Voimamiesten Suomen Cup 2010

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mtk77
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
17.4.2002
Viestejä
2 209
Voimamiesten Suomen Cup 2010 on ollut jo jonkin aikaa työn alla. Cupiin tulee joitakin uudistuksia. Merkittävin lienee cupin jakaminen kevät ja syys kausiin. Toinen on, että kunkin osakilpailun kolme ensimmäistä lajia on samat.

Kevätkausi on maalis-huhtikuu ja syyskausi on heinä-elokuu. Tästä voidaan toki vähän joustaa. Jos joku haluaa järjestää kisan ihan syyskuun alussa, niin se käy. Mutta kuitenkin niin, että tulee selvä kevätkausi ja syyskausi.

Ja samat lajit tarkoittaa, että kevät kaudella on omat kolme lajia standardeja ja syyskaudella on eri lajit stadardeina. Kevään lajit on seuraavat.

Farmikävely
Tukkipunnerrus
Maastaveto laitteella(todelinen vetopaino n. 250 kiloa)

Syyskauden standardilajit päätetään lähitulevaisuudessa ja niistä tulee heti tiedonanto kun ne ovat selvillä.

Cupin finaali järjestetään Fitness Expossa lokakuussa 2010.

Nyt on sellainen tilanne, että kisakalenteri joudutaan lyömään lukkoon nopeassa tahdissa. Takaraja kisakalenterille on syyskuun puoliväli 2009 eli tässä on kuukausi aikaa.

Toivonkin halukkailta kisajärjestäjiltä yhteydenottoja joko puhelimitse 050 326 4627 tai emailina: mtk77@pakkotoisto.com

On erittäin tärkeää, että kisakalenteri saadaan nopeasti lukkoon, koska cupia ei voida juurikaan markkinoida ennen sitä.

Vuoden 2010 Cupia organisoivat.

Mikko Korhonen
Sakari Selkäinaho
Jarkko Heikkilä
Petri Hietamäki
 
Ja samat lajit tarkoittaa, että kevät kaudella on omat kolme lajia standardeja ja syyskaudella on eri lajit standardeina. Kevään lajit on seuraavat.

Farmikävely
Tukkipunnerrus
Maastaveto laitteella(todelinen vetopaino n. 250 kiloa)

Syyskauden standardilajit päätetään lähitulevaisuudessa ja niistä tulee heti tiedonanto kun ne ovat selvillä.

Cupin finaali järjestetään Fitness Expossa lokakuussa 2010.

Syyskauden lajit on seuraavat ja ne ovat myös Fitness Expon 2010 ensimmäisen päivän lajit.

Sirkuskäsipainon nosto
Conanin pyörä
Maastaveto laitteella
 
Hieno homma että jotkut jaksaa vielä panostaa kilpailujen/kilpailusarjan kehittämiseen,samaa kyllä toivoisi sm kisan kohdallekin kun samat lajit vuodesta toiseen,toivottavasti kilpailijoita riittäisi jokaiseen kisaan.
 
Tässä on uutta tietoa cupista.




Voimamiesten Suomen CUP 2010

Voimamiesten Suomen Cup on kansallinen kilpailusarja joka on ollut pari vuotta käytössä. Tavoitteena on lisätä voimamieslajien harrastaja määrää ja nostaa kansallista tasoa. Cupin osakilpailut ovat 5-6
lajin kilpailuja. Mikäli kilpailijoita on paljon, ovat 2-3 ensimmäistä karsintalajeja.

Voittaja Champions liigaan !

Voimamiesten Suomen Cup ei kilpaile Suomen Vahvin Mies kilpailun tai minkään muun Suomen pidettävän arvokisan kanssa vaan tavoitteena on tehdä yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa. Tämän kilpailun voittaja pääsee voimamiesten kansainväliseen eliittikisasarjaan, Champions liigaan.

Säännöistä:

* kaikista osakilpailuista pisteet 8 parhaalle; 10-8-6-5-4-3-2-1

* kaikki pisteet lasketaan lopputuloksiin

* finaalista tuplapisteet: 20-16-12-10-8-6-4-2

* palkinnot joka osakilpailusta sekä kokonaiskilpailusta

Toiminta:

* osakilpailujärjestäjä palkitsee erikseen kilpailijat

* CUP organisaatio vastaa finaalista

Osakilpailut:

Osakilpailujen yhteispisteissä 8 parasta kilpailijaa pääsee finaaliin. Kaikkien osakilpailujen pisteet otetaan huomioon. Finaali tullaan televisioimaan. Vuoden 2010 Suomen Cupin osakilpailut ovat seuraavat:

* maaliskuun alku Haapavesi
* 25.4. Pori
* kesä/heinäkuun vaihde Eura
* elokuun alku Tornio


Finaali Fitness EXPOssa !

Finaali käydään Fitness EXPOn Power lavalla 2-3.10. Tuplapisteiden ansiosta finaalin osuus on koko CUPin voiton kannalta ratkaiseva. Finaali on kaksiosainen:

Ensimmäisenä päivänä mukana osakilpailujen kahdeksan parasta. Lajit ovat Sirkus käsipaino ja maastanosto. Suomen CUP palkinnot jaetaan lauantain jälkeen.

Toiselle päivälle jatkaa ensimmäisen päivän neljä parasta kilpailijaa. He saavat vastaansa:

* Suomen Vahvin Mies-kisan kolme parasta

* kolme Champions liigan nimeää kilpailijaa

Toisen päivän voittaja pääsee mukaan kansainväliseen Champions liigaan.

Voimaharjoittelu.fi on mukana Voimamiesten Suomen Cupissa tiedottamassa, sekä järjestämässä finaalia. Teemme oman osion Cupille josta löytää helposti osakilpailujen tiedot, tulokset sekä videoita.

Osakilpailustartti Haapavedeltä

Seuraava tiedote julkaistaan jo aivan lähipäivinä. Jarkko Heikkilä on tehnyt lujasti töitä Haapaveden kilpailun eteen. Yhteistyö Pekka Mäen P3 Boxing tallin kanssa on sinetöintiä vailla ja televisiointi ratkeaa sen myötä. Varmaa on että maaliskuun ensimmäisenä tai toisena lauantaina nähdään kunnon show. Tiedotamme asiasta lisää jo lähipäivinä.

Yhteistyö on Voimaa !

Lisätietoja:

Mikko Korhonen 050 3264 627
Jarkko Heikkilä 040 7545 929
Sakari Selkäinaho 050 5354 106

"Tämä uutinen keräsi julkaisunsa runsaasti myönteistä palautetta. Tavoitteemme nostaa suomalaista voimailua myös tällä sektorilla todettiin enemmän kuin tervetulleeksi. Nyt on aika tiedottaa asiasta lisää ja palaamme asiaan jo aivan lähipäivinä. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia tahoja yhteistyöstä"

- Sakari Selkäinaho
 
Hieman lisätietoa Haapaveden kisasta. Kisan nimi on Strongman Finland vs Baltia Challenge. Kisan kansainvälisyydestä johtuen lajit hieman normaalia cupia raskaammat. Lisätietoa siis tulee lähiaikoina.
 
hieno homma että jotkut jaksaa viedä asiaa eteenpäin.säkylän suomi cup kisa jää sitten viimeiseksi kilpailuksi.en tule tulevaisuudessa järjestämään minkään laista voimailuun liittyvää hommaa.asiaa liittyy niin paljon ,että en niitä erikseen mainitse.kiitos kuuluu kuitenkin niille voimailijoille joihin tutustuin kisan järjestelyjen aikana.järvi.kirselä.pori strongman,ym.
 
Vaikkakin on vain 4 kilpailua tulossa cuip:in muodossa..sitäkin enemmän niitä nyt odottaa kun luki tuon pohjustuksen kaudesta!!
 
Onko se Haapaveden kisa nyt sitten tarkalleen ottaen milloin..?
Tietää vaan, että tarviiko sen takia nyt sitten passata se enkkuihin kilpailemaan meno.. :(
 
Onko se Haapaveden kisa nyt sitten tarkalleen ottaen milloin..?
Tietää vaan, että tarviiko sen takia nyt sitten passata se enkkuihin kilpailemaan meno.. :(

Tarkistin asian. Se Haapaveden kisa on 6.3.2010.

Sitä kisapäivää on pitänyt siirtää, koska Vancouverin talviolympialaiset on helmikuun lopussa ja ei ne ihmiset silloin tule kisaa katsomaan, kun telkkarista tulee Olympialaiset.

Milloin se kisa siellä Englannissa oikein on?

EDIT: Sain lisätietoa. Siis se, ettei kisaa pidetä Olympialaisten kanssa päällekkäin on tullut siltä ammattinyrkkeily osuuden järjestäjältä. Se nyrkkeily tulee siis suorana lähetyksenä telkkarista ja siellä Haapavedellä on siis ihan kokonainen ammattinyrkkeilyilta.
 
voi ei!

ne kisat taalla manchesterissa minne ollaan yritetty kosiskella topia, juhaa ja harria on just tona samana paivana :(
 
voi ei!

ne kisat taalla manchesterissa minne ollaan yritetty kosiskella topia, juhaa ja harria on just tona samana paivana :(

Ikävä homma. Jos tuon päällekkäisyyden olisi tiennyt ajoissa, niin asialle olisi voinut tehdäkkin jotain. Minulla on vankka epäilys, että nyt on liian myöhäistä.
 
Se OLI kyllä tiedossa ainakin J. Heikkilällä..ja oli kyllä puhettakin, että kisat olisi Helmikuun viimeisenä viikonloppuna..mutta jos se nyt on muutettu niin ei voi mitään..
 
perkele!

Suomen poikia kansainvalisiin kisoihin tulevien maailmankuulujen enkkulaisten ja hollantilaisten kanssa - sita mahista ei pitais missata :D
 
Itse henkilökohtaisesti valitsisin nuo kansainväliset kisat. Kisajärjetäjä maksaa kaiketi matkat, asumisen ja ruuat?

alas nyt, ei tassa ihan huipputasolla olla :D

Kaljat ehka jopa parit kylla!

Tosissaan: enkkujen kisojen sponsorointi on ihan lapsen kengissa suomen tasoon verrattuna.
 
Back
Ylös Bottom