milloin klo 4 aamulla, milloin klo 14 iltapäivällä... mutta näin jälkiviisaana olisi pitänyt toimia niin, että olisin nukkunut iltapäivällä enintään 20 minuutin nokoset vaikka korvatulpat korvissa, sen jälkeen väkisin ylös, ettei yöunet kärsi. Todellisuudessa homma meni niin, että nukuin parikin tuntia ja olin sitten aivan tsompiena lopun iltaa johonkin puoliin öihin. Eikä noina iltavuoroviikkoina päivään mahtunut yhtään mitään muuta kuin työt ja pitkään nukutut aamut.

Tosiaan helppoa tuo ei kyllä ole. Mutta jos tuo päivärytmi pysyy kuitenkin samanlaisena, siis että ei joudu välillä tekemään jotain aivan toisenlaista vuoroa, luulisi, että tuohon pikkuhiljaa tottuu?

Tuosta ruoasta en kyllä osaa sanoa mitään. Itse en kyllä pysyisi hengissä urheilujuomilla ja patukoilla - ts. ne nimenomaan alkaisivat mahassa nipisitää. Ilmeisesti työssäsi ei ole kuultu "lakisääteisestä" lounastauosta?? :eek:
 
Siekkari sanoi:
Tuosta ruoasta en kyllä osaa sanoa mitään. Itse en kyllä pysyisi hengissä urheilujuomilla ja patukoilla - ts. ne nimenomaan alkaisivat mahassa nipisitää. Ilmeisesti työssäsi ei ole kuultu "lakisääteisestä" lounastauosta?? :eek:

No sanotaan nyt niin, että homma on aika pitkälle rankkaa fyysistä puurtamista jossa hiki virtaa vaikka onkin pakkasta. Vatsa ei toimi kunnolla pitkässä rasituksessa ja kunnon ruoka jää vellomaan vatsaan. Eli safkan pitää imeytyä helposti. Pitsan jos vetäsee niin saa loppupäivän yrjöillä.

Lakisääteinen ruokis tietty on, mutta se missä vaiheessa sitä ehtii viettämään onkin toinen juttu. Tauot pidetään silloin kun ehtii ja missä satutaan kulloinkin olemaan. Näistä voisi tietysti alkaa nipottamaan ja vaatimaan vaikka mitä, mutta totuus on että siinä tekee vaan hallaa itselleen. Talvi on meillä kaikkein kiireisintä aikaa ja hommat on tehtävä vaikka meniskin pitkäksi. Eli mitä enemmän pitelee taukoja sitä myöhemmin pääsee pois duunista. Ja yleensä tulee tauot istuskeltua omassa rauhassa autossa. Ei jaksa lähteä mihinkään kahvilaan tai huoltsikalle tupakan savuun istumaan. Mieluummin sitä istuu hetken hissukseen autossa jossain talon takana ja napostelee pari keksiä..

Pitäis kokeilla tota 20min päivätorkkusysteemiä. Tarttee vaan sanoo ukolle, että repii mut ylös vaikka tulis kaulimesta vastaan. Mä kun olen väsyneenä hirmuisen äkäinen. On käyny mielessäkin, että vetäis joku päivä ruokiksen verran torkkuja autossa, mutta siitä tulis asiakkailta valituksia..
 
Proteiinipatukat on mainio välipala, IMO:) tee sen lisäksi vaikka kinkku-juustosämpylöitä ja ota vaikka vähärasvaista jugurttia ja banaaneita, välipalakeksejä tms. Ei voi olla niin hankalaa. Ja varmasti tuo paremman olon kun joku limunlitku:)
 
Zone-sarja -42%
Yhtä#Hauista sanoi:
Proteiinipatukat on mainio välipala, IMO:) tee sen lisäksi vaikka kinkku-juustosämpylöitä ja ota vaikka vähärasvaista jugurttia ja banaaneita, välipalakeksejä tms. Ei voi olla niin hankalaa. Ja varmasti tuo paremman olon kun joku limunlitku:)

No kinkku jää pois kasvisruokavalion puolesta. Samoin sämpylät ei kuulu ruokavalioon lähinnä siksi että ne on pelkkää pullaa, mutta jos ottaiskin Realia mukaan. Jugurtti kuulostaa sen sijaan oivalliselta keksinnöltä. Ainakin näin talvella. Samoin tuli mieleen, että kaataa ruokatermariin raejuustoa ja ananasmurskaa.

Noi Poweradit yms kuuluu päivän ruokavalioon vaan silloin kun päivä koostuu lähinnä lumitöistä. Tarttee saada helposti ja nopeasti energiaa kun ei noihin lumihommiin oikein voi etukäteen tankatakaan (kun se lumi ei niin kovin aikaisin itsestään ilmoittele).

Hyviä vinkkejä joka tapauksessa. Omassa päässä tahtoo ajatus vähän seistä just ton vuorokausirytmin takia. Koko ajan joko väsyttää tai on nälkä. Aiemmin olin sitä mieltä, että helpollahan tota rytmiä siirtelee mutta nyt kun sen sai kerran noin sekaisin niin ei sitä enää helposti korjatakaan. Kuulostaa varmaan tosi tyhmältä tämmönen mutta kun oma ajatus ei kerta kaikkiaan kulje..
 

Latest posts

Back
Ylös Bottom